Mielipiteet 28.8.2021 06:00

Sähkön siirtohinta hirvittää

Suomen sähkönsiirron myynti kansainvälisten sijoittajien hallintaan tapahtui vuosien 2013–14 aikana, kun Fortumin sähkönsiirtoverkon myynnistä ulkomaisille sijoitusrahastoille päätettiin silloisessa Kataisen hallituksessa. Samoihin aikoihin luotiin sähkön siirrolle monimutkainen hinnoittelujärjestelmä, jonka avulla yksityiset sähkönsiirtoon erikoistuneet yritykset voivat lähes mielivaltaisesti korottaa sähkönsiirtojensa hintoja. Ainakin tuo järjestelmä on maallikon mielestä erinomaisen vaikeaselkoinen. Toisella puolella vaakakuppia on sähkönsiirtojärjestelmän toimintavarmuuden ja huoltovakauden parantamisvelvoite, jolla tarkoitetaan lähinnä häiriöherkkien ilmajohtojen muuttamista maan sisään rakennettaviin sähkökaapeleihin sellaisilla alueilla, joilla tuuli ja kaatuvat puut voivat herkästi vahingoittaa ilmajohtoja. Tätä työtä sähköyhtiöt ovatkin tehneet viime vuosina ja tällä pääasiassa perustellaan suuria hinnankorotuksia sähköenergian siirtohinnoissa.
Silloisen hallituksen vastuuhenkilöt kilvan vakuuttelivat, ettei tällä julkisen sähkönsiirtoverkon myymisellä tulisi olemaan juurikaan korottavia vaikutuksia sähkön siirtohintoihin. Mitä on tapahtunut sen jälkeen? Joitain vuosia sitten nousi julkisuuteen lähinnä pk-seudulla toimivan sähköyhtiö Carunan voimakkaat siirtohintojen korotukset ja siihen johtaneet hieman epämääräiset perustelut niihin. Asiasta keskusteltiin julkisuudessa voimakkaasti ja Carunan johto sekä hinnoittelun toimintaa valvovan Energiaviraston virkamiehet yrittivät perustella voimakkaita hintojen korotuksia, mutta ainakin minulle jäi korotuksen todellisista perusteista hyvin epävarma olo. Energiaviraston virkamies oli erittäin vaivautunut toimittajan tekemistä asiallisista kysymyksistä eikä osannut vastata osaan asioista juuri laisinkaan tai sitten vastasi aivan muuhun kuin esitettyyn kysymykseen.
Sain juuri itse sähkönsiirrosta laskun Leppäkosken Sähköltä heinäkuun 2021 osalta, josta ilmeni, että sähkönsiirron laskutuksen yksikköhinta suoraan laskun kokonaissummasta laskettuna on 11,5 c/kwh. Tämä hinta on siis pelkkä sähkön siirtohinta ja lopulliseen maksuuni tulee vielä toisen sähköyhtiön kilpailutettu noin 5 c/kwh energiamaksu, jonka jälkeen maksankin yhdestä heinäkuun kwh:sta peräti 16,5 c. Käyttämästäni heinäkuun sähköstä on sähkön siirron hintaosuus on siis 70 prosenttia! Nyrkkisääntöhän näissä on ollut tähän asti, että sähkön energiahinta ja siirtohinta ovat suurin piirtein saman suuruisia.
Tuttavani Espoosta, joka on asuinpaikkansa perusteella sähköyhtiö Carunan asiakas, maksaa vastaavasta kesän sähkön siirrosta noin 7 c/kwh eli Leppäkosken Sähkön siirtohinta on tässä vertailussa yli 1,6-kertainen Carunaan verrattuna. Ihmettelenkin suuresti, miten Pohjois-Satakunnassa tämä sähkön siirtohinta voi olla näin korkea, kun samaan aikaan noita Carunankin siirtohintoja taivasteltiin valtakunnassa vuonna 2018 oikein urakalla ja hyvin laajasti eri medioissa. Toisaalta en ihmettele yhtään Leppäkosken Sähkön hienoja tuloslukuja, jos meitä kuluttajia laskutetaan näillä valtakunnan huippuhinnoilla!
Toivoisin saavani sähköyhtiön taholta jonkinlaisia perusteluja tähän hinnoitteluun, jolla meitä tavallisia sähkönkäyttäjiä veloitetaan. Valitettavasti me kuluttajat olemme tässä tilanteessa täysin voimattomia, koska sähkön siirtohintojahan ei voi kilpailuttaa ja nämä yksipuoliset hinnoittelumonopolit eivät ole muutenkaan tämän ajan hengen mukaisia eivätkä palvele yleistä ja avointa toimintakulttuuria.

Jarmo Kuivanen
Ikaalinen/Tampere

Leppäkosken vastauksen kirjoitukseen voit lukea painamalla tästä

Jaa artikkeli

Facebook Twitter

Lue lisää