OIVASEUTU 29.1.2024 15:00

Tutkimus: Nuoret hankkivat uutisensa Tiktokista – Uutismedioihin luotetaan eniten

Nina Ylinen



Tiktok on noussut 13–18-vuotiaiden nuorten tärkeimmäksi uutiskanavaksi, selviää Kantar Media Oy:n Uutismedian liitolle tekemästä tutkimuksesta.
Tutkimuksesta selviää myös, että suurin osa nuorista seuraa uutisia ainakin jonkin verran. Reilu kolmannes seuraa uutisia päivittäin. Uutisten päivittäinen seuraaminen kasvaa nuoren iän mukana – lukiolaiset ja ammattikoululaiset seuraavat uutisia useammin kuin esimerkiksi 13-vuotiaat.
Päivittäin uutisia seuraavien määrä on laskenut vuodesta 2020, jolloin 49 % nuorista kertoi seuraavansa uutisia päivittäin.

Tiktok ja iltapäivälehdet jyräävät

Nuorten uutislähteet ovat ennen kaikkea internetissä. Jopa 49 % kertoo seuraavansa uutiskanavia Tiktokissa. Tiktokin suosio on kasvanut edellisvuosista vyöryllä: se on ohittanut aikaisempien vuosien ykkösen eli iltapäivälehtien verkkosivut.

Iltapäivälehtien verkkosivuilta seuraa nykyään 37 % nuorista. Seuraavana suosiossa tulevat Instagram (32 %) ja televisio (31 %).
Oman paikallislehden verkkosivuilta uutisia seuraa ainoastaan 12 % vastanneista nuorista. Painettujen lehtien osuus on vielä pienempi – vain 9 % kertoo saavansa uutisia paikallislehdistä. Kansainvälisiä medioita seuraa vain 8 % vastanneista.

Nuoria kiinnostavat nuoret

Uutisaiheista nuoria kiinnostavat eniten ennen kaikkea nuorten elämään liittyvät uutiset (43 % vastanneista) sekä omiin kiinnostuksen kohteisiin sekä harrastuksiin liittyvät sisällöt (37 %). Isot ajankohtaiset uutisaiheet kiinnostavat sekä Suomen sisältä että maailmalta (molemmat 38 %).

Oma paikkakunta kiinnostaa myös uutisaiheena – 34 % kertoo lukevansa tämänaiheisia uutisia.
Vähiten nuoria jaksavat kiinnostaa pitkät ja taustoittavat uutiskatsaukset (4 %), koronaan liittyvät uutiset (6 %) ja sellaiset ratkaisukeskeiset uutiset, joissa pyritään ratkaisemaan ongelmia (6 %). Myös mielipiteelliset jutut, joissa otetaan kantaa uutisaiheisiin ovat epäsuosittuja (9 %).
Kuullaanko nuoria sitten tarpeeksi mediassa? Melko huonosti, ainakin 46 %:n mielestä. Toisaalta reilu neljännes kokee, että nuorten näkemyksiä kuullaan medioissa erittäin tai melko hyvin.

Videoita, kiitos

Tiktokin suosittuus vaikuttaa myös siihen, miten nuoret haluavat uutisensa: yli puolet kertoo, että mieluiten kuluttaisi uutisensa lyhyinä uutisvideoina, joissa asia kerrotaan neutraalisti.

Myös lyhyt videot, joissa esimerkiksi toimittaja kertoo uutisesta omin sanoin ovat suosittuja (37 %). Myös tekstimuotoiset uutiset ovat suositumpia lyhyinä (35 %).
Kaikkein vähiten kiinnostavat pitkät uutisvideot (10 %) ja podcastit (15 %).

Miten Oiva kiinnostaisi enemmän sinua, nuori? Otamme aina ehdotuksia vastaan osoitteeseen toimitus@oivaseutu.fi. Julkaisemme lehdessä ja netissä ilolla nuorten mielipidekirjoituksia. Lähetä mielipiteesi – lyhyt tai pitkä – sähköpostiosoitteeseen tai laita se numeroon 044 082 0040.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ 10.4.2024 13:00 Tilaajille

Sudenpentulauma Pandat tutustui lehdentekoon – Toimittaja-jälki on yksi monista partiolaisten suorittamista merkeistä

MIELIPIDE 10.4.2024 11:00 Tilaajille

Lukijalta: Koulujen turvallisuutta voidaan lisätä – ”Evankeliumin esillä pitäminen on käynyt vaikeammaksi”

KOLUMNI 4.4.2024 09:00 Tilaajille

Kirjoittajavieras: Suden hetkiä ja ihmisyyden ihmeitä – ”Jotta sinä olet siinä, on tuhansien pienten partikkeleiden pitänyt asettua oikea-aikaisesti uomiinsa”

OIVASEUTU 3.4.2024 08:21 Tilaajille

Suruliputuksella muistetaan Viertolan kouluampumisen uhreja – Koko maan toivotaan osallistuvan

HÄMEENKYRÖ 20.3.2024 17:00 Tilaajille

Mahnalassa tavattiin talvitapahtumassa – Paikalla nähtiin sirkusnorsu ja Mahnalan gorilla