

Pääkirjoitus: Vaalipeli oli paikoin rumaa, entä jatko? – ”Vaalien alla nähtiin myös monenlaisia ylilyöntejä.”
Sunnuntaina saatiin valittua uudet valtuutetut niin kunta- kuin aluevaltuustoihinkin. Kunnanvaltuustoissa sekä Hämeenkyrössä että Ikaalisissa valta vaihtuu uusien valtuutettujen nousun ja myös luopumisten ja putoamisten vuoksi.
Napakat 9.4. – ”Toivottavasti mahdollisimman moni äänestää tulevissa vaaleissa”
Toivottavasti mahdollisimman moni äänestää tulevissa vaaleissa. Juuri sinun äänellä on merkitystä.
Lukijalta: Valtaosalle ikaalislaisista tuulivoima-asia on yhdentekevä – ”Sähkönkulutus lisääntyy Suomessa merkittävästi jo tehtyjen tai tekeillä olevien päätösten johdosta”
Tuulivoiman vastustamisesta on tullut Ikaalisissa tärkeä vaaliteema. Osa uhkakuvista on varmaan ihan todellisia, osa kuviteltuja ja osa poliittista taktikointia ja irtopisteiden keruuta.
Lukijalta: Kunnallisessa päätöksenteossa ei voida sivuuttaa lapsivaikutuksia – ”Päättäjien tulee arvioida kumpi on tärkeämpää, kuntalaisten hyvinvointi vai uusi kunnantalo”
Kuntavaaliehdokas Melto kritisoi esiopetuksen siirtoa varhaiskasvatukseen sekä palkkaylityksiä. (UutisOiva 26.3Pääkirjoitus: Nyt on tuplamahdollisuus vaikuttaa – Yllättävän paljon on epäselvyyttä päätöksenteon tasoista”
Sunnuntaina valitaan uudet päättäjät sekä kuntien että hyvinvointialueiden valtuustoihin. Tuplavaalit ovat Suomessa harvinaiset, mutta eivät ainutlaatuiset.Lukijalta: Kyläkoulusta kahinointia vai yhteistyötä? – ”Miksi järven takana olevaa naapurikylän koulua ei voi tehdä yhteiseksi kouluonnelaksi kahdelle kylälle?”
Veronmaksajalta onnittelut Ikaalisten valtuustolle ja työntekijöille. Talous on saatu tiukin säästötoimin plussalle ja vuosien työn tuloksena koko kuntaamme palvelevan yhteiskoulun rakennuspäätös pöytään.
Napakat 2.4. – ”Ehkä uudet tulokkaat saavat tähän asiaan vähän vauhtia”
Eriävä mielipide ei ole päätöksestä valittamista. Jättämällä eriävän mielipiteen luottamushenkilö voi perustella oman mielipiteensä.Pääkirjoitus: Kirjastoissa on osattu katsoa laajalle – ”Taloudellisesti tiukkoina aikoina kirjastojen maksuttomat palvelut ovat monelle kuntalaiselle erittäin tärkeitä”
Seutumme kirjastoilla menee tilastojen valossa erittäin hyvin. Kävijä- ja lainaajamäärät ovat kasvussa.Lukijalta: Demokratia kuuluu kansalle – ”Kulunut valtuustokausi on ollut hieman erikoinen”
Valtuustokausi alkaa olemaan lopuillaan ja vaalikoneistot ovat rasvatut kohti tulevaa. Vaalien lähestyessä myös kierrokset nousevat, on mennyt aamupuuroja ja -kahveita väärään kurkkuun.
Lukijalta: Omakotitaloasuminen ja maaseutu Ylöjärven voimavaroina – ”Maaseudun ihmiset ansaitsevat palvelunsa”
Ylöjärvellä puhutaan nyt paljon paikalleen jumittuneesta asukasmäärästä. Täällä vannotaan tiukasti ratikan ja Teivonportista.
Napakat 27.3. – ”Kannattaa mennä katsomaan, mitä Ruutinkarilla oikeasti tapahtui”
Lintuja varustetaan renkailla yhä etenevässä määrin ja rengastajien määrä kasvaa käsittääkseni kaiken aikaa. Tuloksia en ole nähnyt ainakaan Oivan sivuilla.
