Ilmassa helisi pientä terävää pölyä, joka iskeytyi ihoon kiinni.
Olin nuori kesätoimittaja ja saanut ruman, nimettömän kommentin kolumnini alle. Aika on armollisesti pyyhkinyt kommentin sisällön pois mielestä, mutta muisto helisevästä pölystä ei ole kadonnut.
Nuorena kun elämä oli arvosanaa. Se oli äidinkielen, matematiikan, kemian, fysiikan, musiikin ja kuvaamataidon arvosanaa. Esseen, yhteiskuntaopin, ruotsin pistokokeen ja viulututkinnon arvosanaa. Eikä arvosana edes ollut omasi, vaikka sen itse hankit: se oli osa janaa, jolle asetuit muiden ikätoveriesi kanssa.
Se hiipii salakavalasti rajojensa yli, se sellainen ajattelu, että kaikki oma tekeminen on jotain pisteytettävää – jotain, jossa voi joko onnistua tai epäonnistua.
Helisevä pöly kirveli. Olin kirjoittanut surkean tekstin ja minua oli läksytetty siitä julkisesti. Nimimerkin takana saattoi olla kuka tahansa aikuinen, joten heitä katsoi arastellen: sinäkö narautit minut epäonnistumisestani?
Nykyään tiedän, ettei teksti ollut surkea. Se oli nuoren ihmisen pohdiskeleva kirjoitus, johon joku näki aiheelliseksi kommentoida pahansuovasti.
Toimittajan ammatissa on se hyvä puoli, että ihon pintaan muodostuu teräskalvo, josta turhanpäiväinen pöly kimpoaa pois. Kun on tarpeeksi monesti tullut työnsä takia nimetyksi sekä vihervassariksi että persujen suosijaksi tai samaan aikaan sekä vastustanut että kannattanut arvorakennuksen purkamista, ymmärtää, että ihmiset lukevat tekstejä omista lähtökohdistaan käsin. Lukijat kirjoittavat kenties huomaamattaankin rivien väliin asioita, joita muut eivät siinä näe. Siitä ei aikuisena enää jaksa ottaa itseensä.
Yhdestä asiasta otan silti edelleen itseeni: siitä, jos aikuinen kommentoi ajatuksiaan ilmaisseelle nuorelle ihmiselle rumasti tai kohtuuttomasti. Yleensä aiheet ovat vielä aivan mitättömiä. On hirvittävän vaikea ymmärtää, mitä sellaisesta saa. Onnistumisen tunteen näpäyttämisestä? Tekeekö se olon tärkeäksi? En tiedä.
Sen tiedän, että nuoret ovat tulevaa kohti kurkottavia ihmistaimia, jotka vielä kasvavat, kysyvät, eksyvät ja muuttavat mieltään. Nuori sanoo tänään ehkä jotain, josta hän on vuoden päästä eri mieltä. Se on elämää ja sen rikkautta.
Ensi viikolla vietetään Uutisten viikkoa eli entistä sanomalehtiviikkoa. UutisOivan verkkosivuilla tullaan julkaisemaan nuorten kirjoituksia. Juttuja kirjoitetaan ensi viikon aikana, joten luvassa voi olla hyvin erilaisia tekstejä.
Aikuinen, jos huomaat, että jokin kismittää kohtuuttomasti, laske kymmeneen ja hengitä syvään. Ennen kommentointia kysy itseltäsi, haluatko sinä olla se aikuinen, jonka pahansuovan kommentin nuori muistaa aikuisuuteensa asti – olipa muistolla kasvoja tai ei.
Sillä kuten runoilija Tommy Tabermann sen viisaasti sanoi:

Kaikkea saa tehdä.
Kaikkea pitää tehdä.
Kaikkia ovia täytyy tempoa,
kaikkia kuita kurkotella.
On vain yksi ehto,
elinehto:

Värisevää sielua
ei saa tallata.

• Uutisten viikko
• Uutisten viikko 2022
• Tommy Tabermann
• elinehto