


Nouski nousi kakkossijalle Viestiliigan avauksessa – liiga jatkuu Naantalissa
Nouski avasi suunnistuksen Viestiliigakauden erinomaisesti sijoittumalla toiseksi FinnSpring-viestissä Sauvossa sunnuntaina. Joukkue Teemu Oksanen, Mikko Knuuttila ja Eetu Savolainen pysyttelivät kärkisijoilla koko viestin ajan.
Hokkarit palkitsi kauden ansioituneita – vuoden joukkueena kyläseuran oma Edustus
Hämeenkyrön Hokkareiden kauden päätöstilaisuudessa palkittiin kauden aikana ansioituneita henkilöitä. Palkittavien perusteluissa esiin nousi erityisesti sinnikäs harjoittelu niin treeneissä kuin vapaa-ajalla sekä ystävällinen ja kannustava asenne.
Apassit nostaa omia kasvattejaan edustukseen – ”Meillä on muutama kova ikäluokka”
Jalkapalloseura Parkunmäen Apassit aloittaa tulevan kesän vitosdivarissa. Viime kaudella joukkue pelasi sarjatasoa ylempänä ja sinne joukkueelle tarjottiin sarjapaikkaa tällekin kesälle.
IkU jahtaa sarjanousua jalkapallon nelosessa – ”Ikaalisissa suurin ongelma on tekonurmen puuttuminen”
Rankan viime kesän kokenut Ikaalisten Urheilijoiden jalkapallon edustusjoukkue lähtee uudella innolla kohti kesän sarjaa. Kolmosesta neloseen tippunut IkU jatkaa pitkälti viime kauden joukkueella, mutta valmennukseen on tullut vahvistusta kun vuosia IkUa valmentanut Juho Harjuntausta saa rinnalleen Apasseista siirtyneen Timo Silvanin.
Arvostetun Kultaloimen voitti kyröskoskelaisen tallin ori – Veeran Poika tienasi Porissa kymppitonnin
Kyröskoskelaisen Hyper Stablen omistama 14-vuotias suomenhevosori Veeran Poika voitti lauantaina Porissa arvostetun Kultaloimen. Loimesta ravattiin jo 23.
Hokkareiden U9-joukkueelle turnauspronssia – mukana 16 joukkuetta
Hämeenkyrön Hokkareiden vuonna 2014 syntyneiden U9-joukkueella oli mitalin sävyttämä turnausreissu Espooseen. Joukkue voitti alkusarjansa kirkkaasti, mutta joutui taipumaan äärimmäisen tiukassa välieräottelussa.
IkU:n naiset puhtaalla sarjalla 2-divisioonaan – 19 peliä, yhtä monta voittoa
Ikaalisten Urheilijoiden naisten salibandyjoukkue pelasi toisen kautensa 3-divisioonassa vakuuttavasti ja voitti kaikki 18 runkosarjapeliään. Kun kauden päätteeksi tuli voitto myös nousukarsintapelistä, niin joukkue pelaa ensi kaudella pykälää korkeammalla sarjatasolla 2-divisioonassa Sisä-Suomen alueella.
Arttu Korkeasalo jahtaa paikkaa EM-kisoissa – ”On meillä kotikylän Säkin ennätyskin vielä rikkomatta”
Viljakkalasta lähtöisin olevalla kuulantyöntäjä Arttu Korkeasalolla on edessä tärkeä kisakausi. Kesällä 2024 on ohjelmassa yleisurheilun EM-kisat Roomassa.
Kyrön Kiepille ensimmäinen mitalisijoitus 2. luokassa – ”Kyllä tämä yllätti”
Voimisteluseura Kyrön Kiepin edustusjoukkue Sapphires nappasi ensimmäisen mitalisijoituksensa teamgymin 2. luokassa Seinäjoella.
