


Kartoitus kasvatti Hämeenkyrön kiinteistökantaa – Vuotuinen verokertymä kasvamassa noin 90 000 euroa
Vuonna 2022 Hämeenkyrössä aloitettu rakennusrekisteritietojen tarkastus ja mittaus on tuottamassa muutaman prosentin kasvun vuotuisiin kiinteistöverotuloihin. Tähän mennessä on kartoitettu valtaosa Kyröskosken ja kirkonkylän taajama-alueista.
Kaksi Nouskin kasvattia lähtee EM-kisoihin – Teemu ja Maiju Oksanen mukana arvokisakauden päätöksessä Italiassa
Lukuisia hyviä suorituksia suunnistuksen sprinttikisoissa tänä vuonna esittänyt Ikaalisten Nouseva-Voiman Teemu Oksanen on odotetusti nimetty edustamaan Suomea EM-kilpailuihin Italiaan. Sprinttisuunnistuksen Euroopan mestaruuksista kamppaillaan Veneton alueella 4.-
Julkisuus loi heti katseensa tuoreeseen kansanedustajaan – ”Olisi se huomaamattomamminkin voinut tapahtua”
Hämeenkyröläisen Lotta Hamarin (sd.) nousu eduskuntaan sai viimeisen sinettinsä, kun puhemies Jussi Halla-Aho (ps.) tarkisti hänen valtakirjansa.
Koirapuistossa saa päästellä niin lujaa kuin haluaa – Ikaalisten koirapuisto on avattu kunnostuksen jälkeen
Laura Kurki päästää koiransa, kolmevuotiaan mittelspitz-poika Rokan ja kahdeksanvuotiaan rottweiler-tyttö Kitan irti Ikaalisten Kamraatien varressa sijaitsevaan koirapuistoon, ja vauhdikas meno alkaa. – Melkein päivittäin käymme täällä.
Kokoomusnaiset haluavat kaupunkioppaita Ikaalisiin – Kauppala tarjoaisi aikaikkunan menneeseen maailmaan
Kyrösjärven kokoomusnaiset ovat tehneet kuntalaisaloitteen, jossa he ehdottavat Suomen opasliitto ry:n hyväksymän paikallisoppaan koulutuksen käynnistämistä Ikaalisissa. Aloitteessa korostetaan Suomen ensimmäisen kauppalan erityislaatuista historiaa.
Hämeenkyröläiset vauhdissa rallisprintissä – ”Auto on niin hyvä kuin olla ja voi. Ei tarvitse kuin huoltaa”
Rallin sprinttikauden voi sanoa menneen vähintäänkin kohtuullisesti, sillä kahden asfalttisarjan kärkinelikosta löytyy kaksi Hämeenkyrön UA:n edustajaa. Aki Mansikkamäki kurvaili Aurora Sprintin asfalttisarjan sarjakunkuksi voittaen 2-vetoisten sarjan.
Ikaalisten ilta- ja viikonloppujen kiirevastaanoton siirtäminen Hämeenkyröön on yksi Pirhan vaihtoehdoista – Palvelut säilyvät toistaiseksi, lääkäritilanne kriittinen jo lokakuussa
Pirkanmaan hyvinvointialue kartoittaa parhaillaan vaihtoehtoja Ikaalisten terveysaseman ilta- ja viikonloppujen kiirevastaanoton jatkosta. Yksi vaihtoehto on näiden loppuminen Ikaalisissa ja siirtyminen kokonaan Hämeenkyröön.Jämijärvi mielii mukaan Pirkanmaan puolen matkailuhankeeseen – Kunta haluaa markkinointia Tampereen suuntaan
Jämijärvi haluaa olla mukana Ikaalisten kehittämisyhtiön suunnittelemassa usean kunnan yhteisessä matkailun kehittämishankkeessa. Näin linjasi Jämijärven kunnanhallitus.Kokoomusnaiset ehdottavat ennakkoäänestysautoa Ikaalisiin – Hyviä kokemuksia Inarista
Kyrösjärven kokoomusnaiset ovat jättäneet kuntalaisaloitteen, jossa he ehdottavat Ikaalisten alueelle kiertävää äänestysautoa. Aloitettaan ryhmä perustelee sillä, että kiertävä auto helpottaisi äänestämistä ja voisi lisätä äänestysaktiivisuutta.
