JÄMIJÄRVI 10.3.2025 10:12

Jämi Areenalle etsitään uutta yrittäjää – Kunta painottaa tapahtumatoimintaa

Liisa Raipala

Jämijärven kunta etsii omistamalleen Jämi Areenalle uutta vuokralaista. Kunnanjohtaja Aku Autio kertoo kunnan tiedotteessa, että tavoitteena on löytää vuokralainen, joka edistää Jämin tapahtumatoimintaa.

Kunnassa on parhaillaan meneillään hanke, jonka kautta Jämiä pyritään kehittämään suurtapahtumien keskukseksi. Kunnassa nähdäänkin, että Areenalla on suuri merkitys hankkeen tavoitteiden toteutumisessa.

Aution mukaan uudelta vuokralaiselta toivotaankin intoa Jämin kehittämiseen Areenan tuomien mahdollisuuksien avulla ja myös halukkuutta toimia yhteistyössä muiden Jämin toimijoiden kanssa.

Meneillään olevassa tarjouskilpailussa vuokralaiselta toivotaan uusien toimintamahdollisuuksien luomista ja uusien toimintojen, kuten tapahtumien hankkimista Jämille.

Vuokralaista haetaan parhaillaan meneillään olevassa ja maaliskuun 31. päivänä päättyvässä tarjouskilpailussa. Suurin painoarvo tehtävissä tarjouksissa on liiketoiminnan suunnitelmassa. Lisäksi pisteitä saa tarjotusta kuukausivuokrasta sekä myös kokemuksesta tapahtuma-alalta tai vastaavien kohteiden hallinnoimisesta.

Jämijärven kunnanhallitus valitsee eniten pisteitä saaneen tarjouksen, jos tarjouksen katsotaan vastaavan kunnan tavoitteita. Kunta voi tarjouspyynnön mukaan hyväksyä tai hylätä saadut tarjoukset.

Vuokrasopimus on tarkoitus laatia kolmeksi vuodeksi, ja sitä voidaan jatkaa kaksi kertaa optiovuodella.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN 23.3.2025 10:00 Tilaajille

Saskyn tilinpäätös 1,19 miljoonaa euroa ylijäämäinen – Yhteistoimintaneuvottelut saadaan päätökseen huhtikuun alussa

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN 22.3.2025 10:00 Tilaajille

Luhalahden koulu jakaa ehdokkaiden mielipiteet – UutisOivan vaalikone paljastaa ehdokkaiden kannat

IKAALINEN 21.3.2025 17:00 Tilaajille

Paljonko rahaa on varattu Luhalahden koulun liikuntapaikkojen hoitoon?

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN 20.3.2025 13:00 Tilaajille

Saskyn Luoteis-Pirkanmaan oppilaitosten hakijamäärät nousivat viime vuodesta – Yhteishaun suosituin hakukohde oli Iisakki

JÄMIJÄRVI 20.3.2025 07:00 Tilaajille

Jämijärven entisestä Pikku-Pääskyn päiväkodista tulee uudelleen päiväkoti