Vegas Wania ilmoitettu dollarijahtiin – ori lähtee New Jerseyyn kilpailemaan miljoonasta dollarista
Hämeenkyröläisen Riina Rekilän kasvattama ja yhdessä saksalaisen Karin Walter-Mommertin kanssa omistama ori Vegas Wania on maksettu yhteen maailman tärkeimpään kolmevuotiaiden ravurien kilpailuun The Hambletonianiin. Kilpailu juostaan Yhdysvalloissa New Jerseyssä Meadowlandsin radalla.Lohkovoitto nosti Kyröskosken Ponnen nelosdivariin – viimeinen turnaus ratkaisi suoran nousijan
Kyröskosken Ponsi pääsi tavoitteeseensa ja nousi salibandyn 4-divisioonaan. Nousu varmistui kauden viimeisessä turnauksessa Tampereella, jossa Kypo voitti molemmat ottelunsa.Hokkarit raivasi pingviinilauman tieltään ja nousi kakkosdivariin – Hämeenkyrössä nähtiin ennätysyleisö
Hämeenkyrön Hokkarit nousi jääkiekon II-divisioonaan suoraan kahdessa ottelussa. Karsintasarjassa vastassa oli II-divisioonan jumboksi jäänyt Pirkkalan Pingviinit, Hokkarit oli puolestaan voittanut lohkonsa III-divisioonassa.Hokkareille III-divisioonan mestaruus – Atalan Hoki Klup jäi kyröläisten jalkoihin finaaleissa.
Hämeenkyrön Hokkarit päätti kautensa kahteen voittoon jääkiekon III divisioonan finaaleissa. Hokkarit vei sarjan voiton suoraan kahdessa ottelussa Atalan Hoki Klupia vastaan.
Kangas-Pirkka houkutteli ladulle 900 suksijaa – katso seudun hiihtäjät täältä!
Kangas-Pirkka hiihdettiin viikonloppuna 900 hiihtäjän voimin. 70 kilometrin taipaleelle starttasi 755 hiihtäjää, Puoli-Pirkan 40 kilometrin lenkin kiersi 193.
Kangas-Pirkka houkutteli yli 900 sivakoijaa – Reppu-Pirkka toteutuu perinteisellä reitillä
Pirkan Hiihdossa turvauduttiin varasuunnitelmaan, jossa perinteisen reitin sijaan sivakoitiin Niinisalon ja Vatulan välisessä maastossa hieman lyhyemmällä reitillä Kangas-Pirkka. 70 kilometrin taipaleelle starttasi 755 hiihtäjää ja Puoli-Pirkan noin 40 kilometrin reitin kiersi 193 hiihtäjää.
Hakola jäi kauas kärjestä 50 kilometrillä, mutta ei antanut periksi – ”Suomalainen sotilas ei keskeytä”
Jämin Jänteen Ristomatti Hakolan päätösmatka 50 kilometriä sujui tuskaisesti hiihdon MM-kisoissa Planicassa. Hakola ylsi sijalle 33, eroa kärkeen kertyi yli kahdeksan minuuttia.
Juha-Pekka Pesosella hyvä oli vauhti jääradan SM-avauksessa – vilppilähtö laittoi hermot kireälle
AL-Härmää edustava Juha-Pekka Pesonen oli todella hyvässä vauhdissa jääradan SM-sarjan avauksessa Alavieskassa. Lopputulokset kahdessa luokassa olivat kuitenkin jonkinasteinen pettymys.
Tulihan se mitali sieltä – Ristomatti Hakolan mainio avaus ja Niskasen irtiotto toivat hopeaa miesten viestissä
Jämin Jänteen Ristomatti Hakola oli mukana avaamassa Suomen mitalitiliä hiihdon MM-kisoissa Planicassa. Suomen joukkue hiihti hopealle miesten neljä kertaa kymmenen kilometrin viestissä.
70 kilometrin Kangas-Pirkka korvaa perinteisen reitin – lähtö ja maali ovat tänä vuonna Jämillä
Tuleva hiihtokuningas Martti Petäjä Ikaalisista lähtee poikkeavalle Pirkalle hyvillä mielin.
Aleksi Savolaiselle nuorten SM-hopeaa ja reilu parannus seiväsennätykseen
Hämeenkyröläinen Tampereen Pyrintöä edustava Aleksi Savolainen nappasi seiväshypyn SM-hopeaa yleiurheilun nuorten SM-hallikisoissa Oulussa. Hopea irtosi M22 sarjassa Savolaisen omalla ennätyksellä 475, joka on peräti 23 sentin parannus hänen omaan ennätykseensä.