Virtuaalitodellisuus tuli kylpylään – Leijuvat kolikot ja elävät kuolleet tuntuvat todellisilta VR-simulaattorilla
Ikaalisten kylpylässä voi päästä virtuaalitodellisuuteen. Tällaisia vr-laitteita on Suomessa vain kaksi.
Uusi pyöräilyreitti ohjaa Jämin geologisille kohteille – Viitoitus tulossa syksyn aikana
Kehittämistyö jatkuu Lauhanvuori- Hämeenkangas Geoparkissa, ja Jämin suunnalla on kehitetty ja kehitetään edelleen muun muassa pyöräilyreittejä. Geoparkin toiminnanjohtaja Terttu Hermansson kertoo, että esimerkiksi Jämin alueelle on suunniteltu niin sanottu geobike-pyöräreitti.
Viljakkalan kyläpuodilla autteleva nuori perhetuttu Australiasta ihmettelee Suomen joulupuumetsiä.
Kyläpuodilla keväällä avatussa aussibaarissa saattaa törmätä tyyppiin, joka on kaukana kotoa mutta silti vähän kuin kotonaan. Australian Perthissä asuva, 18-vuotias Alannah Owen saapui Suomeen elokuun lopulla ja auttelee Mirve ja Janne Mäkelää niin kotitöissä kuin kyläpuodillakin.
Ikaalinen palkkaa työllistetyn kaukaloiden hoitoon
Ikaalisten kaupunki palkkaa yhden työllistetyn Luhalahden ja Tevaniemen koulujen jääkiekkokaukaloiden hoitoon talvikaudeksi. Hoito sovitetaan koulujen tarpeiden kanssa.Ikaalisten Kehitys petrasi yrittäjiltä saamiaan arvosanoja vuoden takaisesta todistuksesta
Ikaalilaiset yrittäjät arvioivat kaupungin elinkeinoyhtiön Ikaalisten Kehityksen toimintaa keskinkertaista paremmaksi. Yhtiön toimintaa pidetään aikaisempaa aktiivisempana.
Nelivuotiaan Rokin kanssa esteradoille tähtäävä Melika Mäkinen: ”Nuoren hevosen kehityskaarta on hieno seurata”
Ikaalilainen Melika Mäkinen on kasvanut hevosten ympäroimänä, sillä hänen lapsuuskotinsa pihatallissa oli hänen äitinsä hevosia jo ennen hänen syntymäänsä. Ensimmäisen ponin nyt 28-vuotias Mäkinen sai kuusivuotiaana, ja siitä asti hänellä on ollut oma hevonen.
Seitsemisessä on vierailtu alkuvuonna entistä enemmän – Mättäiltä löytyy reilusti puolukoita ja kantarelleja
Seitsemisen kansallispuisto pitää edelleen pintansa suosittuna luontokohteena. Tuoreiden kävijätilastojen mukaan luontokeskuksessa ja Koveron perinnetilalla on vierailtu yli 30 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
Jämillä valmistaudutaan jo jouluun, ja Jämin Joulukylään odotetaan 10 000 kävijän ihmisvilinää
Jämin Joulukylän järjestäjien mielessä joulu on ollut jo toukokuusta asti, kun Jämi Areenalla järjestettävää isoa myyjäis- ja markkinatapahtumaa on alettu valmistella. Tapahtuman toisena toripäällikkönä toimiva Jarmo Lehtilä kertoo, että talkooporukkaa on saatu mukavasti.
”95 prosenttisesti elämäni on pikajuoksua” – Samuli Samuelsson kertoo unelmansa toteutumisesta dokumenttiohjelmassa
Ensimmäisen Suomen-ennätyksen jälkeen tuli tyhjä olo, kertoo pikajuoksija Samuli Samuelsson uudessa dokumenttisarjassa Luottamuksella, Ronja Salmi. Sarjassa seurataan kuutta poikkeuksellisen päämäärätietoista nuorta aikuista, jotka ovat omistaneet elämänsä jollekin asialle.
Ikaalinen ryhtyy selvittämään mahdollista liittymistä geopark-verkostoon
Ikaalisten kaupunginhallitus on lämmennyt esitykseen Ikaalisten mahdollisesta liittymisestä geopark-verkostoon. Kaupunginhallitus päätti maanantaina ottaa asiasta jätetyn valtuustoaloitteen valmisteltavaksi.