Lukijalta: Kun mokaa, on peiliin katsomisen paikka – ”Peiliin katsomisen paikka on tullut nyt Pirhan hallitukselle”
Jokaiselle sattuu, niin minulle, sinulle, kuin päättäjillekin joka tasolla. Peiliin katsomisen paikka on tullut nyt Pirhan hallitukselle.Lukijalta: Ikaalinen ansaitsee parempaa – ”Lain noudattaminen kaikessa päätöksenteossa pitäisi olla hyvän hallinnon lähtökohta”
Kuntavaalit ovat oven takana ja nyt on aika parantaa Ikaalista asuinpaikkana, yritysten toimipaikkana ja houkuttelevana matkailukaupunkina. Toivon, että kuntalaiset miettivät koko kaupungin parasta arvojensa mukaan ja äänestävät valtuustoon sellaiset valtuutetut, jotka eivät tee lapsivihamielisiä päätöksiä, kuten Luhalahden koulun sulkeminen tai tuulivoiman myötä peruuttamattoman ympäristöriskin ottaminen.Pääkirjoitus: Minne katosivat nuoret? – ”Harmaantumiselle olisi hyvä saada hieman jarrua”
Kiinnostaako paikallispolitiikka nuoria aikuisia? Kuntaliiton selvityksen mukaan alle 30-vuotiaiden osuus kuntavaalien ehdokkaista jatkaa laskuaan. Tänä vuonna Hämeenkyrössä nuoria ehdokkaita on kuusi, ja Ikaalisissa vain kaksi.
Lukijalta: Hämeenkyrön talous on saatava kuntoon tulevalla valtuustokaudella – ”Pidetty henkilökunta vaihtoi isoilta osin maisemaa ja palkkaylitykset huutaa punaisena talousarvioissa”
Mikäli päätökset eivät heijastele ruohonjuuritason näkemystä, eikä kunnon keskustelua käydä, saadaan huonoja ratkaisuja. Tästä osoituksena on Hämeenkyrössä 2022–2024 toteutettu sopeutusohjelma, mikä osoittautui monella tapaa ongelmalliseksi.
Lukijalta: Toivoisin kokonaista silakkaa enemmän myyntiin – ”Laita paistinpannulle hyvin voita tai voin ja öljyn sekoitusta”
Vielä on muistoissa aika, kun kaupassa ei ollut tarjolla valmiita silakkafileitä. Nyt niitä on melkein yksinomaan.Lukijalta: Alue- ja kuntapäättäjillä on suuri vastuu – ”Vaalit ovat kansalaisen tärkein vaikuttamisen keino”
Alue- ja kuntavaalit eivät ole vain välttämätön paha ja neljän vuoden välein toistuva pakollinen rutiini. Vaalit ovat kansalaisen tärkein vaikuttamisen keino ja vaalien tulokset vaikuttavat jokaisen kuntalaisen arkeen.
Lukijalta: Pidetään Ikaalinen elinvoimaisena ympäri kauniin Kyrösjärven – ”Päättäjillä on vastuu perehtyä asioihin, jotka vaikuttavat merkittävästi ihmisten elämään”
Ikaalinen on Kyrösjärven ympärille levittäytynyt maaseutukaupunki, jossa kuntalaisten on hyvä ja turvallista elää. Vetovoimatekijöitä ovat esimerkiksi Vanha kauppala, Ikaalinen Spa ja aktiiviset kylät.Lukijalta: Kuntien pärjäämisessä kokonaisuus on tärkeää – Nykyisten palvelujen säilyttäminen on elintärkeää
Pelastustoimi ja sotepalvelut siirtyivät kunnilta Pirhalle, sivistys- ja elinympäristöpalvelut jäivät kunnille. Kunnan mahdollisuus pysyä elinvoimaisena on vaakalaudalla, elleivät nämä kaikki palvelut toimi ja löydy kunnasta.
Lukijalta: Hämeenkyrö on saatava elinvoimaisemmaksi – Yrittäjyys ja maaseutu ovat avainasemassa
Hämeenkyrön elinvoimaisuus ei synny itsestään – se vaatii yrittäjäystävällisiä päätöksiä ja rohkeutta uudistaa toimintamalleja. Kaikki elinvoimateot syntyvät ihmisistä – ja päätökset on tehtävä sen mukaisesti.