MM-kisat: Vuorela ei yltänyt 40 parhaan joukkoon 15 kilometrillä
Jämin Jänteen Markus Vuorela jäi sijalle 43 Planican MM-kisojen 15 kilometrin vapaalla. Eroa kisan voittaneeseen Norjan Simen Hegstad Kruegeriin tuli reilut kolme minuuttia ja kuusi sekuntia.
Pärmäkoski ja muut suomalaiset jäivät kauas mitaleilta vapaan kympillä
Ikaalisten Urheilijoiden Krista Pärmäkoski sijoittui sijalle 17 naisten vapaan kympillä hiihdon MM-kisoissa Planicassa. Voiton vei Yhdysvaltain Jessie Diggins.IU:n Hilla Niemelä kiisi mestaruuteen, Pyrinnön kullassa ikaalislaispanos
Pyhäjärvellä viikonloppuna sivakoidut nuorten SM-hiihdot toivat Ikaalisiin kaksi kultamitalia, toisen seuralle, toisen oman kylän urheilijalle. Seuralle, eli Ikaalisten Urheilijoille kullan toi Hilla Niemelä 23-vuotiaiden naisten vapaan sprintissä.MM-kisat: Suomi jäi parisprintissä kuudenneksi – Ruotsi dominoi jälleen
Krista Pärmäkoski ja Jasmi Joensuu jäivät parisprintissä kuudennelle sijalle, 37,93 sekuntia ensimmäisenä maaliin tulleen Ruotsin Emma Ribomin ja Jonna Sundlingin jälkeen. Parisprintti hiihdettiin Slovenian Planican MM-kisoissa tänään sunnuntaina kello 14.3
MM-kisat: Krista Pärmäkoski hyytyi yhdistetyssä – Ruotsi kuori voiton
Krista Pärmäkoski taisteli itsensä Planican MM-kisojen naisten yhdistetyssä sijalle kuusi. Tuplavoiton veivät ruotsalaiset: Ebba Anderson ehti maaliviivan yli ensimmäisenä, Frida Karlsson toisena.
Ikaalisten Urheilijoille nuorille menestystä HämSY:n hallihuipentumasta – kotiin tuomisina lukuisia mitaleita
Hämeen seudun 9–15-vuotiaiden yleisurheilijoiden halli PM-mestaruudet kilpailtiin lauantaina 18. helmikuuta Tampereen Pirkkahallissa.
Tänä vuonna sivakoidaan Kangas-Pirkka perinteisen reitin sijaan – Reppu-Pirkasta tehdään päätös myöhemmin
Kun Pirkan Hiihtoon on aikaa puolitoista viikkoa, näyttää lumitilanne osalla reittiä edelleen epävarmalta, vaikka viikonloppuna pyryttikin. Hiihdon järjestäjät kokoontuivat tiistaina 21.
Lumipula vie Pirkan Hiihdon Jämille? – Vaihtoehtona Kangas-Pirkka lyhyemmällä reitillä ja ilman sarjajakoa
Kun Pirkan Hiihtoon on aikaa kaksi ja puoli viikkoa, näyttää lumitilanne osalla reittiä edelleen heikolta. Järjestäjien 14.
Samuelsson sivusi kauden kotimaista kärkeä kiitäessä neljänneksi – Tulostaulu tarjoili viimeistä sijaa
Ikaalisten Urheilijoiden Samuli Samuelsson oli laittaa kauden kotimaisen kärkiajan uusiksi 60 metrillä Dortmundin kansaivälisissä yleisurheilikisoissa Saksassa. Hän kiisi hallikisojen finaalin aikaan 6,66, joka sivuaa hänen nimissään olevaa kauden kotimaista kärkitulosta.
Johanna Naskali huippuvireessä hiihtosuunnistuksen EM-kisoissa – tuomisina kolme mitalia
Hämeenkyröläinen, Kyrös-Rastia edustava Johanna Naskali onnistui erinomaisesti hiihtosuunnistuksen EM-kisoissa Latvian Madonassa. Kotiin oli tuomisina kaksi henkilökohtaista ja yksi viestimitali.
