Komearaitainen oli Ikaalisten päivän tähti
Ikaalisten päivän pääosassa oli tänä vuonna Ikaalisten tarkistettu kansallispuku. Ikaalinen-Seuran ja Ikaalisten Kalevalaiset Naiset ry:n hankkeen myötä tarkistettu Ikaalisten komearaitainen kansallispuku oli juhlassa kaikkien ihasteltavana ja Suomen kansallispukukeskuksen konsultti Taina Kangas esitteli kokonaisuuden.Kulttuuri luo ihmisille juuret
Ikaalisten päivässä nähtiin kauppalanvoudin vahdinvaihto, kun viimeiset viisi vuotta titteliä hallussaan pitäneen Matti Laineen seuraajana aloitti Kimmo Mattila. Laine nosti jäähyväispuheessaan esiin kulttuurin merkityksen Ikaalisiin kotiutumisessaan 34 vuotta sitten.Kesäteatterit tyytyväisiä kävijämääriin – Viljakkalan Wimma ylsi yleisöennätyksiin
Teatterikesä on lopuillaan, joten on aika kysellä kesäteatterien kuulumisia. Kesäteatteri Seleentakuset esitti Kohtalon tangon, joka keräsi neljän näytöksen aikana Röyhiön kyläseuran puheenjohtaja Matti Järvenpään mukaan noin kolmesataa katsojaa.Venäläisen musiikin ja laulujen konsertti Heiskan kesäteatterissa elokuun toisena sunnuntaina
Heiskan kesäteatterissa kuullaan venäläistä musiikkia ja lauluja elokuun toisena sunnuntaina. Esiintymässä ovat muusikko Sini Tuomisalo ja hanuristi Vesa Formunen.Hämeenkyröläisen Anna-Kaisa Immosen isotädin erikoislaatuinen elämä päätyi näytelmäksi, joka esitetään Ikaalisissa
Isä oli aina välillä puhunut tädistä, joka oli perustanut lähetysaseman Lappiin, mutta sen suuremmin ei hämeenkyröläinen Anna-Kaisa Immonen osannut ajatella asiaa. Immosen isän kuolemasta on kulunut yli 30 vuotta ja sittemmin, aivan viime vuosina asia on muuttunut.Uuden singlen julkaissut Uniklubi valmistelee uutta levyä
Viime syksynä uuden levyn julkaissut Uniklubi ei jäänyt laakereilleen lepäämään, vaikka korona vei keikat. Viime perjantaina bändi julkaisi uuden Hetken olen vapaa -nimisen singlen.Rahkolan kesä ei jätä ketään kylmäksi – luvassa yli 40 tapahtuman ketju
Tulevana kesänä ensimmäistä kertaa toteutuva Rahkolan kesä on valtaisaa tapahtumien tykitystä. Kesäkuussa alkavassa kokonaisuudessa on jo nyt mukana yli 40 erilaista tapahtumaa ja yli 20 toimijaa.Kuka olet, jos riisutaan tittelit?
Mitä tapahtuu alueella, jolla on täysin vapaa titteleistä? Sitä kokeillaan Yrjölän Marjatilalla palautumisvalmentaja Pia Koposen ohjaamilla palauttavan taiteen kesäkursseilla tulevana kesänä. Kursseilla tehdään muun muassa läsnäolo- ja rentoutusharjoituksia sekä luovaa maalaamista, kirjoittamista ja piirtämistä.Urkin Piilopirtille pääsee jatkossa Museokortilla
Ylöjärveläisyritys Urkin Piilopirtti on valittu Museokorttikohteeksi ja Museoliiton jäseneksi, yritys kertoo tiedotteessaan. Tiedotteen mukaan jäsenyyttä helpotti vuonna 2016 Tampereen taidemuseon delegaation positiivinen virallinen lausunto.Miten käy, kun linnut ja ihmiset vaihtavat rooleja? Muun muassa tästä kertoo Ikatan opiskelijoiden sarjakuvateos
Ihan mitä tahansa voi tapahtua koska vaan. Siis aivan mitä tahansa.Ylä-Satakunnan musiikkiopisto sai etäopetuksen laatua parantavaa laitteistoa
Ylä-Satakunnan musiikkiopiston opiskelijat voivat nyt osallistua entistä laadukkaampaan etäopetukseen: kaikille opiskelijoille on tarjolla laitekokonaisuus, johon kuuluu laadukas mikrofonikamera, muistikortti ja johto. Laitteet hankittiin opetus- ja kulttuuriministeriön korona-avustuksella, jota oli loppuvuonna jaossa musiikkiopistoille opetuksen toimintaedellysten säilyttämiseen koronan aikana.Jo 30 vuotta Nuorisonäyttistä
Nuorisonäyttiksen tarina alkoi Viljakkalassa vuonna 1990, kun paikkakunnalle perustettiin lasten tanssi- ja teatterikerho, jota ylläpitivät Hämeenkyrön kansalaisopisto ja Viljakkalan kunnan vapaa-aikalautakunta. Ohjaajina toimivat Jari ja Mervi Hiltunen.Raikas räsymatto pitää pintansa lattioilla – "Kutoessa mieli lepää"
– Räsymatto luo tunnelmaa ja antaa lämpöä jalkojen alle, tuumaa mattojen kutomisesta innostunut Aulikki Hamari. Hamarin mielestä räsymatto on pitänyt pintansa ajan saatossa.Pitkän linjan muusikko ja "untuvikko" löysivät yhteisen sävelen
Jarmo Kirsilällä ja Pekka Vännillä riittää juttua Kirsilän äänitysstudiossa Ikaalisissa. Miesten yhteisenä projektina syntyi Youtubessa soiva Peiton alla -kappale, jonka sanat ja sävellys ovat Vännin käsialaa ja sovitus Kirsilän.Vuoden Plikka Anni Kytömäki ei kaipaa erakkomökkiin eikä suureen yksinäisyyteen
– Se tuli aivan yllätyksenä ja tuntui tosi mukavalta. Yllätyin, että näin tuore tulokas voi tulla valituksi, kuusi vuotta Hämeenkyrössä asunut kirjailija Anni Kytömäki kuvailee hetkeä, jolloin hän kuuli olevansa Vuoden Plikka.Kalterijääkärin elämäkerta julkaistiin äänikirjana
Tietokirjailija Esko Lammin vuonna 2017 julkaistu everstiluutnantti Erkki Sokajärven elämäkertateos Kalterijääkäristä kolmen sodan rintamakomentajaksi on vastikään julkaistu myös äänikirjana. Ruotsalainen Lind & Co -kustantamo on tuottanut teoksesta suomenkielisen äänikirjan, jonka lukijana on toimittaja Jalmari Laine.Blackout löysi lavoille ja äänittäjä Blackoutin
Reilu vuosi sitten UutisOivassa kerrottiin Kyröskoskella treenaavasta vanhan koulukunnan punk-bändi Blackoutista. Tuolloin 12–14-vuotiaat nuorukaiset olivat soittaneet yhdessä vasta muutaman kuukauden.Sivu 4/4