MIELIPIDE 23.11.2022 10:00

Lukijalta: Ikaalilaista päätöksentekoa – ”Miten niin tuulivoimahankkeista on jo päätetty?”



On hyvin harvinaista, että kuntalaiset ovat niin kiinnostuneita kaupungin asioista, että tulevat vapaa-ajallaan valtuuston eteen puhumaan niistä. Vielä harvinaisempaa on se, että kesäasukkaat ovat niin huolissaan kesäasuntonsa kohtalosta, että lähtevät ajamaan jopa 100 kilometrin matkan pimeässä, tihkusateisessa marraskuun illassa vain tavatakseen paikkakunnan valtuutetut, joiden käsissä heidän omaisuutensa on. Heillä olisi varmasti ollut muutakin tekemistä. Näin kuitenkin tapahtui 7. marraskuuta, kun reilu puolen sataa kuntalaista ja kesäasukasta halusi tavata valtuutetut kasvokkain, ja kertoa heille huolestaan liian lähelle asutusta suunnitellusta tuulivoimasta ja siitä aiheutuvista ongelmista. Kiitos valtuuston puheenjohtajalle Arto Ojakoskelle ja kaupunginjohtajalle Eeva Viitaselle, jotka järjestivät ryhmällemme aikaa ennen valtuuston kokousta.

Mutta oli hämmentävää ja surullistakin huomata, miten valtuuston ex-puheenjohtaja Reijo Leppänen suhtautui vierailuumme. Hänen asennoitumisensa “adressiryhmäämme” kohtaan edustaa valitettavasti usean valtuutetun asennetta. Kuntalain mukaan kuntalaisilla on oikeus osallistua ja tulla kuulluksi asioissa, jotka koskevat heidän elinympäristöään ja heitä itseään. Leppänen kertoi, että tuulivoimahankkeet ovat jo valmiita ja antoi kirjoituksessaan ymmärtää, että valtuutettujen viesti kuntalaisille olisi he eivät tarvitse kuntalaisten mielipiteitä ”valmiiseen asiaan”. Tevaniemen tuulivoimaosayleiskaava on tulossa valtuuston käsittelyyn vasta ensi vuoden puolella ja Vatulan hanke myöhemmin. Kuka asiasta on jo siis päättänyt?
Leppänen pohtii, onko “ennakkoon syyllistävä adressilinja se paras menettelytapa”. Tarkoittaako Leppänen sitä, että kuntalaiset eivät saisi jättää adresseja ja ilmaista mielipiteitään heitä koskevissa asioissa? Vai kokeeko Leppänen mahdollisesti syyllisyyttä siitä, että adressin ja kuntalaisaloitteen allekirjoittaneiden ihmisten mielipide on jätetty tyystin huomiotta? Allekirjoituksia oli yhteensä 604.
Leppäsen kirjoituksesta huokuu myös ajatus, että maailman ilmaston vuoksi “adressiryhmän” olisi nyt hyvä ymmärtää, että jonkunhan se hinta on maksettava. Ilmaston ja Leppäsen kannalta saattaa kuitenkin olla harmillista, että 8. marraskuuta ympäristölautakunnan tuulivoimaa koskevassa esittelytekstissä kaavoituspäällikkö Mäkelä kertoo hankkeella olevan “lähinnä teoreettisia vaikutuksia ilmastoon”.
Sen sijaan ympäristölautakunnankin käsittelyssä olleessa ympäristövaikutusarvioinnissa todetaan, että molemmilla hankevaihtoehdoilla on kohtalaisen kielteisiä vaikutuksia ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen sekä pohjavesiin. Valtuutettu Leppäsen mielestä mikään hinta ei kuitenkaan tunnu olevan liian suuri kolmen yrittäjän ja kahden tuulivoimayhtiön etujen varmistamiseksi.
Riskittömämpiä ilmastoystävällisiä energian tuotantomuotoja on, kuten “adressiryhmämme” kuntalaisaloitteessaan esittää. Kyse on vain siitä, halutaanko niitä alkaa selvittää.


Johanna Ylihaveri

adressiryhmästä

Jaa artikkeli

Facebook Twitter

Lue lisää

MIELIPIDE 1.12.2022 08:00 Tilaajille

Lukijalta: Reijo Leppänen vastaa mielensä pahoittaneille – ”Jos joudumme äänestämään, en pidättäydy siitä!”

IKAALINEN 30.11.2022 13:00 Tilaajille

Tevaniemen tuulivoima-alueelle tulee rakennuskielto – päätös syntyi äänestyksellä

IKAALINEN 25.11.2022 08:00 Tilaajille

Ikaalisten ympäristölautakunta: Tevaniemen tuulivoimahankkeen yva-selostus riittävä jatkosuunnitteluun

IKAALINEN 24.11.2022 08:00 Tilaajille

Tuleeko Tevaniemen tuulivoimalle kaavoitettavalle alueelle rakennuskielto? Valtuusto päättää asiasta maanantaina

MIELIPIDE 23.11.2022 15:00 Tilaajille

Lukijalta: Tuulimyllykeskustelua seurasi huulimyllytys – ”Ikaalisten mittakaavassa 50 hengen lähetystö on iso”