Hämeenkyrö palkitsi menestyneitä urheilijoitaan – palkittujen ikä- ja lajikirjo on laaja ja monipuolinen
Hämeenkyrön kunta palkitsi viime vuoden aikana menestyneitä urheilijoitaan monitoimikeskus Sillassa pidetyssä tilaisuudessa 1 helmikuuta. Kaikki 16 palkittua urheilijaa eivät paikalle päässeet, mutta edustava joukko kumminkin.
Vuoden lasten valmentaja painottaa tiimityötä – ”On vähän epäreilua, että yksi palkitaan”
Jalkapalloseura Parkunmäen Apassit sai osakseen harvinaisempaa tunnustusta, sillä Suomen Palloliiton läntinen alue valitsi seuran valmennuspäällikkö Niko Panttilan vuoden lasten valmentajaksi. Lapsina Palloliitto näkee alle 12-vuotiaat.
Pasanen ja Frantsila luotsaavat Tarmon joukkueita – tavoitteena on nostaa molemmat ykköspesikseen
Ikaalisten Tarmo lähtee seuraavaan pesiskesään uudistetuilla valmennustiimeillä. Miesten suomensarjan joukkueen ottaa johtaakseen muun muassa Manse PP:ssä kakkospelinjohtajana toiminut Sampo Pasanen.
Pirkassa pärjää, kunhan muistaa malttaa alussa ja tankata matkalla – ”Teivon raviradalle laskeminen on joka kerralla hieno tunne”
Pirkan Hiihdossa on kovakuntoisellakin hiihtäjällä tilaisuus nauttia talviliikunnasta sen verran monta tuntia, että matkaan kannattaa lähteä maltilla. Maltin ja huoltopisteillä tankkaamisen tärkeydestä muistuttaa ikaalilainen Pia Lappalainen, joka on sivakoinut Pirkan Hiihdon jo 16 kertaa.
Johanna Naskali lähellä kolmatta mitalia – yhteislähtökisan saaliina neljäs sija
Hämeenkyröläinen, Kyrös-Rastia edustava Johanna Naskali sijoittui hiihtosuunnistuksen EM-kisojen yhteislähtökisassa neljänneksi. Sprintistä hopeaa ja keskimatkalta kultaa kisoissa saavuttanut Naskali hävisi kisan voittaneelle Sanni Hoskarille 50 sekuntia ja pronssimitalistiin, Viron Anett Liisa Partsiin eroa jäi 40 sekuntia.
Johanna Naskalin huippuvire jatkuu – hiihtosuunnistuksen keskimatkalta EM-kultaa
Hämeenkyröläinen, Kyrös-Rastia edustava Johanna Naskali jatkoi loistosuorituksia hiihtosuunnistuksen EM-kilpailuissa Latvian Madonassa. Hän voitti keskimatkan EM-kultaa ja saavutti jo toisen mitalinsa kisoissa.
Kyrös-Rastin Johanna Naskali hiihtosuunnisti EM-mitalille – vuoden takainen sprinttipronssi kirkastui hopeaksi
Hämeenkyröläinen, Kyrös-Rastia edustava Johanna Naskali aloitti hiihtosuunnistuksen EM-kilpailut erinomaisesti sijoittuen alle 17-vuotiaiden sarjan sprinttimatkalla hopealle. Voiton vei Ruotsin Maja Lundholm, jolle Naskali hävisi 35 sekuntia.
KyPon vitosdivarijoukkue pärjäsi Lempäälässä – pikamaaleja ja pari jäähyä
Kyröskosken Ponnen vitosdivarijoukkue jatkoi vahvoja otteita salibandyssa sunnuntaina Lempäälän Bläk Boksissa. Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui KosBy, joka oli liikenteessä ohuella rosterilla.
IU:n kamppailijat pääsivät mitaleille Pohjoismaiden mestaruuskisoissa – Luirolle hopeaa, Rinneheimolle pronssia
Ikaalisten Urheilijoiden kamppailujaosto saavutti hopean ja pronssin Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Helsingissä viime lauantaina. Ensimmäistä kertaa mukana ollut Helmi-Alina Rinneheimo saavutti pronssia sarjassa juniorit -52 kg.
