Ikaalisissa lähdetään oivalliselle aikamatkalle – musiikkinäytelmä tutustuttaa yleisön kaupungin historiaan
Hirvosen perheorkesteri esittää torstaina 21. heinäkuuta koko perheen musiikkinäytelmän Oivallinen aikamatka.Töllinmäen kesäpäivässä muisteltiin Myllykolun vaiheita – esiin nostettiin onnistumisten lisäksi myös yhteistyön vaikeus
F.E. Sillanpään seuran järjestämää perinteistä Kesäpäivää vietettiin Töllinmäessä, kirjoittaa Erja Anttila.Mahnalassa kävellään kummitusten keskellä – kulttuuria, historiaa ja liikuntaa samassa paketissa
Mahnalan maisemissa toteutettujen kummituskävelyiden ensi-ilta nähtiin 11. heinäkuuta.Seleentakusten kesäteatterissa juhlitaan helmihääpäivää – juhlaviikonloppu saa yhden jos toisenkin yllättävän käänteen
Liisalla (Jaana Nokso) ja Väinöllä (Juha Vierikko) on takanaan 30 vuotta yhteistä taivalta. Helmihääpäivä on hieno saavutus, jota on syytä juhlia! Ei ole itsestäänselvää, että lemmen liekin saa pidettyä yllä vuosikymmenten ajan.Rahkolan kesässä on vieraillut jo reilusti yli tuhat kävijää – Puistofilosofian viikko on kävijärikkaimpia ajankohtia
Rahkolan kesä saa vuosittain tuhannet ihmiset liikkeelle. Tänä vuonna kävijöitä on ollut reilusti yli tuhat, jopa lähelle 1 500, arvioi Rahkolan kesän aktiivi Jaana Viilo torstaina.Sata-Häme Soi keräsi tuhansia kävijöitä – vetonauloina Kultainen ja Hopeinen harmonikka sekä Dallapé
Sata-Häme Soin toiminnanjohtaja Susanna Rajakoski on väsymyksestä huolimatta tyytyväinen viime viikon festivaaleihin. – Sata-Häme Soi sai liikkeelle noin 6 000–7 000 lipun ostajaa ja ilmaiskonsertissa kävijää.Heiskan kesäteatterissa sukelletaan ihmissuhteiden sokkeloihin – lämminhenkinen näytelmä kietoo yhteen neljän sukupolven tarinan
Kun joukko erilaisia ihmisiä ja arvomaailmoja kohtaa, on ihmissuhteiden soppa valmiina hämmennettäväksi. Kuinka ymmärtävää ja kestävää rakkaus loppujen lopuksi on? Raimo Mäensivun käsikirjoittaman ja Mirka Myrskyrannan ohjaaman Ennakkoperinnön ensi-ilta nähtiin Heiskan kesäteatterissa 29.Sata-Häme Soi täytti puiston – ”On hyvä merkki, että yleisöä on enemmän kuin soittajia”
Tunnelma Ikaalisten Keskuspuistossa on odottava. Tuulenvire ja puiden luomat varjot tarjoavat helpotusta haitarimusiikista nauttimaan tulleelle kansalle.Kivinavetassa voi nauttia metsän taiasta tai tehdä omaa taidetta – ”Jokainen syntyy taiteilijaksi”
Yrjölän marjatilan navettagalleriassa pääsee kokemaan metsän taikaa Reetta Kosken taidenäyttelyssä. Kuten nimestä voi päätellä, näyttelyn aiheena on metsä.Viljakkalan Pelimanneille musiikki on vastapainoa arkeen – "Ei tämä ole niin vakavaa"
Viljakkalan Pelimannit on Rakel Vesan 1970-luvulla perustama kansalaisopiston musiikkiryhmä. Ryhmä esiintyi Sata-Häme Soissa ensimmäisen kerran vuonna 1998, jonka jälkeen Sata-Häme Soin keikoista tuli enemmän sääntö kuin poikkeus.Viljakkalan kesäteatterissa nähdään kihlat tai konkurssi – hulvaton farssi ei jätä katsojiaan kylmäksi