Kylpylä luottaa tähtiartisteihin ja iltamenoihin – Ikaalinen Spassa tapahtuu joka keskiviikosta joka sunnuntaihin
Syksyn iltojen pimentyessä Ikaalisten kylpylä luottaa ennen kaikkea tapahtumiin. – Se on meille alusta asti ollut tärkeää ja tapa erottua muista paikoista.
Tevaniemen tuulivoima ensi viikolla ympäristölautakunnassa – Esityksenä kaavan eteneminen kohti hyväksymistä
Tevaniemeen suunniteltavan tuulivoimapuiston päätöksenteko etenee kohti sen käsittelyä, hyväksytäänkö alueen osayleiskaava. Tuulivoimapuiston osayleiskaava on tulossa ensi viikon tiistaina 19.
Parkanon kaupunki hamuaa itselleen Ikaalisten kaupunkiin kuuluvaa Rukonevan noin 200 hehtaarin aluetta – Taustalla alueelle suunniteltujen tuulivoimaloiden ja aurinkovoimalan kaavoitus
Parkanon kaupunginhallitus pyytää Ikaalisten kaupunginvaltuustolta lausuntoa siitä, hyväksyykö se Rukonevan noin 200 hehtaaria käsittävän enklaavin siirron Parkanolle. Ikaalisten kaupungin aluueseen kuuluva Rukonevan enklaavi sijaitsee keskellä Parkanon kaupungin aluetta Lapinnevalla.Hämeenkyrön ympäristötarkastajaksi Janika Kanto – Työt alkavat marraskuun alussa
Hämeenkyrön uudeksi ympäristötarkastajaksi on valittu ympäristötekniikan insinööri Janika Kanto. Valinnan teki toimistopäällikkö viranhaltijapäätöksellä.Liikenne ruuhkautuu kolmostiellä – Raskas ajoneuvo rikkoutui tielle
Liikenne ruuhkautuu molempiin suuntiin kolmostiellä Sasi-Pentinmaantien kohdalla Hämeenkyrössä. Tielle on rikkoutunut raskas ajoneuvo puoli kahden aikaan iltapäivällä tänään torstaina.
Lukijalta: Kunpa ei vaan ihminen unohtuisi – ”Miten hyvää hoitoa Ikaalisten terveyskeskuksesta sainkaan!”, kirjoittaa 97-vuotias
Jouduin minäkin turvautumaan Ikaalisten terveyskeskuksen vuodeosaston apuun pitkästä aikaa. Edellisestä asioinnista olikin aikaa kuutisenkymmentä vuotta.Palojoen ja Jämijärven vesiosuuskuntien näytteet puhtaat, vesi pitää edelleen keittää
Vedenkeittokehotus jatkuu edelleen Jämijärven vesiosuuskunnan ja Palojoen vesiosuuskunnan alueella. Vedenkeittokehotukset vesiosuuskuntien alueella annettiin, kun keskiviikkona 6.
Kultainen ja Hopeinen Harmonikka saattavat jatkua – Kiinnostusta kilpailujen järjestämiseen jatkossa on jo osoitettu
Kultainen ja Hopeinen Harmonikka -harmonikkakilpailut ovat olleet tärkeä osa Sata-Häme Soi -festivaalia. Kilpailut on järjestetty vuodesta 1983 lähtien.
Toivolansaaren pienkoti puretaan – Kauppoja siitä ei syntynyt
Toivolansaaren entinen pienkoti on määrä purkaa, koska sitä ei saatu myytyä. Kaupunginhallitus päätti maanantaina, että asiassa edetään teknisen lautakunnan jo vuonna 2018 tekemän purkupäätöksen mukaisesti.
Jämille halutaan lisää tapahtumia – Tapahtumat toisivat yrityksille myyntiä ja markkinoisivat paikkaa matkailijoille
Kunnanjohtaja Aku Autio listaa Jämillä olevan monta elementtiä: ilmailu, jolla on paikallisesti liki sadan vuoden perinne, luonto ja maisemat, seikkailupuisto sekä talviaikaan latuverkosto ja talvigolf. Kunnan roolina puolestaan on yrittää kirkastaa Jämin kokonaisuutta ja tulevaisuutta.
