VILJAKKALA 4.10.2023 21:00

Viljakkalan yläkoululaiset saavat personal trainerin – kokeilu kannustaa liikkumaan

Nina Ylinen



Viljakkalan yläkoulussa pilotoidaan kuluvan syksyn aikana koulu-PT-toimintaa. Koulun personal trainer on liikunta-alan ammattilainen, joka työskentelee koululla kuuden tunnin ajan viikossa.

Kokeilussa ovat mukana Viljakkalan koulun lisäksi Metsäkylän ja Soppeenmäen yläkoulut.
Matalan kynnyksen palvelun tarkoituksena on lisätä nuorten hyvinvointia. Nuori voi tutustua ohjaajan kanssa oman alueensa liikuntatarjontaan, käydä mahdollisesti kokeilemassa mieluista liikuntamuotoa sekä saada kannustusta omaehtoiseen liikkumiseen.
PT-kokeilu on osa Liikkuva koulu -hanketta sekä Ylöjärven kaupungin hyvinvointityötä. Yhtenä sen tavoitteista on lisätä nuorten liikkumista sekä kouluarjessa että vapaa-ajalla.
Lähtökohtana toiminnalle ovat Move!-tulokset, joiden perusteella nuorten liikkuminen on vähentynyt ja fyysisesti passiivinen aika on kasvanut, kaupungin tiedotteessa kerrotaan.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

MIELIPIDE 28.11.2023 15:00 Tilaajille

Lukijalta: ”Saskyn Idea-kampuksella on uusia, moderneja tiloja” – vai tervetuloa keski-ajalle?

MIELIPIDE 8.11.2023 17:00 Tilaajille

Lukijalta: Eivätkö lapset ole tervetulleita kirkkoon? – ”Olihan pappa myös lapsille rakas”

VILJAKKALA 31.10.2023 17:00 Tilaajille

Viljakkalan koulun piha halutaan paremmaksi – ”Yläkoulun pihalle tarvittaisiin jotain tekemistä”

IKAALINEN 20.10.2023 13:00 Tilaajille

Mopo on tärkeä kulkupeli yläkoululaisille – Korjaamisessa voidaan tarvita niin vasaraa kuin liekinheitintäkin

IKAALINEN 17.10.2023 17:00 Tilaajille

Ikaalisten yläkoulun sisäilmasta aiheutuneet oireet romahduttivat taitavan nuoren voimistelijan terveyden – ”Pahinta on epätietoisuus, mistä tässä on oikein kyse”