Presidentin ailahtelevainen poika Janne (Simo Korkiakoski) on menossa kihloihin intohimoisen vedonlyöjän Lauran (Jonna Hietakangas) kanssa. On siis aika suunnitella vuosisadan kihlajaisia! Ravintolan omistaja Römperi (Elli Silvan) menettää kihlajaisten toimeksiannon kylän uudelle pitopalvelulle, jota pyörittää periksiantamaton Tuulikki (Ulla Lehtinen) yhdessä hysteerisen Eilan (Sanna Valkama) ja lojaalin Hilman (Maija Niemi) kanssa.Myllykolussa pelastetaan Röllimetsää – koko perheen näytelmä käsittelee tärkeitä ja ajankohtaisia teemoja
”Kautta likaisten varpaitteni!” Konserninjohtaja Seesteinen ja hänen sihteerinsä Lerkkanen haluavat muuttaa Röllimetsän rahaksi. Humpuukit ylipappineen haluavat muuttaa Röllimetsän kaatopaikaksi.Kompin taidenäyttelyssä on kesäinen tunnelma – esillä on Taikan jäsenten tulkintoja kesästä
Ikaalisten taideyhdistyksellä Taikalla on kauppakeskus Kompissa esillä perinteinen taidenäyttely, jonka teemana on kesä. Näyttely koostuu yhdistyksen jäsenten teoksista, joissa teemaa on lähdetty tarkastelemaan taiteilijoiden omien mieltymysten mukaan.Kivinavetassa on esillä kansanperinnetaidetta – taiteilija ammentaa inspiraatiota muun muassa tarinankerronnasta ja vahvasta yhteydestä luontoon
Aika aikaa aiemmin on Riikka Palosen kansanperinteeseen ja pohjoiseen mytologiaan perustuva taidenäyttely, joka on esillä Yrjölän marjatilan kivinavetassa. Näyttely koostuu taiteilijan itse suunnittelemista ja toteuttamista ryijyistä, maalauksista, tussipiirustuksista ja silkkimaalauksista.Kehäkukan seinille on vangittu Valon väri – ”Tarkoituksena on antaa tilaa katsojan omille tulkinnoille”
Frantsilan Kehäkukassa on esillä Christa Hiisivuoren taidenäyttely Valon väri, joka koostuu öljyvärimaalauksista ja grafiikan vedoksista. Teosten aiheena on taiteilijan mukaan se, miltä valon väri näyttää heijastuessaan erilaisilta pinnoilta.Hämeenkyrön Silja sai vihdoin tunnistelaatan – ”Aivan ensimmäiseksi piti selvittää, kuka veistoksen omistaa”
Hämeessä toisinaan asioilla ottaa aikansa, ennen kuin tapahtuu. Toisaalta, sitten kun tapahtuu, aikaa ei tuhlata.Löytyykö seudulta kulttuuritempausta? – Operaatio Pirkanmaa etsii Hämeenkyröstä ja Ikaalisista pieniä tapahtumia
Tampereesta ei tullut kultturipääkaupunkia, mutta kulttuurityö jatkuu Operaatio Pirkanmaa -nimellä. Nyt operaatiossa etsitään maakunnan alueelta kulttuurisisältöjä.Farkkutaide herkistelee Kehäkukan seinillä – ”Tuntui tyhmältä osaa kallista uutta kangasta kaupasta”