Lukijalta: Toimintani ikäihmisten päivätoiminnan puolesta – ”Laskelmat on laadittava uudelleen”
Kuulin viime vuoden marraskuussa Hämeenkyrön Aurinkorinteeltä, että päivätoiminta on siirtymässä tietokoneiden avulla etäpalveluksi. Vein sisäisellä kanavallamme ongelman Pirkanmaan aluehallituksen tiedoksi.Lukijalta: Pidetään kaikki mukana – ”Valtuuston kokouksissa haluaisin kuulla enemmän puheenvuoroja, mielipiteitä ja arvojen läpinäkyvyyttä”
Tulevaisuuden mahdollisuuksien etsintä on hyvä aloittaa jokaisen itsestään. Tunnistaa haasteet, keskustella, etsiä ratkaisuja ja kertoa niistä sitten rohkeasti ääneen.Lukijalta: Luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden yhteistyö on hyvän päätöksenteon kulmakivi – ”Luottamuksen puute voi estää päätöksiä”
Talous, koulutus, työllisyyspalvelut, sote ja Hämeenkyrötalo ovat ajankohtaisia aiheita, joihin keskustelu kuntavaaleissa keskittyy. Aiheet ovat tärkeitä ja niistä on keskusteltava avoimesti.Pääkirjoitus: Vaalikone mittaa aktiivisuutta – ”Miksei omista ajatuksista kertominen kiinnosta ehdokkaita?”
Kunta- ja aluevaaleihin on enää vajaa kuukausi aikaa. Ehdokasasettelu vahvistettiin viime torstaina ja samalla ehdokkaille annettiin vaalinumerot.Lukijalta: Kunta- ja aluevaalit tukevat yhteistyötä – ”Kulttuuri edustaa asioita, joiden takia ihmiset haluavat asua paikkakunnalla”
Viime kuntavaalien ääntenlaskennassa Ikaalisissa tapahtui kummia, sillä osa erään perussuomalaisen valtuutetun äänistä oli kateissa. Äänestysliput laskettiin uudelleen ja vaalitulos saatiin oikaistua.
Lukijalta: Turvataan esi-ja alkuopetus – Kilvakkalan koulun vanhempainyhdistys vetoaa päättäjiin
UutisOivassa 12.3.Lukijalta: Petyin vihreään siirtymään – ”Uskallan vaatia vähempää kulutusta ja sitä kautta pienempiä hiilipäästöjä”
Minua on jekutettu. Huijattu uskomaan, että rakentamalla tuulivoimaa pääsemme eroon kivihiilen ja öljyn käytöstä.Lukijalta: Ikäihmisten päivätoiminta pitää säilyttää läsnäolevana, kasvokkaisena – ”Miksi tällaista muuttamista on Pirkanmaan hyvinvointialueella lähdetty toteuttamaan?”
Pirhan suunnitelma vähentää ja muuttaa ikäihmisten päivätoimintaa etäpäivätoiminnaksi on herättänyt keskustelua ja närkästystä. Hyvinvointialue perustaa suunnitelmansa aluehallituksen hyväksymään IKI2035 ohjelmaan.
Lukijalta: Nuorten hyvinvointi on maaseudun(kin) elinvoiman kulmakivi – ”Nuoret ovat monella tapaa isossa riskissä jäädä syrjään”
Nuorten hyvinvointi on tulevaisuuden yhteiskunnan perusta, mutta erityisesti maaseutukunnissa kuten Ikaalisissa nuoret ovat monella tapaa isossa riskissä jäädä syrjään. Pitkät välimatkat, harrastusmahdollisuuksien vähäisyys ja yhteisöllisyyden puute voivat johtaa yksinäisyyteen, ulkopuolisuuden tunteisiin ja jopa syrjäytymiseen.Kirjoittajavieras: Huomioväritakkimme aitojen takana – ”Jokainen meistä taatusti tunnistaa tämän ihmistyypin”
Eläkeikään ehtinyt mieshenkilö seisoo neonoranssissa huomioväritakissa työmaan laidalla ja seurailee tapahtumia aidan takaa. Hänen olemuksestaan voi tehdä päätelmiä, vaikka sen että hänellä tuntuu olevan paitsi kiinnostusta, myös syvällistä ymmärrystä työmaan tapahtumia kohtaan.
