


Evakuointikärrystä kuoriutui tilava teltta – suojavarusteiden käyttökin on syytä harjoitella hyvän sään aikana
Punaisen Ristin evakuointikärryn varustukseen kuuluva, vajaan 50 neliön teltta nousi noin tunnissa Torituvan edustalle, kun SPR Hämeenkyrön osaston väkeä kokoontui toimintapäivän merkeissä. Keskiviikkoisen kokoontumisen teemana oli tutustua kaasukäyttöiseen soppatykkiin sekä evakuointikärryyn ja sen sisältöön.Käräjäoikeudessa voittanut Salokannel kaipaa keskustelukulttuurin siistimistä – ”Meidät on valittu hoitamaan asioita, ei solvaamaan”
Ikaalislainen kuntapoliitikko Tatu Valavuo (ps.) sai torstaina Pirkanmaan käräjäoikeudelta tuomion kunnianloukkauksesta.
Kilvakkalassa hevosteltiin hyvällä mielellä – hoivauspisteellä päästiin silittelemään poneja
Ikaalisten ratsastusseura ry:n järjestämä Hyvää mieltä hevostellen -tapahtuma toi monelle lapselle ja aikuisellekin iloa 23. huhtikuuta Kilvakkalassa Anjalan hevostilalla.Noora Niemistä esitetään Jämijärven talous- ja hallintopäälliköksi
Jämijärven kunnanhallitus päättää maanantaina talous- ja hallintopäällikön viran täyttämisestä, ja virkaan esitetään tehtävää nyt vt:nä hoitavaa hallintotieteiden maisteria Noora Niemistä. Nieminen on toiminut samassa virassa Jämijärvellä aiemminkin.
Palmex Mining Oy hakee jatkoa malminetsintäluvalle Haverissa – koronapandemia viivytti maastotöihin ryhtymistä
Palmex Mining Oy hakee jatkoa malminetsintäluvalle Haverin alueella. Hakemus koskee noin 50 hehtaarin laajuista aluetta Luhalahdentien molemmin puolin.
Muistot jalostuivat tarinoiksi ja kirjaksi jo yhdeksännen kerran: ”Paitsi kirjoittaminen, ihanaa on myös nauraa yhdessä muistoille”
Ikaalisten kansalaisopiston Muistot tarinoiksi -opintopiiri kokoontuu joka toinen viikko. Mukana on kymmenkunta kirjoittajaa.
Jämijärven Sotaveteraanit lakkauttaa toimintansa – liittyy perinneyhdistykseen
Jämijärven Sotaveteraanit ry on aloittanut toimintansa jo vuonna 1967. Päätös toiminnan lopettamisesta on tullut ajankohtaiseksi, kun muutkin lähikuntien pienet yhdistykset ovat päättäneet liittyä osaksi perustettua sotien 1939–1945 Pohjois-Satakunnan perinneyhdistystä.
Ikaalislainen poliitikko sai sakkotuomion – kunnianloukkaus keskusteluryhmässä tuli kalliiksi
Ikaalislainen kunnallispoliitikko Tatu Valavuo (ps.) on saanut tuomion kunnianloukkauksesta.
Maanomistaja vaatii korvauksia rikastushiekka-altaan kunnostuksista – lautakunta tekee katselmuksen
Maanomistaja vaatii Ylöjärven kaupungilta korvauksia Haverin rikastushiekka-altaan patorakenteiden aiheuttamista vaurioista. Ylöjärven kaupunki on kunnostanut Haverin vanhan kultakaivoksen rikastushiekka-aluetta ely-keskuksen kanssa laaditun kunnostussuunnitelman pohjalta.
Lakkovaroitus yksityiselle sosiaalipalvelualalle – Hämeenkyrössä lakkoon menisivät vanhainkoti ja päiväkoti
Useat ammattiliitot ovat antaneet lakkovaroituksen yksityiselle sosiaalipalvelualalle. Lakkovaroituksen piirissä ovat varhaiskasvatuksen yritykset sekä ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköt.
Hämeenkyrössä pohditaan jäähalliyhtiön tulevaisuutta – vaihtoehtona kunnallistaminen
Hämeenkyrön jäähallin ylläpitomuoto on selvityksen alla. Tällä hetkellä hallin toiminnasta vastaa kunnan sataprosenttisesti omistama Hämeenkyrön jäähalli Oy.
