MIELIPIDE 19.9.2024 13:00

Lukijalta: Kerran vielä kiitos Nikulalle – ”Vieläkin tulee liikutus silmäkulmaan”

Kerron kokemukseni Nikulasta ja hoidosta siellä. Samalla haluan kiittää hoitajia! Hoidin tätiäni etänä Porista, ja kuinka kiitollinen olinkaan, kun tätini hoitopaikka siirtyi Nikulaan: oma huone, omat rakkaiksi käyneet tavarat, hymyilevät hoitajat, jotka ohi kulkiessaan taputtivat olalle. Se oli vanhalle “mannaa” ja vastapainoksi hoitajakin sai hymyn. Yhteys oli syntynyt.

Olen hoitanut omaisiani eri laitoksissa, mutta vastaavaa en ole saanut kokea muualla. Vanhuksille järjestettiin piristystä esim. grillijuhlia, yhteisiä telkkarihetkiä ja tilaisuuksia, joihin omaiset kokivat olevansa tervetulleita.

Oli kesäinen sunnuntaiaamu kello 10. Aurinko paistoi täydeltä terältä. Pihaan oli tuotu asukkaat istumaan. Kuka istuutui itse, kuka pyörätuolissa, kaikki kuitenkin yhdessä. Jumalanpalvelus tuli radiosta. Istuimme käsi kädessä ja mehulasi toisessa. Korviin kantautui lehmien ammunta. Hetki oli täydellinen maaseudun ihmiselle!

Muistan, kun Nikulassa oli leivottu pipareita ja jokainen oli saanut painaa oman piparin muotilla. Tätini oli säästänyt omansa minulle. Hän antoi sen minulle ilo silmissään. Nikulassa kun sai keittää omasta kahvista kahvit ja juoda läheisen kanssa hänen omassa huoneessaan. Vieläkin tulee liikutus silmäkulmaan. Hetket olivat sellaisia, joita jokaisen haluaisin saada kokevan.

Hoitajat todella hoitivat – ei vastattu vahingon tullessa että ei nyt, kierto alkaa puoli kahdeksalta. Tätäkin olen saanut kuulla muualla, en koskaan Nikulassa. Hoitajat todella yrittivät piristää näitä kovia kokeneita, maatamme rakentaneita ja puolustaneita ihmisiä, joille tuo lämpö ja hoito oli kiitos yhteiskunnalta. Me ikäihmiset emme ole tottuneet ylellisyyteen. Tärkeintä on rakkaus vanhukselle.

Toivotaan vielä tulevan aika, jolloin päättäjillä olisi oikeus ja rohkeus ajatella vanhusten arvo edelle euroista. Kiitos Nikula!

Pirkko Viljanen

Pori

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ 24.3.2025 07:00 Tilaajille

Vanhusneuvoston puheenjohtaja antaa ymmärrystä Pirhan päättäjille – ”Ei yksittäisillä päättäjillä voi olla tietoa kaikesta”

IKAALINEN 22.3.2025 15:00 Tilaajille

Ikaalisten palveluverkon karsiminen ei yllättänyt vanhusneuvoston puheenjohtajaa – ”Täältä on helppo karsia”

MIELIPIDE 21.3.2025 15:00 Tilaajille

Lukijalta: Kuntien pärjäämisessä kokonaisuus on tärkeää – Nykyisten palvelujen säilyttäminen on elintärkeää

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA 21.3.2025 09:00 Tilaajille

Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden byrokratiaa kevennetään – ”Hämeenkyrö ja Ikaalinen hoidetaan Ylöjärven toimipisteeltä”

MIELIPIDE 20.3.2025 15:00 Tilaajille

Lukijalta: Toimintani ikäihmisten päivätoiminnan puolesta – ”Laskelmat on laadittava uudelleen”