Frantsilan Kehäkukan kabinetin seinällä on toukokuun ajan vähän erikoisempaa materiaalia: herkät taideteokset ovat syntyneet farkkujen päälle. Pastelliset kuvat ovat nokialaisen Petra Hietalahden käsialaa.Katariina Pylsyn kirja kilpailee Vuoden kotiseututeos -tittelistä – Voittaja julkistetaan Turun kirjamessuilla
Hämeenkyröläisen Katariina Pylsyn teos Ritajärven luonnonsuojelualueesta on ehdolla vuoden kotiseututeokseksi. Kyseessä on Kotiseutuliiton järjestämä kilpailu, johon on ehdotettu 40 teosta ympäri Suomea.Jättirahoitus oopperalle Hämeenkyröön Pirkanmaan kulttuurirahastolta – luvassa sillanpääläistä kesäyötunnelmointia
Pirkanmaan Kultturirahasto myönsi hetki sitten vuosijuhlassaan 50 000 euroa Hämeenkyrön FEStiwaalit ry:lle Ihmiset Suviyössä -oopperan toteuttamiseen. Apuraha jaettiin toisena Pirkanmaan Kärkihankkeena.Kesäteatterit esittelyssä: Heiskalla sanaillaan musiikin tahtiin – Neljän sukupolven naiset laittavat tuulemaan
Perhe on paras – ja pahin, ainakin jos Heiskan kesäteatterin vuoden näytelmää tiirailee. Ennakkoperintö-nimisessä kipaleessa ihmiset ja arvomaailmat kohtaavat.Finalistit valittu Kultainen ja Hopeinen Harmonikka -kilpailuihin – Finaali lähetetään suorana televisiosta
Sunnuntai-iltana päättyneellä Harmonikkaristeilyllä valittiin soittajat 1. heinäkuuta Ikaalisissa pidettävään Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan 2022 finaaliin.Kesäteatterit esittelyssä: Röyhiössä kivutaan kauas arjen harmaudesta – ”Ihminen tarvitsee toista ihmistä ja kaiken takana on rakkaus”
Seleentakusten kesäteatterissa Röyhiössä nähdään tänä kesänä Markku Hyvösen käsikirjoittama Elämäni valo. Luvassa on draamaa ja roppakaupalla huumoria.Kesäteatterit esittelyssä: Koko perheen Rölli marssii Myllykoluun – ”Ihanaa, että saamme taas nauttia taiteesta yhdessä!”
Myllykolun maisemissa nähdään tänä kesänä röllipeikkoja. Koko perheen seikkailunäytelmä Pelastakaa Röllimetsä .Kesäteatterit esittelyssä: Klassikko pääsee lavalle Jämijärvellä – ”Käsittelyyn joutuvat pienen yhteisön ennakkoluulot”
Kirjana Finlandia-palkintoehdokas, vähintäänkin elokuvana kaikkien tuntema nimi – Jämijärvellä kesäteatterin lavalle tuodaan tänä vuonna varsinainen klassikko. Liian paksu perhoseksi on tarina naisesta, joka törmää pienen kylän asenteisiin.Kun Ikaalinen Spassa jouduttiin miettimään jopa festareiden perumista, järjestäjät halusivat etsiä toisen ratkaisun – sisätiloihin siirtyvä tapahtuma tuo Ikaalisiin muun muassa Eppu Normaalin ja Stigin
Ikaalinen Spa & Resortissa järjestetään tänä kesänä ensimmäistä kertaa Ikaalinen Soi -festivaali, jonka artistikattauksessa kuullaan muun muassa Eppu Normaali, Kolmas Nainen, Stig ja Suvi Teräsniska. Alun perin kylpylän ulkoalueille ja rantaan suunniteltu kaksipäiväinen tapahtuma siirtyy Ikaalinen Span sisätiloihin.Kesäteatterit esittelyssä: Viljakkalassa luvassa silkkaa hupailua – ”Käykää ihmiset teatterissa!”