Lukijalta: Rahkola kaipaa elämää ja ystäviä – ”Me ikaalilaiset emme aina osaa arvostaa hienoa rakennusperintöämme”
Ikaalisissa on monta aarretta. Yksi niistä on Rahkola, siinä kirkon ja kauppalan kupeessa, Kyrösjärveen laskevien vainioiden ikiaikaisena vahtina.Pääkirjoitus: Kyron jatko on iso asia – ”Kyröskoskella tuotannon laajentaminen olisi tulevaisuudessa helppoa”
Hämeenkyrössä huokaistiin monessa paikassa helpotuksesta, kun Metsä Boardin tammikuussa käynnistyneet muutosneuvottelut saatiin päätökseen maanantaina. Muutosneuvottelut eivät muuttaneet yhtiön alkuperäistä suunnitelmaa, vaan Tampereen Takon kartonkitehdas suljetaan.
Lukijalta: Kysymys Ikaalisten kaupungin päättäjille – ”Mihin kaupunki käyttää opetukseen tarkoitetun lisämäärärahan?”
Oppimisen tuki uudistuu ensi syksynä. Maamme hallitus on varannut kunnille uudistuksen toteuttamiseen sata miljoonaa euroa lisärahoitusta.
Lukijalta: Se ei ole sun vika – ”Työnhakijoiden määrä on vain lisääntynyt, lisän tuovat lomautetut sekä uudet irtisanotut”
Olen seurannut työllisyyspalveluja aitiopaikalta viimeisen 5,5 vuoden ajan Pirkanmaan TE-toimiston työntekijänä. Vuodenvaihteen muutos siirsi TE-palvelut kunnille.
Lukijalta: Ikaalisten voima rakentuu perinnettä kunnioittavista oivaltavista valinnoista – ”Älkäämme uuvuttako itseämme tyhjän elinvoimaämpärin kanssa kiirehtiessämme!”
”Erottuvia voimauttajia saamme näistäkin: korjausrakentaminen, artesaanityö, kiertotalous, puhdas lähiruoka, historialliset kylät, luonto-, kulttuuri- ja elämysmatkailu.”
Lukijalta: Tuulivoima on uhka myös pohjavesille Ikaalisissa, jos Konikallion hanke toteutuu
Vatulanharju on pinta-alaltaan sekä pohjavesimäärältään Pirkanmaan suurin pohjavesialue. Pohjavesialueella sijaitsee Ikaalisten Veden vedenottamo, joten tätä hyvälaatuista vettä saamme me ikaalilaiset nauttia kraanasta päivittäin.
Lukijalta: Hämeenkyrön vetovoimatekijät täytyy nostaa paremmin esiin – ”Kuntabrändi ei synny kenenkään työn ohessa, vaan vaatii paneutumista”
Tilastokeskus julkaisi tammikuussa viime vuotta koskevat ennakkotiedot Suomen kuntien välisestä nettomuutosta. Hämeenkyrö oli yksi viime vuoden voittajista sijoittuen 43 henkilön muuttovoitollaan hienosti sijalle 24.Pääkirjoitus: Näkökulmasta riippuen plussa tai miinus – ”On mielenkiintoista kuulla, mitä mietteitä maaseutuasuminen kokemattomassa herättää”
Ikaalisiin, Jämijärvelle ja seitsemään muuhun maalaiskuntaan haetaan ensi syksyksi koeasujia. Viikon kokeilun aikana testaajat pääsevät näkemään aitoa maaseutuasumista.
Lukijalta: Sote-uudistuksen kipupisteet – ”Hoitotyö tarvitsee elvytystä, jotta selviämme tulevaisuudessa”
Lähtiessäni ehdolle aluevaaleihin minulla on ollut selvä tavoite pitää esillä kipukohtia, joita sote-uudistuksen sisäänajoon liittyy. Suurin huoleni kohdistuu hoidon keskittämisen vaikeuksiin ja työntekijöiden asemaan.
