IKAALINEN 14.6.2023 17:00

Uimakoulu Ikaalisissa johdattaa lapset vedessä liikkumisen saloihin – haasteita eri tasoisille uimareille

Ilmari Haarala

Ikaalisten kaupungin liikuntapalvelut järjestää lapsille uimakouluja usean vuoden tauon jälkeen Ikaalinen Spassa. Uimaopettajana toimii terveysliikuntakoordinaattori Eeva Lehtiniemi.

Uimakoulu on käynnissä kaiken kaikkiaan kahden viikon ajan. Ryhmiä näiden viikkojen aikana on yhteensä kahdeksan: kuusi alkeisryhmää vasta-alkajille sekä kaksi jatkoryhmää edistyneemmille tekijöille.
–Alkeisryhmät harjoittelevat muun muassa kellumista, liukumista, sukeltamista sekä erilaisia potkuja. Myös alkeisselkäuintia ja myyräuintia harjoitellaan. Lehtiniemi kertoo.
Lehtiniemen mukaan jatkoryhmässä taas harjoitellaan erilaisia uintitekniikoita sekä pituus- ja syvyyssukellusta. Sopivia haasteita siis löytyy kaikentasoisille uimareille.
Iloinen puheensorina ja nauru kantautuu myös altaan reunalle. Leikkisä tapa opettaa lapsia uimisen saloihin on selvästi myös uimakoululaisten mieleen. Aleksi Järven, 6, mielestä uimakoulussa ehdottomasti parasta on sukeltaminen. Myös uiminen itsessään on mielekästä kesäpuuhaa.
-Aiotaan uida paljon kesällä myös uimakoulun jälkeen, kuuluu useasta innokkaasta suusta yhtä aikaa.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ 23.2.2024 13:35 Tilaajille

Reportterit, uutisankkurit, kirjeenvaihtajat ja toimittajat tutustuivat paikallislehden tekoon – Oiva oli suurimmalle osalle kotoa tuttu

Uutiset 2.2.2024 11:30 Tilaajille

Oiva aloittaa nuorten toimituksen – ”Annamme nuorille melko vapaat kädet”

OIVASEUTU 29.1.2024 15:00 Tilaajille

Tutkimus: Nuoret hankkivat uutisensa Tiktokista – Uutismedioihin luotetaan eniten

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, JÄMIJÄRVI 16.1.2024 07:02 Tilaajille

Nuorten kesätyöpaikkojen määrä kunnissa on pysynyt entisellään, kunnat tukevat yrityksiäkin työllistämään nuoria

Uutiset 9.1.2024 07:00 Tilaajille

Tutkimus: Hämeenkyrön ja Ikaalisten viidesluokkalaiset pojat ovat huonossa kunnossa – Valtakunnallisesti lapset voivat paremmin