Palojoen ja Jämijärven vesiosuuskuntien näytteet puhtaat, vesi pitää edelleen keittää
Vedenkeittokehotus jatkuu edelleen Jämijärven vesiosuuskunnan ja Palojoen vesiosuuskunnan alueella.
Vedenkeittokehotukset vesiosuuskuntien alueella annettiin, kun keskiviikkona 6. syyskuuta vesiosuuskuntien alueilta otetuista näytteistä löytyi vähäinen määrä suolistoperäisiä bakteereita. Tämän viikon maanantaina vesiosuuskuntien alueilta otettiin uusintanäytteet, jotka olivat puhtaat. Vedenkeittokehotus voidaan kuitenkin purkaa vasta, kun laitokselta on saatu kaksi peräkkäistä puhdasta näytettä, joten toistaiseksi vesi pitää edelleen keittää.
Seuraavan kerran uusintanäytteitä otetaan vesiosuuskuntien kaivoilta ja verkostosta ensi maanantain 18, ja tuloksia odotetaan mahdollisesti 18. syyskuuta mennessä.
Vesiosuuskuntien tiedotteissa muistutetaan, että kaikki juotavaksi tai ruoanlaittoon tarkoitettu vesi pitää keittää ennen käyttöä 5–10 minuutin ajan. Keitettävä on myös mehun laimennukseen käytettävä vesi.
Jos vesi kiehuu ja sitä keitetään ruokaa laitettaessa riittävän kauan, sitä ei tarvitse etukäteen erikseen keittää. Sen sijaan kahvin- tai vedenkeittimissä vesi ei kiehu riittävän kuumaksi, vaan niissä pitää käyttää etukäteen keitettyä vettä. Myöskään jääkuutioita ei saa tehdä keittämättömästä vedestä.
Vihannekset huuhdellaan keitetyllä ja jäähdytetyllä vedellä, eikä talousvesiverkostoon liitettyjä juoma-automaatteja saa käyttää.
Hanavettä voi käyttää normaalisti siivoukseen, pyykinpesuun, tiskaamiseen, peseytymiseen ja wc:n huuhteluun. Pestyjen astioiden ja esimerkiksi leikkuualustojen pitää kuivua kunnolla ennen seuraavaa käyttöä.
Kommentit
Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.
Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.
Kiitos kommentistasi!