Koronakesät ja niiden jälkeinen yleisökato koituivat Sata-Häme Soin kohtaloksi – Kaupunki ei enää kata yhdistyksen tappioita
Sata-Häme Soi ry:n Pirkanmaan käräjäoikeuteen jättämän konkurssihakemuksen syy löytyy kahdesta koronakesästä ja kahdesta sen jälkeisestä kesästä, jolloin yleisö ei löytänyt riittävän hyvin juhlille. Useasti aiemmin Ikaalisten kaupunki on auttanut yhdistystä taloudellisissa vaikeuksissa, mutta tänä vuonna kaupunki ei kata yhdistyksen tappioita lisämäärärahalla.
Pirha haluaa asumispalvelut laitoksista kodinomaisiin olosuhteisiin – ”Palveluverkko on dynaaminen”
Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha) haluaa enemmän kotipalveluita ja vähemmän laitoshoitoa ikäihmisten ja erityisryhmien asumispalveluissa. Linjauksia käsittelee aluehallitus ensi maanantaina.
Hämeenkyrö linjasi taloudesta – Menokatto 25 miljoonaa, säästöjä etsittävä
Kunnanhallitus hyväksyi ensi vuoden talousraamin, käytännössä menokaton. Raamiksi asetettiin 25 039 000 euroa.
Työelämäviikko tarjosi Hämeenkyrön yhteiskoululaisille aimo annoksen yrittäjyysoppia
Hämeenkyrön yhteiskoululla vietettiin viime viikolla työelämäviikkoa. Viikon aikana tarjottiin 8.
Sata-Häme Soi ry on hakeutunut konkurssiin
Harmonikkafestivaalien järjestäjä Sata-Häme Soi ry on hakeutunut konkurssiin. Oikeusrekisterikeskuksen maksukyvyttömyysrekisteriin on kirjattu tieto siitä, että yhdistyksen konkurssiasia on tullut vireille Pirkanmaan käräjäoikeuteen tänään keskiviikkona 13.
Onko sinunkin rannassasi liikaa laitureita? Jukka Saarinen etsii Heittolanlahdelle lipuneen yllätyslaiturin omistajaa
Sateinen loppukesä on nostanut vedenpintoja järvissä, ja säännöstelyluvan mukaiselle ylärajalle nousseella Kyrösjärvellä on todennäköisesti lähtenyt sekä veneitä että laitureita omille vesiteilleen. Heittolanlahdella Kyrösjärven pohjoispäässä yksi laituri on ajautunut Jukka Saarisen rantaan.
Ikaalisten kuntoreitit kohenivat – Teiharjuun ja Toivolansaareen uusi valaistus ja uutta pintaa
Syksyinen aurinko lämmittää, kun Sari Sovelius ja bokserinpentu Topi nauttivat luonnonrauhasta Ikaalisten Teiharjun kuntoreitillä. – Päivittäin käydään täällä.
220 vuotta koulutusta kohtaa Saskyn Idea-kampuksella – Ammatillisessa koulutuksessa ja lukiossa on yli 700 opiskelijaa
Saskyn Idea-kampuksella Ikaalisissa on kolme perinteikästä ja pitkän historian omaavaa oppilaitosta: 90-vuotias Ikaalisten lukio, 70-vuotias Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos ja 60-vuotias Ikaalisten kauppaoppilaitos. – Vahvuutemme on yhdessä toimiminen samalla tontilla.Jämijärven suunnitelmat: leikkauksia yksityisteistä, teknisen johtajan virkaa täytetä – nuorisotoimesta tai aamu- ja iltapäivätoiminnasta ei säästetä
Jämijärvi aikoo etenkin leikata menoja laajasti kunnan eri toimialoilta, kun se pyrkii tasapainottamaan alijäämäisen taloutensa. Kunnanhallitus käsitteli vuosien 2024–2026 tasapainottamissuunnitelman luonnosta, joka lähti lausuntokierrokselle lautakuntiin, vanhus- ja vammaisneuvostoon, nuorisovaltuustolle ja yt-toimikunnalle.
Suomen nopein mies pitää kotikaupunkiaan suurena ja pienenä lintukotona, jossa asukasta kuullaan – ”Kyynikot varmaan ajattelevat, että mieleni on täysin stadilaistunut”
Ikaalisten Yrittäjän päivässä esitelmöineen Suomen nopeimman miehen Samuli Samuelssonin tarina kotikaupungistaan oli koskettavaa, mutta myös innostavaa kuultavaa. Vuonna 1995 syntynyt Samuelsson asusti kotikaupungissaan vuoteen 2017, jolloin opiskelun myötä kotipaikaksi muuttui Helsinki.