Aivot narikkaan ja menoksi – tai ainakin melkein. Viljakkalassa nähdään tänä kesänä taattua hupailua ja puhtaimmillaan Teatteriyhdistys Wimman tarjoilemana.Kesäteatterit esittelyssä: Suuliteatterissa hupaillaan kesämökillä – "Huumori on sellaista, että sopii koko perheelle"
Ikaalilaisvahvisteinen Suuliteatterin porukka pääsee tänä kesänä lavalle ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen. Näytelmässä ollaan suomalaisen kesän ytimessä, sillä Vain mökkielämää -niminen hupailu kertoo kolmesta pariskunnasta, jotka viettävät kesää samassa paikassa Suojärven rannalla.Uniklubi yllätti uransa positiivisimmalla kappaleella – ”Odotamme innolla festarikesää, että tätä biisiä pääsee tykittämään”
Uniklubi julkaisi tänään perjantaina Hehkuvia kipinöitä -nimisen kappaleen, jota kuvataan yhtyeen uran positiivisimmaksi. – Hehkuvia kipinöitä on kasvutarina, jossa julistetaan isoon ääneen rakkautta toista ihmistä kohtaan.Toivon vuoksi -romaani on pelottavan ajankohtainen – ”Onneksi kirjoitin sitä viime vuonna enkä nyt”, sanoo Tuija Sironen
Tuija Sirosen toinen romaani Toivon vuoksi jatkaa tarinaa siitä, mihin vuonna 2020 julkaistu Hiljaa sulaa surujää päättyi Rajalan torpassa Hämeenkyrön Lavajärvellä. – Esikoisteokseni tavoin Toivon vuoksi on historiallinen romaani.Maailmanlopun selviytymistarinasta tuli yhtäkkiä ajankohtainen – Oili Valkila joutui kiirehtimään esikoisromaaninsa julkaisua, kun maailma alkoi kääntyä päälaelleen
Kuvitellaan hetki: mitä tapahtuisi ilman sähköä? Hetken aikaa toki selviäisi kuka tahansa. Muutama kynttilä löytyy jostain ullakon kätköistä ja pakkasta on ihan hauska syödä tyhjäksi.Taidesuunnistus tulee taas, listalla kahdeksan kohdetta alueeltamme – ”Ajatus on, että hänelle, kuka vain tulee, tätä tehdään”
Pirkanmaan taidesuunnistus antaa jälleen mahdollisuuden kiertää maakuntaa ja bongailla taidetta mitä erilaisimmissa ympäristöissä. Hämeenkyrössä ovensa avaa Pinsiössä sijaitsevan Reetta Kosken Taidevintti.Kiitos Liisa Hietasen, Kyläläiset pääsevät kaupunkiin näytille
Moni kyröläisille tuttu virkattu tai neulottu kyläläinen viettää tulevan kevään Tampereen taidemuseon kellarikerroksessa. Hämeenkyröläisen kuvanveistäjän Liisa Hietasen yksityisnäyttely Käänteissä on taiteilijan ensimmäinen museonäyttely.Katso video: ”Tänne on kiva tulla pelaamaan hyvien tyyppien kanssa” – tietokonepelit ovat nykyään entistä sosiaalisempia, ja se näkyy YMCA Ikaalisen esports-kerhossa
Kun etenee CS:GO:ssa, voi esimerkiksi hankkia parempia skinejä. Tällaista oppii, kun jalkautuu nuorten pariin YMCA Ikaalisen järjestämään esports-kerhoon.Patsas hoitaa syvempiä kerroksia uudella singlellään – ”Keikkojen vastaanotto auttoi vaikeiden aikojen yli”
Uudelle bändille ajankohta ei olisi voinut olla huonompi. Ikaalislainen bändi Patsas näki päivänvalon vuonna 2020, eli aikana, jolloin koronavirus sulki sekä paikat että keikkamahdollisuudet.Yle: Tauno "Tappi" Suojanen on kuollut
Viihdemusiikin uranuurtaja Tauno "Tappi" Suojanen on kuollut, kertoo Yle. Suojanen kuoli 19.Huippututkimus pukeutuu taiteeseen Kekkosen piilopaikassa – yksi teoksista valmistuu kiveen, jonka louhiminen kesti 11 kuukautta
Apua, minua syödään elävältä! Suojaudu, ystävä! Näin saattaisi kuulua puhe, jota kuiskaillaan ympärillämme, mutta joka ei koskaan kantaudu ihmisen korviin. Kyllä, usko pois: puut puhuvat, osaavat lähettää hätäsignaaleja toisilleen esimerkiksi nälkäisen tunkeilijan saapuessa lehtiaterialle.Herkät, pienet kokeilut valtasivat Kehäkukan kabinetin – ”Kotona oleminen on raivannut tilaa luomiselle”
