MIELIPIDE 20.9.2022 10:00

Lukijalta: Kiusaaminen on otettava vakavasti – ”Miltä tuntuisi, jos joka päivä joutuisit viettämään välitunnit yksin itkien vessassa?”


Kiusaaminen on aihe, joka tulisi ottaa vakavasti. Kiusaamista esiintyy niin kouluilla kuin työpaikoillakin iästä ja sukupuolesta riippumatta. Kiusatuksi tuleminen aiheuttaa usein itsetunto- ja mielenterveysongelmia ja voi pahimmillaan päättyä itsemurhaan. Monet kiusaajat eivät edes itse tajua tekojensa vakavuutta ja pitävät sitä leikkinä.

Miltä sinusta tuntuisi, jos joka päivä kun menet kouluun joutuisit viettämään välitunnit yksin itkien koulun vessassa, koska sinua ahdistaa niin paljon, ettet yksinkertaisesti pysty olemaan muiden ihmisten seurassa? Tai kun tunnilla pitäisi pitää esitelmä, mutta pelkäät liikaa, että sinulle nauretaan tai sinua katsellaan pilkkaavasti, joten päädyt itkemään ja toivomaan, että tunti loppuu ennen kuin on sinun vuorosi puhua? Ennen pitkää ahdistus on jo kasvanut niin suureksi. että joudut osastolle, jossa mietit, huomaako kukaan poissaoloasi. Ei olisi kivaa, vai mitä?
Jos olet silti sitä mieltä, että on hauskaa kiusata, koska sulla on tylsää, suosittelisin miettimään, miltä sinusta tuntuisi jos joku tekisi niin sinulle.
Mielestäni kiusaaminen on perseestä, eikä kenenkään pitäisi joutua kokemaan sitä vain, koska se on sinusta hauskaa. Vaikka kiusaisit muita purkaaksesi huonoa oloasi, ei se silti oikeuta kiusaamista ja toiselle pahan olon aiheuttamista, Kannattaa mieluummin käydä puhumassa aiheesta koulukuraattorille tai muulle luotettavalle aikuiselle.
Eikö ihmisten kiusaamisen ja arvostelun sijaan kannattaisi keskittyä olemaan kiltti muille ja tekemään maailmasta parempaa ja turvallisempaa paikkaa kaikille? Mitä sinä olet tänään tehnyt piristääksesi jonkun päivää?


Yksi kiusattu kiusattujen puolesta

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

MIELIPIDE 19.4.2024 11:00 Tilaajille

Lukijalta: Kevytliikenteestä, kuka ensin ja miten? – ”Kunnes taakse ilmestyi teiden ritari sähkökulkuneuvollaan...”

HÄMEENKYRÖ 10.4.2024 13:00 Tilaajille

Sudenpentulauma Pandat tutustui lehdentekoon – Toimittaja-jälki on yksi monista partiolaisten suorittamista merkeistä

MIELIPIDE 10.4.2024 11:00 Tilaajille

Lukijalta: Koulujen turvallisuutta voidaan lisätä – ”Evankeliumin esillä pitäminen on käynyt vaikeammaksi”

KOLUMNI 4.4.2024 09:00 Tilaajille

Kirjoittajavieras: Suden hetkiä ja ihmisyyden ihmeitä – ”Jotta sinä olet siinä, on tuhansien pienten partikkeleiden pitänyt asettua oikea-aikaisesti uomiinsa”

OIVASEUTU 3.4.2024 08:21 Tilaajille

Suruliputuksella muistetaan Viertolan kouluampumisen uhreja – Koko maan toivotaan osallistuvan