Hakola mukaan Ranskan maailmancupiin – myös Pärmäkoski kisajoukkueessa
Vastoinkäymisistä kärsinyt Jämin Jänteen Ristomatti Hakola pääsee vihdoin avaamaan kansainvälisen kisakautensa, sillä hänet nimettiin mukaan hiihdon maailmancupin Ranskan osakilpailuun. Les Roussesin osakilpailu hiihdetään tulevana viikonloppuna.
Hakola venytti monon mitalla mestariksi – Pärmäkoski kympillä ylivoimainen
Tampereen Kaupissa hiihdettiin viikonloppuna Suomen mestaruuksista parisprintissä ja sprintissä sekä väliaikalähdöllä naisten kymmenen ja miesten 15 kilometrin matkoilla. Jämin Jänteen mieshiihtäjät onnistuivat sunnuntain sprintissä erinomaisesti, kun Ristomatti Hakola voitti ja Lauri Lepistö hiihti pronssille.
Oranssi oli valttia miesten sprintissä – Hakola ja Lepistö mitalivauhdissa
Ristomatti Hakola ja Lauri Lepistö ottivat perinteisen hiihtotavan SM-sprintistä Jämin Jänteelle kaksi mitalia. Hakola karkasi muilta jo matkalla ja vaikka Pohti Ski Teamin Joni Mäki nousi haastamaan Hakolaa loppukirissä, eroa jäi Hakolan hyväksi kokonainen sekunnin sadasosa.
Hokkareissa riittää nyt tyttöharrastajia jopa historian tekemiseen – ”On mahdollista muodostaa Hokkareihin jopa tyttöjoukkue”
Kolmisen vuotta sitten UutisOiva joutui kirjoittamaan, että kaikista Hämeenkyrön Hokkareiden joukkueista löytyy vain yksi tyttökiekkoilija. Nyt tilanne on täysin toinen.
Krista Pärmäkoski nappasi odotetusti kultaa – Markus Vuorela kuudes miesten 15 kilometrillä
Ikaalisten Urheilijoiden Krista Pärmäkoski voitti vapaan hiihtotavan kymmenen kilometrin Suomen mestaruuden selvällä erolla kisan kakkoseen, Vantaan Hiihtoseuran Jasmi Joensuuhun. Kolmanneksi hiihti Vuokatti Ski Team Kainuun Eveliina Piippo.
Epäonninen Jämin Jänne jäi parisprintissä sijalle 11.
Markus Vuorela ja Ristomatti Hakola kokivat viheliäistä epäonnea SM-hiihtojen parisprintin finaalissa ja Jämin Jänteen sijoitukseksi jäi 11. Kaksikko aloitti kisan maltilla ja pysytteli pitkään joukon keskivaiheilla.
Ikaalisten Urheilijoiden hallikausi kisattiin käyntiin – uusia ennätyksiä tehtailtiin useampia
Ikaalisten Urheilijoiden yleisurheilijoista iso liuta aloitti hallikautensa Pirkkahallissa 14. tammikuuta kisatuissa Hippohalleissa.
Montakohan mitalia seudulle tulee? – Tampereella sivakoidaan viikonloppuna Suomen mestaruuksista
Sprintissä, parisprintissä sekä kahdella vapaan hiihtotavan normaalimatkalla kamppaillaan SM-mitaleista ensi viikonloppuna Tampereen Kaupissa. Jämin Jänteen värit näkyvät ilmoittautumistietojen perusteella kisaviikonlopun kaikilla matkoilla.Nouski aloittaa kauden neljä miestä vahvempana – nuori tšekkisuunnistaja hakee kehitystä Nouskista
Ikaalisten Nouseva-Voima vahvistuu peräti neljällä miehellä kaudeksi 2023. Lapuan Virkiästä Nouskiin siirtyy Mikko Poutanen, Hiisirastista Joona Huila ja Lahden Suunnistajista Pyry Willman.
IU:n Hilla Niemelä hiihti jo toiseen voittoon universiadeissa
Ikaalisten Urheilijoiden Hilla Niemelä on voittanut jo kaksi kultamitalia Yhdysvaltain Lake Placidissa pidettävissä universiadeissa. Voitot tulivat perinteisen hiihtotavan viideltä kilometriltä sekä takaa-ajokisasta, jossa hiihdettiin viisi kilometriä vapaalla hiihtotavalla.Sivu 2/7