Korona-ajasta voi sanoa paljon kaikenlaista, eikä suuri osa siitä ole mairittelevaa. Yksi hyvä puoli siinäkin on: moni on ehtinyt viettää enemmän intohimojensa kanssa, oli kyse sitten retkipyöräilystä tai instrumentin opettelusta.Marjo Suikkasen Pyramid matkasi näyttelyyn Tokioon
Viljakkalalaisen taiteilijan Marjo Suikkasen Pyramid-niminen työ on tällä hetkellä lähes toisella puolella planeettaa, Tokiossa. Suikkasen työ pääsi kansainvälisen mitalitaiteilijoiden liiton (FIDEM) kongressinäyttelyyn, joka tänä vuonna pidetään Tokiossa.LoveXille kultalevy 15 vuotta julkaisun jälkeen
LoveXin viettämä hiljaiselo katkesi toviksi yllättävään uutiseen: Bändi on saanut kultalevyn 15 vuotta julkaisun jälkeen. Rajan saavutti vuonna 2006 julkaistu single Guardian Angel, joka ilmestyessään nousi silloisen singlelistan kärkeen ja pysyi siellä kolme viikkoa.”Mutta ämmä sano, että ei sokerille ruveta oleen” – katso video: tältä kuulostaa vanha hämeenkyröläinen murre 96-vuotiaan Helmi Tarkin taitamana
96-vuotias hämeenkyröläinen Helmi Tarkki antoi taidonnäytteen vanhasta Hämeenkyrön murteesta kotonaan tilaisuudessa, jossa hänelle annettiin Sillanpään kalotti. .Pelastakaa Röllimetsä Myllykolussa kesällä 2022
UutisOiva on aiemmin kertonut, että kesällä 2022 Myllykolussa toimii Taidekollektiivi Perinnöttömät. Kunnassa on kuitenkin tehty viranhaltijapäätös, jonka nojalla kesäksi 2022 Myllykolu vuokrataan Hämeenkyrön näytelmäseuralle.Uniklubilta uusi biisi ja kyröläisvoimin tehty musiikkivideo
Uniklubi ampui maailmalle uuden kappaleen musiikkivideon saattelemana. Jos tähän jään -kappale on julkaistu tänään perjantaina.Tuhoisa räjähdys sai mielikuvituksen liikkeelle – Kirjailija kuuli, kun paloautot kiiruhtivat onnettomuuspaikalle
Oli kevät vuonna 1976, ja Ralf Henriksson oli juuri kirjoittanut ylioppilaaksi. Sinä huhtikuisena aamuna hän oli lukemassa pääsykokeisiin, kun yhtäkkiä kuuli kummallisen jylähdyksen, kuin tykillä olisi ammuttu.Julkaisukiertueen aloittanut Jesse Markin kuuluu onnekkaiden joukkoon – "Minulla on kavereita, joilla ei ole ollut yhtä hyvää säkää"
Ihanaa musiikkia. Sellaista on viljakkalalaislähtöisen Jesse Markinin tuorein albumi Noir Helsingin Sanomien kriitikko Oskari Onnisen mukaan.Komearaitainen oli Ikaalisten päivän tähti
Ikaalisten päivän pääosassa oli tänä vuonna Ikaalisten tarkistettu kansallispuku. Ikaalinen-Seuran ja Ikaalisten Kalevalaiset Naiset ry:n hankkeen myötä tarkistettu Ikaalisten komearaitainen kansallispuku oli juhlassa kaikkien ihasteltavana ja Suomen kansallispukukeskuksen konsultti Taina Kangas esitteli kokonaisuuden.Kulttuuri luo ihmisille juuret
Ikaalisten päivässä nähtiin kauppalanvoudin vahdinvaihto, kun viimeiset viisi vuotta titteliä hallussaan pitäneen Matti Laineen seuraajana aloitti Kimmo Mattila. Laine nosti jäähyväispuheessaan esiin kulttuurin merkityksen Ikaalisiin kotiutumisessaan 34 vuotta sitten.Kesäteatterit tyytyväisiä kävijämääriin – Viljakkalan Wimma ylsi yleisöennätyksiin
Teatterikesä on lopuillaan, joten on aika kysellä kesäteatterien kuulumisia. Kesäteatteri Seleentakuset esitti Kohtalon tangon, joka keräsi neljän näytöksen aikana Röyhiön kyläseuran puheenjohtaja Matti Järvenpään mukaan noin kolmesataa katsojaa.Venäläisen musiikin ja laulujen konsertti Heiskan kesäteatterissa elokuun toisena sunnuntaina
Heiskan kesäteatterissa kuullaan venäläistä musiikkia ja lauluja elokuun toisena sunnuntaina. Esiintymässä ovat muusikko Sini Tuomisalo ja hanuristi Vesa Formunen.Sivu 3/4