Yrittäjien, kaupungin ja oppilaitosten välille halutaan lisää vuorovaikutusta – Ikaalisissa pohdittiin, mitä yrittäjäystävällisyys tarkoittaa
Yhdessä tekeminen ja verkostoituminen muodostuivat sologaneiksi, kun Ikaalisissa vietettiin Yrittäjän päivää viime viikon tiistaina. Päivän aikana noin puolensataa päivään osallistunutta tutustui muun muassa Saskyn Idea-kampuksen koulutuksiin ja kuunteli luentoja.
Nyt se on varmaa: Lotta Hamari nousee eduskuntaan – Sanna Marinille myönnettiin ero
Eduskunta on myöntänyt eron kansanedustaja Sanna Marinille (sd.). Ero astuu voimaan huomenna keskiviikkona.
Pirkanmaan tuhopolttosarjasta vangittua epäillään myös Ikaalisissa toukokuussa palaneen, ulosmitatun hirsitalon palosta
Sisä-Suomen poliisilaitos antoi 12. syyskuuta tiedotteen, jossa se kertoi Pirkanmaalla vuosina 2022-23 tapahtuneiden tulipalojen tutkinnasta.
Irwin-jamit jo 30. kerran – Kansantaiteilijan syntymästä on 80 vuotta, mutta muistot eivät ole haalistuneet.
Lavajärven Päivölässä raikuivat lauantai-iltana tutut rallit, kun Irwinin ystävät läheltä ja kaukaa kokoontuivat jo 30. kertaa järjestettyihin Irwin-jameihin.
Ylöjärven hallitukselle näytettiin ovea, mutta uusiakaan päättäjiä ei saatu valittua
Ylöjärvellä vaihtuu kaupunginhallitus. Viime vaaleista lähtien hallitusta on johtanut viljakkalalainen Mauri Heiska, joka edusti ensin perussuomalaisia.
Satakunta palautti palveluverkon uuteen valmisteluun – Syksy näyttää, miten vuodeosastojen käy
Satakunnan aluehallitus palautti uuteen valmisteluun esityksen palveluverkon periaatteista. Esitys on saanut kritiikkivyöryn, sillä se oli lakkauttamassa maakunnan kaikki vuodeosastot ja keskittämässä ne ainoastaan Poriin ja Raumalle.
Neljä kunnanjohtajahakijaa soveltuvuusarviointiin – Valintapäätös valtuustossa lokakuun 9. päivä
Hämeenkyrön kunnanhallitus päätti lähettää neljä kunnanjohtajahakijaa soveltuvuusarviointiin. Maanantaina haastatelluista kuudesta Hämeenkyrön kunnanjohtajan virkaa hakeneesta soveltuvuusarviointiin lähetetään Ritva Asula-Myllynen, Tiina Laakkonen, Johanna Rannanjärvi sekä Atte Rantanen.
Älä kävele ohi, vaan auta rohkeasti – SPR muistuttaa maallikoita sydäniskureista, laite antaa iskun vain tarvittaessa
Jos ihmiselle tulee sydänpysähdys, avun saamisella on kiire. Tämän vuoksi paikalla olevien on tärkeä ryhtyä antamaan ensiapua nopeasti, painottavat SPR:n Hämeenkyrön osastossa toimivat Ulla Hakala ja Kauko Autio.
Pirkanmaan hyvinvointialue aloitti yt-neuvottelut – 500 työpaikkaa vaakalaudalla
Pirkanmaan hyvinvointialueella (Pirha) alkaa yhteistoimintaneuvottelut, jotka tähtäävät 500 henkilötyövuoden vähennykseen. Neuvotteluiden kohteena on koko henkilöstö.Vesi pitää keittää myös Jämijärven vesiosuuskunnan alueella vesinäytteestä löytyneen bakteerin vuoksi – Keittokehoitus oli jo Palojoen vesiosuuskunnan alueella
Jämijärven vesiosuuskunnan alueella on annettu kehotus keittää kaikki juotavaksi tai ruoanlaittoon tarkoitettu vesi. Syynä on vesiosuuskunnan kaivosta otetusta vesinäytteestä löydetty vähäinen määrä suolistoperäistä enterokokkibakteeria.Sivu 59/154