MIELIPIDE 12.2.2022 09:00

Lukijalta: Koulujen koronarajoitukset ovat surkeita – ”Rajoituksista on enemmän haittaa kuin hyötyä”



Koulujen koronarajoituksia pitäisi muuntaa tai vähentää. Tämä siksi, että ne ovat surkeita ja niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Koulujen koronarajoituksiin Hämeenkyrön yhteiskoululla kuuluu muun muassa oppilaiden oppitunnille hakeminen ulkoa välitunnin jälkeen, oman luokan kanssa syöminen ja maskisuositus, joka on opettajien toimesta muuttunut jo melkein maskipakoksi.

Oppilaiden hakeminen ulkoa sisälle oppitunnille kuulostaa toimivalta, mutta se ei sitä ole. Normaalisti saisimme mennä sisälle, ja kokoontua siellä oman luokkamme eteen, jolloin ruuhkaa ja tilanpuutetta tulisi saman verran tai jopa hieman vähemmän. Omassa koulussamme oppilaat kertyvät aivan oven eteen odottamaan opettajaansa niin, ettei siinä pysty juurikaan edes liikkua. Tällöin korona leviää, sillä maskejakaan ei naamalla ole, turvaväleistä puhumattakaan.
Toinen rajoitus on ruokalassa syöminen vain oman luokan seurassa. Sinänsä tämän ymmärtää, mutta kun siirrytään ulos välitunnille, silloin saa olla kenen kanssa tahansa, jolloin tartuntoja voi tulla aivan samalla tapaa kuin ruokalassakin. Syödessä on mukava jutella ja keskustella kaikkien ystävien kanssa, mutta eihän se onnistu jos syöminen kielletään muidenkin kuin luokkalaisten kanssa. Joillakin oppilailla ei edes välttämättä ole omalla luokalla ystäviä, jonka takia syöminen saattaa jäädä välistä kokonaan, ja sen seurauksena on nälkäinen sekä väsynyt koko loppupäivän.
Sitten vielä maskisuosituksesta, joka nimenomaan on suositus. Jotkut opettajista pakottavat ja vääntävät asiaa niin kauan, kunnes maski menee naamalle. Maskisuositus itsessään on hyvä, ja mielestämme ainoa kunnolla toimiva rajoitus käsien pesun lisäksi, mutta ei sitäkään saisi pakottaa. Joillakin oppilailla tulee paljon päänsärkyä tai muita ongelmia maskin käytöstä, jolloin se ei ole opettajan asia pakottaa maskia naamalle.
Korona on vakava asia ja se tulee ottaa vakavasti, mutta rajoituksia ja niiden toteuttamista tulisi miettiä hieman järkevämmin sekä tarkemmin myös oppilaiden näkökulmasta.

Kasiluokkalaiset

<

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN 17.10.2023 15:00 Tilaajille

Starttipaja 10 vuotta: Uutta polkua etsitään yhdessä – ”Tänne nuori voi tulla omana itsenään”

IKAALINEN 17.10.2023 14:59 Tilaajille

Starttipaja 10 vuotta: Otto Kettunen löysi pajalta uuden rytmin elämäänsä – ”Olen nyt paljon vahvempi”

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA 9.10.2023 08:00 Tilaajille

Influenssakausi kurkkii ovensuussa – Pirha aloittaa rokotukset koronaa ja influessaa vastaan lokakuun lopussa

HÄMEENKYRÖ 15.8.2023 08:00 Tilaajille

Nuorten mielenterveysongelmat huolestuttavat – kysyimme nuorilta itseltään, mikä auttaisi

MIELIPIDE 8.8.2023 10:00 Tilaajille

Lukijalta: Porukkaa kiusatun taakse – ”Jotain tarttis tehdä, jotain todella tärkeää, että kaikki nuoret saisivat aloittaa uuden kouluvuoden hyvillä mielin”