Joutsenten Reitti palkitsi Majatalo Brukan vuoden hankkeena – yrittäjiltä rohkea päätös keskellä matkailualan ahdinkoa
Kehittämisyhdistys Joutsenten Reitin hallitus palkitsi vuoden 2022 hankkeena Majatalo Brukan Hämeenkyröstä. Vuonna 2001 aloittaneen Joutsenten Reitin toiminnanjohtaja Petri Rinne muistelee palkitsemisperinteen jatkuneen jo parikymmentä vuotta.
Kyröskoskella pelattiin 200 000 euron voittopotti
Kyröskosken K-Marketissa pelattiin voitokas Keno-rivi. Tiistai-iltana arvotun uhkapelin voitto oli 200 000 euroa.
Kirjastojen lainamäärät ovat nousseet korona-ajan notkahduksesta – etenkin lastenkirjallisuuden lainaus on lisääntynyt
Hämeenkyrön, Ikaalisten ja Jämijärven kirjastoissa ollaan korona-ajan aiheuttamasta lainausmäärien notkahduksesta nousemassa ylöspäin, vaikka lainausluvut eivät kaikkialla olekaan vielä koronarajoituksia edeltävällä tasolla. Tämä vastaa valtakunnallista suuntausta.Ikaalisissa asfaltoidaan ensi kesänä vain muutama kohde
Tänä kesänä Ikaalisissa asfaltoidaan vain muutama kohde. Uutta päällystettä saavat keskustassa osat Lukkarinkujasta ja Kirkkokadusta ja osa Silkintien kevyenliikenteen väylästä.
Hyönteissyöjien paluu alkoi – kirjosieppo saapui kotiseudulle aikataulussa
Kaukomatkaajien, Afrikassa talvehtineiden hyönteissyöjien paluu alkoi ja on aina yhtä ihmeellinen tapahtuma. Lintujen kotipaikkauskollisuus, sisäinen kello ja sunnistamistaito hämmästyttävät.Ikatalaisille menestystä kulttuurikisassa – ensi vuoden kisat järjestetään Ikaalisissa
Saskyn Ikatan opiskelijat menestyivät valtakunnallisessa Sakustars-kulttuurikisassa Kurikassa. Yksinlaulussa toiseksi sijoittui Dorothy Ichekumut Ikatalta.Hämeenkyrö palkkaa erityisopettajan ja ohjaajia – opetusta siirretään Ikaalisista omaksi toiminnaksi
Hämeenkyrön kunta palkkaa erityisopettajan ja kaksi koulunkäynnin ohjaajaa. Taustalla on kunnan halu ottaa erityisopetusta entistä enemmän omiin käsiin.
Biokaasun hyödyntäminen kiinnostaa seudun maatiloja – Ikaalisissa kartoitetaan myös laajemman kokoluokan laitoksen perustamista
Ikaalisissa on virinnyt keskustelu biokaasun hyödyntämisestä maatiloilla ja suuremmassakin mittakaavassa. Asiaa edistävät Ikaalisten Kehitys, Ikaalisten kaupunki ja Maataloustuottajien Ikaalisten yhdistys.
Suuria kevättulvia ei todennäköisesti ole luvassa – Kyrösjärvellä tulva kuitenkin odotettua isompi
Järvet ovat pian kesäkorkeuksissa kun suurin osa lumesta on ehtinyt sulaa maastosta, kertoo Pirkanmaan ely-keskuksen tiedote. Kevättulvista ei tänä vuonna odoteta kovin suuria.
Päikky-järjestelmän käyttö loppumassa Hämeenkyrön varhaiskasvatuksessa, korvaaja tulossa Tampereelta
Hämeenkyrön varhaiskasvatuksessa käytettävä Päikky-järjestelmä todennäköisesti vaihtuu. Järjestelmä toimii tietokanavana päiväkodin ja kodin välillä.Ikaalisten Yhteiskoulun vs. rehtori Ilkka Peltoniemi on hakenut Parkanon sivistysjohtajaksi
Ikaalisten Yhteiskoulun vs. rehtorina toimiva kasvatustieteiden maisteri Ilkka Peltoniemi on hakenut Parkanon kaupungin sivistysjohtajan virkaa.