Lukijalta: Varallisuuden uusjako Ikaalisissa? – ”Asukkailta riistetään paljon ja kaupunki saa vähän”
Kaikki varmaan tietävätkin, että Ikaalisiin, tai aivan rajan tuntumaan, on suunnitteilla suuria teollisuusalueita. Hankealueiden yhteenlaskettu pinta-ala on 50 prosenttia suurempi kuin Kyrösjärvi.Lukijalta: Olipa kerran pikkukaupunki, jossa jossa kulttuurielämä kukoisti...
Kaupungissa oli kulttuurilautakunta, kulttuurisihteeri, kulttuuritalokin. Virkailijat tekivät yhteistyötä ja tukivat moninaista kansalaistoimintaa.Lukijalta: Ikäihmiset unohdetaan Pirhassa – ”Kukaan ei aja heidän asioitaan muuten kuin puheissa ennen vaaleja”
Pirhan toiminta on kiteytetty lauseeseen ”Tärkeintä on ihminen”. Tämä ei toteudu ollenkaan ikäihmisten, eikä heidän omaishoitajiensa kohdalla.Lukijalta: Valtuustokokemuksia Ikaalisista – ”Tilannetta ei ole tehnyt yhtään helpommaksi lähes koko kautta leimannut poliittinen eripura ja kahtiajakoisuus”
Kulunut Ikaalisten valtuustokausi on ollut haasteellinen monessakin mielessä. Kaupungin talous on ollut tiukalla, kuntien tehtävät ovat lisääntyneet, sote-uudistus on painanut päälle.
Lukijalta: Kuntavaaleissa voit vaikuttaa tulevaisuuteen – ”Kuntaan halutaan tulla töihin, kun työsuhdeasiat ja resurssit ovat kunnossa”
Koulutus on pääasia. Tulevat kunnanvaltuutetut päättävät lastemme ja nuortemme kasvatuksen ja koulutuksen laadusta.
Napakat mielipiteet 26.2. – ”Onko niin, että aikuisten kesken ei enää osata edes omissa ryhmissä muuta kuin käydä juupas, eipäs –keskustelua”
Ikaalisissa liiketalossa, jossa apteekki, kahvila ynnä muut autot jätetään tyhjäkäynnille kun mennään asioimaan johonkin liikkeeseen. Vaikka ajattelee käyvänsä ihan äkkiä jossain, kuormittaa tyhjäkäynti ilmastoa.Pääkirjoitus: Tietosuojan merkitys kasvaa – ”Moni ymmärtää merkityksen vasta silloin, kun omaa tietosuojaa on loukattu”
Elämme digitaalisessa maailmassa, jossa henkilötietojen kerääminen ja hyödyntäminen on arkipäivää. Sosiaalinen media, verkkokaupat ja jopa julkiset palvelut tallentavat käyttäjiensä tietoja monin tavoin.Lukijalta: Nimimerkille Säkinalueen lammasfani ja äiti – ”Lampaiden tulo ei ole ihan yksinkertainen homma, se tietää yhdistyksellemme lisäkustannuksia”
Kiitos kannanotostasi liittyen kyläyhdistys Vilkku ry:n toimintaan! Kyläyhdistyksemme päätehtävä on huolehtia Kurjen rantasaunasta, vuokrata sitä kyläläisille ja alueen mökkiläisille. Saunasta saaduilla vuokratuloilla, avantosaunojien maksuilla ja jäsenmaksuilla pystymme ylläpitämään monellekin tärkeää kohtaamispaikkaa, Kurjen saunaa.
Lukijalta: Lampaat tänne! – Fani kaipaa Säkinalueelle kesälampaita
Lampaaton kesä häämöttää jälleen horisontissa Viljakkalan Säkinalueella – ainakin päätellen viime vuosien asiantilasta ja uutisten puutteesta asiaan liittyen. Tämä on monesta syystä kurja asia: vuosikausien ajan lampaat toivat maaseutumiljöön tuntua ja iloa lasten (ja muiden ohikulkijoiden) elämään.
Lukijalta: Kaikkea voi vastustaa, mutta entäs Ikaalisten talous?
Mutta kuka huolehtii ja vastaa taloudesta? Jos Ikaalisiin saadaan esimerkiksi 50 tuulimyllyä, se merkitsee vuodessa noin 30 000 euron kiinteistöverotuottoa yhdestä myllystä. Viidestäkymmenestä myllystä tuotto olisi noin 1,5 miljoonaa euroa vuodessa.Sivu 1/21