JÄMIJÄRVI 15.9.2023 13:00

Jämillä valmistaudutaan jo jouluun, ja Jämin Joulukylään odotetaan 10 000 kävijän ihmisvilinää

Liisa Raipala

Jämin Joulukylän järjestäjien mielessä joulu on ollut jo toukokuusta asti, kun Jämi Areenalla järjestettävää isoa myyjäis- ja markkinatapahtumaa on alettu valmistella. Tapahtuman toisena toripäällikkönä toimiva Jarmo Lehtilä kertoo, että talkooporukkaa on saatu mukavasti.

Partiolippukunta Jämijärven Miilunvartijoiden järjestämä Joulukylä on vuorossa lauantaista sunnuntaihin 9.–10. joulukuuta, ja myyntipaikkoja on noin sata. Yleisöä paikalle odotetaan noin 10 000:tä. Mukana tukemassa tapahtumaa on myös Jämijärven kunta.
Myyntiin tulee Lehtilän mukaan erilaista lahjatavaraa, käsitöitä ja leipomuksia. Tavoitteena on pitää tarjonta mahdollisimman monipuolisena. Myyntipaikoille oli hyvä kysyntä jo alkusyksystä.
– Koitan etsiä aina myös uusia myyjiä, ja olen kiertänyt markkinoilla ja messuilla jakamassa esitteitä joillekin tietyille myyjille. Leipomuksia tulee paikallisilta ja lähikuntien yhdistyksiltä ja myös yrityksiltä. Muuten myyjiä tulee pisimmillään Vaasasta, jopa Helsingistä ja Tampereelta tulee useampia.

Piparkakkutalot jälleen vertailussa

Joulukylään kuuluu myyntipuolen lisäksi muutakin, perinteiseksi muodostunutta ohjelmaa. Esimerkiksi joulupukin kanssa on jo sovittu vierailusta, luvassa on musiikkia, laavulla on jouluseimi paimenineen, kodalla on tarjolla perinteiseen tapaan puuroa, ja kodan luo pyritään järjestämään hevoskyyditystä.

Jämijärvi-Seura puolestaan järjestää Joulukylässä nyt toista kertaa kaikille avoimen piparkakkuteoskilpailun. Leena Saloniemi Jämijärvi-Seurasta kertoo, että viime vuoden tapaan teoksen pitää olla saanut inspiraationsa Jämijärvestä.
– Piparkakkuteoksen ei tarvitse olla talo, mutta pääraaka-aineen pitää olla piparkakku ja lisäksi saa koristella ja käyttää muita tukirakenteita, Saloniemi sanoo.
Tuomariraati valitsee kisan voittajan ja yleisö äänestää omasta suosikistaan. Ennakkoilmoittautuminen kilpailuun on 10. marraskuuta mennessä.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

JÄMIJÄRVI 11.12.2023 17:00 Tilaajille

Jämin Joulukylässä tehtiin ostoksia ja bongattiin tuttuja – Herkut, käsityöt ja tunnelma houkuttelivat

JÄMIJÄRVI 23.11.2023 12:00 Tilaajille

Yli sata myyjää ja ohjelmaa piparkakkukisasta hevoskyytiin – Jämin Joulukylään odotetaan taas 10 000:ta kävijää

JÄMIJÄRVI 28.11.2022 10:40 Tilaajille

Jämin Joulukylä on valmiina tarjoamaan taas puurot, ostokset ja joulutunnelmaa – koronatauon jälkeen ollaan toiveikkaina