Ammattitaidon SM-kilpailuihin lähdetään ilman turhaa stressiä – kaksi Ikatan hienopuuseppäopiskelijaa Taitaja-finaaliin
Puualan opiskelijat Juho Jokipolvi ja Mauri Nivala Saskyn Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta pääsevät mittaamaan ensi viikolla taitojaan Taitaja-kilpailussa eli ammattitaidon SM-kilpailuissa. Heistä Jokipolvi opiskelee alaa nyt toista vuotta, pian valmistuva Nivala kolmatta.
Lautakunta palautti Hämeenkyrön oppilaskuljetukset valmisteluun – asia käsitellään seuraavassa kokouksessa
Sivistyslautakunta palautti kunnan oppilaskuljetusperiaatteet uuteen valmisteluun. Asian on määrä palata lautakunnan käsittelyyn seuraavassa kokouksessa.
Pasi Järvenpää nappasi kaksi kakkossijaa Ruotsista – ”Sitä tasoeroa SM-kisaan ei edes tajua”
Hämeenkyröläinen kehonrakentaja Pasi Järvenpää saavutti kaksi kakkossijaa kansainvälisenä kisaviikonloppuna Ruotsissa. Järvenpää osallistui Iron World Openiin sekä seuraavana päivänä kisattuun Sweden Grand Prix -kisaan.
Jääkiekko-ottelu toi Hämeenkyröön itsepalveluhallin – ”Tällaiset 50-luvulla rakennetut paikat ovat parhaita vanhan liiton tiloja”
Garage 247 -ketju avasi Tee se itse -ihmisille keskiviikkona itsepalveluhallin Hämeenkyröön. Vanhalla kolmostiellä Paussi-Paikan yhteydessä sijaitseva halli tarjoaa paikan sekä auton omatoimiselle pesulle että korjaamiselle.
Gold Rush on neljän vuoden työn tulos – Kari Kylmäniemen huolella rakentama Cadillac Coupe DeVille palkittiin kevään näyttelyissä kahdesti
Pääsiäisenä Helsingin Messukeskuksessa järjestetyssä American Car Show:ssa palkittiin Wehnyn muistopalkinnolla Kari Kylmäniemen rakentama Cadillac Coupe DeVille vuosimallia -59. Tampereella asuva Kylmäniemi hankki auton reilut neljä vuotta sitten Ruotsista ja on rakentanut sen nykyiseen loistoonsa Hämeenkyrön Kostulassa.
Italialaiset opettajat tutustuivat suomalaiseen kouluun Hämeenkyrössä – ”Italiassa oppilaiden liikkuminen on hyvin valvottua”
Hämeenkyröläiset koulut saivat kansainvälisiä vieraita, kun neljä italialaista opettajaa tutustui paikallisiin oppilaitoksiin Erasmus Job Shadowing -projektin kautta. – Itse asiassa tämä on neljäs kerta lyhyen ajan sisällä, kun meillä on kansainvälisiä opettajavieraita.
Kyrösjärven kalatalousalueen Jarmo Kalli voimayhtiön esittämästä lupamuutoksesta: ”Jos juoksutusta lisätään, järven pinta laskee entisestään ja seuraukset järven kalakannalle ovat tuhoisat”
Kyröskosken Voiman hakemus Kyrösjärven säännöstelyluvan muuttamiseen saa Kyrösjärven kalatalousalueen toiminnanjohtaja Jarmo Kallilta täystyrmäyksen. – Kalatalousalueen hallinnossa on jo puhuttu lupa-asiasta.
Maarianhaminan reissu omalla koneella on kesän kohokohta – ”Kun on kuulaita iltoja ja tyyni ilma ja olet lentämässä, on kuin menisi pumpulissa”
Kevät ja kesä on parasta aikaa moneenkin ajanvietteeseen. Vaikkapa siihen niinkin harvinaiseen harrastukseen, että nousee ilmaan omalla lentokoneellaan.
