PÄÄKIRJOITUS 22.3.2023 07:00

Pääkirjoitus: Hämärältä näyttää tilastojen valossa – ”Syntyvyyttä ei kuitenkaan voi eikä pidä yrittää nostaa perheitä patistelemalla”

Sakari Ilomäki
Sakari Ilomäki




Tilastokeskuksen luvut eivät anna kovin valoisaa kuvaa seudun kuntien väestökehityksestä. Sekä Ikaalisissa että Jämijärvellä tämän vuosituhannen väestömäärähuippu oli vuonna 2001, mistä lähtien asukasmäärä on paria poikkeusta lukuun ottamatta jatkuvasti laskenut. Myös Hämeenkyrössä asukasmäärä kääntyi laskuun vuonna 2017 ja pahimmillaan väkiluku hupeni vuodessa yli sadalla.

Ylöjärvi on pysynyt asukasmäärältään kasvavana kuntana, mutta sielläkin viime vuosina syntyneet ikäluokat ovat noin neljänneksen pienempiä kuin nyt peruskoulua käyvät ikäluokat.
Jämijärven asukasmäärästä on reilun 20 vuoden aikana huvennut neljäsosa. Ikaalisten väkimäärä on samassa ajassa pienentynyt yli 900 asukkaalla. Hämeenkyrö on vuoteen 2001 verrattuna kolme ja puoli prosenttia plussalla, mutta asukasmäärän huippuvuoteen 2016 verraten saman verran miinuksella. Ylöjärvi on seudun erilainen nuori. Asukasmäärä on kasvanut vuoden 2001 jälkeen 30 prosenttia.
Asukasmäärän muutosten rinnalla muuttuu myös väestön ikärakenne. Alle 15-vuotiaiden osuus on pienentynyt, samoin opiskelu- tai työikäisten 15–64-vuotiaiden osuus. 65 vuotta täyttäneiden osuus on Ikaalisissa jo kolmannes asukasmäärästä, kun vuosituhannen alussa osuus oli noin 20 prosenttia.
Jämijärvellä muutos ja prosenttiosuudet ovat samantyyppisiä kuin Ikaalisissa. Hämeenkyrössä yli 65-vuotiaiden osuus on kasvanut vajaasta 18 prosentista noin 25 prosenttiin. Ylöjärvellä yli 65-vuotiaiden osuus oli vuonna 2001 vain vajaat 12 prosenttia. 20 vuodessa osuus kasvoi 19 prosenttiin.
Asukasmäärä- ja väestörakennetilastoissa huolestuttavin seikka on pienenevät ikäluokat. Syntyvyyttä ei kuitenkaan voi eikä pidä yrittää nostaa perheitä patistelemalla. Kyrönlahden-Karhen kulmille viime kesänä muuttanut nuori perhe kertoo etsineensä Tampereen länsipuolelta pari vuotta kotia, jossa yhdistyisi oma rauha ja riittävän sujuva arki. Kohtuulliselta kuulostavia kriteerejä muillekin seudun kunnille lapsiperheiden houkuttelemiseksi.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter

Lue lisää

MIELIPIDE 1.6.2023 11:00 Tilaajille

Lukijalta: Saataisiinko nuoret liikkumaan avaamalla liikuntasalin ovet? – ”Viranomaisten määräykset ja rajaton valta estävät lapsia ja nuoria nauttimasta liikunnasta”

HÄMEENKYRÖ 17.5.2023 15:00 Tilaajille

Musiikin ja lukemisen iloa Hämeenkyrössä – Kevätkaruselli toi ekaluokkalaiset lukuharrastuksen ja musiikin äärelle.

IKAALINEN 5.5.2023 13:00 Tilaajille

Kilvakkalassa hevosteltiin hyvällä mielellä – hoivauspisteellä päästiin silittelemään poneja

MIELIPIDE 4.5.2023 10:00 Tilaajille

Lukijalta: Tosiasiat eivät katoa silmät sulkemalla – ”On todella tärkeää, minkälaisen arvomaailman ympäröimänä lapset ja nuoret kasvavat”

IKAALINEN 14.4.2023 17:00 Tilaajille

Miltä näyttää tulevaisuuden Ikaalinen? – ”Sadan vuoden päästä on lentäviä autoja”, kirjoittivat kolmoset