Mielipiteet 25.3.2021 16:01

Reijo Leppäsen vastaus ikaalilaiselle päätöksentekijälle

En puutu toimittajien työhön silloin kun se ei sisällä haastateltavan kannalta selkeitä asiavirheitä. Koska en vastausta kirjoittaessani tiedä kenen kirjoitukseen vastailen, niin arvelen jutun aiheiden kolahtaneen häneen henkilökohtaisesti.
En myöskään puutu kirjoittajan identiteettipolitiikkaan populistisesta toiminnasta, enkä tiedolla johtamisen toivelistaan, koska pidän vaikuttavuusarvioon perustuvan tiedolla johtamisen itsestään selvänä ja sen pitäisi kattaa koko kuntaorganisaation.
Valtuuston puheenjohtajan melko rajalliset valtuudet on määritelty valtuuston hyväksymässä hallintosäännössä.
Valtuustopöydän koko porukka vaihtui tällä vaalikaudella ja yhteistyö on ollut saumatonta. Pieniä kömmähdyksiä aina sattuu, mutta sitähän se arki on kaikilla tasoilla.
Ilmeisesti kirjoittaja on halunnut allekirjoittaneesta astinlaudan omille ajatuksilleen. Käytän sitä nyt vastavuoroisesti hyväkseni ja vastaan omalla tavallani muutamiin kysymyksiinkin.
Siitä huolimatta, että kaupunki on panostanut kovasti tiedottamiseen ja avoimiin kuntalaisille tarkoitettuihin tilaisuuksiin, niin vain muutamat aktiivit ovat niihin osallistuneet. Tosin Covid-19 on jo yli vuoden ollut kimpussamme ja pitänyt koko kaupungin hallinnon ja henkilöstön valppaana myös tiedottamisen suhteen.
Koko ajan haemme uusia avauksia kuntalaisten ja mökkiasukkaiden kuulemistilaisuuksiin, mutta niihin päästään sitten, kun tämä pyytämättä tullut kulkutauti on selätetty.
Onneksi kaupunki oli jo ennen pandemiaa aloittanut ison digiloikan, sähköisten kokousten ja tiedottamisen linjalla. Valtuuston kokoukset ovat olleet katsottavissa verkossa ja siellä ovat hoituneet myös monet muutkin kokoukset.
Asiajohtaminen ja kuntademokratia on toiminut.
Nykyinen valtuustokausi on loppumetreillä ja kun katsoo neljää vuotta taaksepäin, niin olen tyytyväinen demokratian toimivuuteen päätöksenteossa.
Haasteita on edelleenkin, vaikka talous ollaan saamassa tasapainoon ja isoista linjoista on löydetty yhteinen ratkaisu. Uusia työpaikkoja on tulossa ja tonttikauppakin on käynyt vauhdikkaammin. Uudella valtuustolla on kaikki ne elementit olemassa, jolla saadaan myös uusien asukkaiden käyrä nousuun!
Kiivaitakin keskusteluja on käyty somessa ja valtuustossa muun muassa tehostetun palvelun yksityistämisestä kokonaisuudessaan, sekä lukion siirrosta ”ongelmatiloista” uusiin tiloihin Saskyn yhteyteen.
Äänestyksissä lähes kaikki valtuustoryhmät hajosivat. Nyt jo tuloksista nähdään, että valtuusto teki tulevaisuuden kannalta parhaat päätökset.
Kunnallisvaaleissa valittu päättäjä on vastuussa päätöksistään kaikille kuntalaisille asuinpaikasta riippumatta. Kun valtuutettu eri vaiheissa äänestää omia päätöksiään vastaan useamman kerran, niin ei se ulospäin näytä kovin vastuulliselta toiminnalta, kun päätösehdotusten sisältö on kuitenkin pysynyt samana.
Maailmalla kehutaan suomalaista demokratiaa ja suvaitsevaisuutta. Meillä saa vapaasti sanoa mielipiteensä, valita koulutuksensa ja työnsä. Aina ei tosin tiedosteta, että vapaus sisältää myös vastuun.
Valtuutetun oikeuksista ja vastuusta kannattaa uuden valtuuston koulutuksessa puhua vähän pitempäänkin, sillä edessä on isoja asiakokonaisuuksia. Päättäjän pitää tietää mistä päättää ja mihin kaikkiin päätös vaikuttaa.
Reijo Leppänen
Ikaalisten
kaupunginvaltuuston
puheenjohtaja

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

Mielipiteet 25.3.2021 16:00 Tilaajille

Ikaalisten maineenhallinta ja ylimalkaiset heitot

IKAALINEN 25.3.2024 15:40 Tilaajille

Keväinen päivä houkutteli Villa Vihdan tapahtumaan

IKAALINEN 13.3.2024 17:00 Tilaajille

Parasta pilkkimisessä on luonnon tarkkailu, saalis on siihen päälle bonusta – ”Kala itse päättää, ottaako se syöttiin”

JÄMIJÄRVI 13.3.2024 09:00 Tilaajille

Uuden talon rakentaminen on harvinainen projekti, muuten jämijärveläisrakentajia työllistävät paljon mökkiläiset

IKAALINEN 12.3.2024 15:00 Tilaajille

”Aina ollaan valmiita tulemaan mukaan” – Kaupungin viestintämateriaalia varten poseerattiin kylpytakeissa Kyrösjärven jäällä