Ilmastofiksuja käytäntöjä etsittiin yhteistuumin – ”Vaikka nokalleen kaatuis, niin sekin on eteenpäin”
Iiläisten ”ilmastovieraiden” reissun Hämeenkyröön piti toteutua jo maaliskuussa, mutta lakko junaliikenteessä siirsi visiitin huhtikuun viimeiselle viikolle. Mahnalan ympäristökouluun vieraat tutustuivat torstaina rehtori Annukka Alpin opastuksella ja iltapäivän päätteeksi koululla vaihdettiin ajatuksia ja kokemuksia kuntien Ilmasto ja kestävyys -yhteistyöhankkeen merkeissä.
Kyröskosken urheilupuisto saa kuntoilulaitteet – ”Toivottavasti saadaan käyttöön kesäkuussa”
Urheilukentän vierellä sijaitseva Kyröskosken urheilupuisto saa ulkokuntosalin. Sivistyslautakunta päätti hankkia laitteiston Puuha Group Oy:ltä 44 285 euron hinnalla.
Teatterikesä tarjoaa yllättäviä teemoja ja takuunauruja – luvassa lukuisia hoivalaitoksia ja ruumisarkku keskellä näyttämöä
Kesäteatterit ovat tänä vuonna lähteneet suorastaan raiteiltaan, hyvällä tavalla. Perinteinen kuvasto menee ainakin uusiksi: luvassa on nimittäin oopperaa, terasseja, hautajaisia ja useita erilaisiin vanhustenhoidon ja hoivakotien teemaan liittyviä näytelmiä.
Juho Valkilan osaaminen pääsi näkyvästi esille – Suomen kansallismuseo tilasi puurasian ”erittäin arvokkaaseen tilaisuuteen”
Verstaansa muutama kuukausi sitten Heiskalle muuttanut Juho Valkila sai kevättalvella Suomen kansallismuseosta pyynnön valmistaa puurasia kahdelle esineelle erittäin arvokkaaseen tilaisuuteen. – Viesti tuli sähköpostitse ja siinä oli mukana havainnekuva ja kerrottiin esineiden mitat, Valkila kertoo.Kyröskoski, Jämijärvi ja Viljakkala saavat yhteisen apteekkarin – ”Todennäköisesti aloitan syksyn aikana”
Kyröskosken sivuapteekin, Jämijärven ja Viljakkalan apteekkari vaihtuu. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on myöntänyt 19.4
Karhen koulusaagaan ei näy loppua – kasvatus- ja opetuslautakunnan niukka enemmistö haluaa koulun rakentamispäätöksen uuteen harkintaan
Kaupunginvaltuuston viime keväänä tekemä päätös uuden koulun rakentamisesta Karhelle halutaan uuteen harkintaan. Ylöjärven kasvatus- ja opetuslautakunta antoi 25.
Valtuustoaloite: Sillanpääntie päällystettävä – ”Olisi pidemmän päälle paljon edullisempi ratkaisu”
Keskustan valtuustoryhmä esittää neuvotteluiden aloittamista Ely-keskuksen kanssa Sillanpääntien päällystämiseksi. Sillanpääntie on valtion tie.
Kylpylässä tanssitaan läpi kesän – festarien ystäville on tarjolla jopa kolme vaihtoehtoa
Ikaalinen Span kevääseen kuuluu tanssikenkien kopinaa, kolmet erilaiset festarit sekä remontoinnin ääniä. Toimitusjohtaja Eero Aho kertoo kevään olleen kylpylässä tähän mennessä melko vilkas.
Rengas leimahti kolmostiellä – viljalasti ei kärsinyt
Viljalastissa olleen ajoneuvoyhdistelmän perävaunun rengas syttyi tuleen eilen torstaina kolmostiellä kesken ajon. Pelastuslaitos sai tiedon leimahtaneesta renkaasta yöllä kello 3.3
Sukutalosta Viljakkalassa kehkeytyi ateljee, johon Marjatta Hanhijoki rakentaa itselleen inspiroivia ansoja
Helsingissä taitelijakoti Lallukassa asuva kuvataiteilija Marjatta Hanhijoki on huhtikuisena maanantaina herännyt varhain ja lähtenyt jo puoli viideltä aamulla ajamaan kohti Kankaanpään taidekoulua, missä hän opettaa tulevia kuvataiteilijoita. Illansuussa hän on ehättänyt Viljakkalaan, isänsä lapsuuskotiin, joka on yksi Hanhijoen kolmesta ateljeesta.
