Urheilu 25.2.2022 15:00

IU:lle roppakaupalla piirimestaruusmitaleita hallihuipentumasta

Susanna Mäkelä


IKAALINEN. Hämeen seudun 9–15-vuotiaat yleisurheilijat ottivat toisistaan mittaa Tampereen Pirkkahallissa kisatussa hallihuipentumassa lauantaina 19. helmikuuta. Ikaalisten Urheilijat lähtivät kisaamaan piirinmestaruuksista 27 yleisurheilijan voimin. Mukana oli paljon ensikertalaisia, mutta myös vanhoja konkareita.

Tuomas Mäkelä saavutti piirimestaruuskultaa sarjan P15 pituudessa hyppäämällä ennätyksensä 559. P15-sarjan kuulassa Mäkelä ylsi hopealle tuloksella 11,52. Oskari Savolainen juoksi P15-sarjan 2 000 metrillä piirimestaruushopealle ennätyksellään 6.51,51. T15-sarjan 60 metrillä Ella Kurula pinkoi pm-pronssille ajalla 8,21.
P13-sarjassa 1 000 metrillä Linus Kärkkäinen voitti kultaa ennätyksellään 3,25,47 ja P11-sarjan 1 000 metrillä Samra Pohjonen voitti hänkin kultaa ennätyksellään 3.51,34, samalla seurakaveri Aarni Kärkkäinen juoksi hopealle ennätyksellään 3.53,47. T11-sarjan kuulassa Stella Hillman saavutti pm-pronssia ennätyksellään 7,41. P9-sarjan 40 metrillä Julius Keränen rullasi juoksun pronssisijalle ajalla 7,10. Keränen pinkoi alkuerissä omaksi uudeksi ennätykseksi ajan 7,02. Hän leiskautti komeasti pm-pronssille myös pituudessa ennätyksellään 3,58.


Myös viestimitalisijoja

Näiden kymmenen henkilökohtaisen mitalin lisäksi Ikaalisten Urheilijat saavuttivat kaksi piirimestaruus-viestimitalia. Hopeaa kiritti P11-sarjan 4x50 metriä viestijoukkue, jossa juoksivat Samra Pohjonen, Aarni Kärkkäinen, Elias Iltanen sekä Julius Keränen. Pronssille ylsi T15-sarjan 4x100 metriä viestijoukkue, jossa juoksivat Elsa Valkama, Milla Kulmala, Kamilla Hillman ja Ella Kurula.

Mitalisijoitusten lisäksi kisoissa nähtiin paljon muitakin hienoja kisasuorituksia. P15-sarjan kuulassa Nuutti Nisukangas oli neljäs omalla ennätyksellään 9,76 ja P15-sarjan 2 000 metrillä Eliel Kärkkäinen oli niinikään neljäs ennätyksellään 7.09,47.
T11-sarjan korkeudessa Stella Hillman oli neljäs ennätyksellään 1,24. T15-sarjan pituudessa Ella Kurula saavutti neljännen sijan tuloksella 4,95 ja Kamilla Hillman ponkaisi upeasti sijalle 5 ennätyksellään 4,81. P 15 60m finaalissa Daniel Sillanpää pinkoi sijalle 5 ennätyksellään 8,36 ja Samu Puolitaival oli finaalissa sijalla 7 ajalla 8,69. P 11 60 metrillä Elias Iltanen juoksi finaalissa sijalle 5 ennätyksellään 9,67. Seppo Kukkala juoksi 60m alkuerissä ennätyksensä 10,22. T 15 60m aidoissa Milla Kulmala juoksi ennätyksensä 11,89. T 15 kuulassa Kamilla Hillman oli sijalla 8 tuloksella 8,49. T13-sarjan 60 metrin alkuerissä Elsa Valkama juoksi ajan 9,60 ja T13-sarjan 1 000 metrillä Oona Savolainen ajan 3.56,07. T13-sarjan pituudessa Saimi Aho hyppäsi ennätyksensä 3,27. T11-sarjassa 60 metrillä Loviisa Wiljakka juoksi hänkin ennätyksensä 11,66. T9-sarjan 40 metrillä Siru Vienola selvitti elämänsä ensimmäisen kisansa aikaan 8,43. T9-sarjan pituudessa Saara Pohjonen ponnisti tuloksen 2,61 ja juoksi 1 000 metriä ennätykseensä 5.05,02. T13-sarjan 4x100 metriä viestissä Ikaalisten Urheilijat juoksivat sijalle 6 joukkueella Sanja Rajasalo, Oona Savolainen, Saimi Aho ja Ida Vasu. P15-sarjan 4x100 metriä viestissä viestikapula tippui viimeisessä vaihdossa ja pojat jäivät ilman tulosta. P13-sarjan 4x100 metriä viestijoukkueen kohtaloksi koitui vaihtorikko. 10-15-vuotiaiden yleisurheilijoiden osalta hallikausi jatkuu vielä maaliskuussa kisattavilla Tampere Junior Indoor Gameseilla, joissa yleisurheilijoilla on mahdollisuus päästä kisailemaan oman ikäluokkansa huippujen kanssa.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN/ÄÄNEKOSKI 24.3.2024 14:22 Tilaajille

Hopeaa naisten SM-viestistä Äänekoskelta Ikaalisten Urheilijat – Hilla Niemelä teki uskomattoman loppukirin

IKAALINEN, JÄMIJÄRVI/ÄÄNEKOSKI 23.3.2024 14:20 Tilaajille

Krista Pärmäkoski SM-hopealle 10 kilometrillä Äänekoskella – Viikonlopun jo toinen hopea

IKAALINEN, JÄMIJÄRVI/ÄÄNEKOSKI 22.3.2024 13:47 Tilaajille

Krista Pärmäkoski SM-hopealle vitosella Äänekoskella – ”Väsyneitä naisia”

HÄMEENKYRÖ 20.3.2024 17:00 Tilaajille

Mahnalassa tavattiin talvitapahtumassa – Paikalla nähtiin sirkusnorsu ja Mahnalan gorilla

IKAALINEN/TAMPERE 18.3.2024 17:00 Tilaajille

Timofei Karpoville mitaleja Tampere Junior Indoor Gamesta – Katso muidenkin IU:n kisaajien tulokset!