Mielipiteet 14.6.2022 06:01

Lukijalta: Etha Wind vastaa Tevaniemen tuulivoimahankkeen kritiikkiin – ”Tuulivoimaa ei voi rakentaa menestyksekkäästi, jos mallinnuksissa hutiloidaan”

Tuulivoimakriittisessä kirjoitelmassa viime viikolla kysytään Tevaniemen suunnitteluperiaatteista. Kaavoitusprosessin tukena on hyvä, että keskustelua käydään ja että virheellisiä oletuksia voidaan korjata.
Kolmen ikaalislaisen maanomistajan alulle panema Tevaniemen tuulivoimahanke on nyt kaavoitusvaiheessa. Etha Wind Oy on tehnyt alueen suunnittelussa käytettävän meluselvityksen ja välkeselvityksen. Selvitykset on tehty tarkasti ympäristöministeriön ohjeistusten, sekä alalla vakiintuneiden ja laajasti käytössä olevien laskentatapojen mukaan. Myös voimaloiden sijoittelu kaavaluonnoksessa seuraa tarkasti voimassa olevia ohjeistuksia.
Me Etha Windin asiantuntijat olemme olleet mukana toteuttamassa merkittävää osaa Suomessa tällä hetkellä käytössä olevasta tuulivoimasta. Satojen projektien kokemuksella voimme sanoa, että täällä tuulivoimaa ei voi rakentaa menestyksekkäästi, jos mallinnuksissa hutiloidaan tai ne tehdään puutteellisesti.
Myös Tevaniemessä tuulivoimalat sijoitetaan ja suunnitellaan tarkkojen ja ammattitaidolla tehtyjen mallinnusten pohjalta niin, että niistä aiheutuvat ääni-, välke- ja maisemavaikutukset pysyvät tiukasti lakien ja ohjeistusten asettamien raja-arvojen sisällä.
Näin pystymme tuottamaan suomalaista uusiutuvaa energiaa siten, että tuulivoimaloista aiheutuu mahdollisimman vähän vaikutuksia luonnolle tai lähialueella asuville ihmisille.

Christian Granlund
Mallinnusryhmän esimies, Etha Wind Oy

Tämä kirjoitus on vastaus Elinympäristömme puolesta ry:n tekstiin, jonka pääset lukemaan painamalla tästä.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN 18.4.2024 12:00 Tilaajille

Horhalanperän tuulivoimasta jätettiin kaavoitusaloitteet Ikaalisille ja Parkanolle – Kaavoitus voisi olla valmis vuonna 2027

HÄMEENKYRÖ 15.4.2024 17:00 Tilaajille

Hämeenkyrö: Pirkan ura huomioitava Konikallion tuulivoimahankkeessa

IKAALINEN 15.4.2024 13:00 Tilaajille

Kangaslammin energian kaavoituksen aloittaminen käsitellään Ikaalisissa uudelleen – Päätös kuuluukin kaupunginhallitukselle

IKAALINEN 13.4.2024 10:00 Tilaajille

Ikaalisten lausunto: Konikallion ympäristövaikutuksia on arvioitu kattavasti – Pohjaveden laatu ei saa heikentyä

IKAALINEN 12.4.2024 15:00 Tilaajille

Metsähallitus suunnittelee tuulivoima-aluetta Horhalanperälle Ikaalisiin ja Parkanoon – Voimaloita voisi tulla enimmillään yli 20