Nouski nousi kakkossijalle Viestiliigan avauksessa – liiga jatkuu Naantalissa
Nouski avasi suunnistuksen Viestiliigakauden erinomaisesti sijoittumalla toiseksi FinnSpring-viestissä Sauvossa sunnuntaina. Joukkue Teemu Oksanen, Mikko Knuuttila ja Eetu Savolainen pysyttelivät kärkisijoilla koko viestin ajan.
Hämeenkyröstä halutaan pölyttäjäystävälllinen kunta – ”Se tuo myös säästöjä”
Suvi Petäjäjärvi (sd.) esittää valtuustoaloitteessaan, että Hämeenkyrö ryhtyy pölyttäjäystävälliseksi kunnaksi.
Kyrösjärven säännöstelylupaan haetaan muutosta – juoksutusmäärän viikkokeskiarvoa halutaan nostaa viidellä kuutiolla
Kyrösjärven säännöstelyluvan haltija Kyröskosken Voima Oy hakee muutosta vuodelta 1987 olevaan nykyiseen säännöstelylupaan. Hakemusasiakirjat ovat nähtävillä aluehallintovirastojen verkkosivuilla ja hakemuksesta voi jättää muistutuksia ja mielipiteitä 22.Hämeenkyrö sai avustushakemuksia myöhässä, kunta jatkoi hakuaikaa – ”Tässä on mahdollisuus kokeilla uutta toimintatapaa”
Sivistyslautakunta päätti jatkaa kahdella viikolla yhdistyksille myönnettävien kohdeavustusten ja urheiluseuroille myönnettävien toiminta-avustusten hakuaikaa. Molemmissa alkuperäinen hakuaika oli 15.3Ikaalisissa saatiin uutta hankerahoitusta oppilaiden tukitoimiin – ”Hankkeilla saadaan paljon ylimääräistä resurssia”
Ikaalinen on saanut kouluille ja varhaiskasvatukseen lisärahoitusta, kun opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi perusopetukseen tehostetun ja erityisen tuen oppilaiden tukeen 56 000 euroa ja varhaiskasvatuksen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen 31 000 euroa. Sivistysjohtaja Marjo Heikkilän mukaan vastaavia kasvatuksellisen tasa-arvon edistämiseen tähtääviä hankerahoja on Ikaalisiin haettu vuosien ajan, ja rahoitusta on myös saatu hyvin.
Työttömyys kasvoi Hämeenkyrössä, laski Ikaalisissa – Ikaalisissa oli avoinna yli 200 työpaikkaa
Seudun työttömyyslukemat taipuivat maaliskuussa eri suuntiin. Hämeenkyrössä työttömyys kasvoi 10 prosentilla viime vuoteen verrattuna ja laski Ikaalisissa 8 prosentilla.Ikaalinen avustaa neljää vesistöhanketta – tukea saivat Pitkäjärven, Taivallahden ja Röyhiön järvien kunnostukset
Ikaalisten ympäristölautakunta on myöntänyt avustuksia vesistöjen kunnostushankkeisiin. Pitkäjärven kunnostushanke saa 1 700 euroa ja Taivallahden Suojeluyhdistys ry 1 500 euroa vesinäytteiden ottoon.
Liikkumattomuus huolestuttaa, ja sen vuoksi Ikaalisten liikunta-avustuksissa painotetaan aiempaa enemmän terveysliikuntaa
Kaupungin jakamat liikuntatoimen vuosiavustukset tulevat tällä viikolla haettaviksi, ja tälle vuodelle avustusten myöntämisen kriteereitä on päivitetty. Kriteereihin kuuluvat toiminnan määrä, laatu ja monipuolisuus, lapsille ja nuorille suunnattu ohjaus- ja harrastustoiminta, aikuisille suunnattu toiminta, terveyttä ja hyvinvointia edistävien liikuntatapahtumien järjestäminen, kilpailutoiminta sekä valmentaja-, toimitsija- ja ohjaajakoulutus.
Ikaalisten vanhan liikuntahallin purku-urakka on hyväksytty ja se maksaa reilut 120 000 euroa
Ikaalisten vanhan liikuntahallin purkaa ikaalilainen rakennusliike Teuman Oy. Purku-urakan hinta on 121 500 euroa.Sivu 3/85