HÄMEENKYRÖ 31.5.2023 08:00

Ooppera palaa taianomaiseen Myllykoluun F. E. Sillanpään tarinalla – suviyössä on läsnä elämä ja kuolema

Nina Ylinen




”Mitään suviyötä pohjolassa tuskin onkaan; on vain viipyvä, viipyessään hiukan himmenevä ehtoo...” F.E. Sillanpään rakastettu romaani Ihmiset suviyössä alkaa monen tuntemalla tavalla. Lause maalailee taianomaista kuvaa kesäyön kummallisesta valosta.

Samankaltaisesta maagisesta tunnelmasta sai alkunsa tänä kesänä Myllykolussa esitettävä ooppera Ihmiset suviyössä. Historialliseen ympäristöön esityksen tuo vuonna 2017 ja 2018 Sillanpää-oopperan luonut Hämeenkyrön FEStiwaalit ry.
Tavallaan koko oopperan tarina alkoi juuri kesäisestä Myllykolusta. Taiteellinen johtaja Waltteri Torikka ihastui Hämeenkyrön seutuun vietettyään ja työskenneltyään kesiä äitinsä luona. Siellä hän on hengittänyt sisään maalaismaisemaa ja luontoa – ja ajanut hiekkateitä mopolla ilman paitaa.
– Myllykolun ympäristö on niin hurmaavaa suomalaista kansallismaisemaa. Siellä on suorastaan maagista, hän kertoo.
– Ihmiset eivät tunne Myllykolua niin hyvin kuin paikka vaatisi. Kaikki, jotka tulevat sinne ensimmäistä kertaa, hämmästyvät sen historiasta ja kauneudesta. Se on kuin luonnon amfiteatteri.
Torikalle tuli vahva tunne siitä, että taide olisi palautettava Myllykoluun. Vuosi oli 2011, kun Torikka otti yhteyttä Panu Rajalaan, hämeenkyröläinen hänkin, ja kertoi hullusta ajatuksestaan. Kesti kuusi vuotta ennen kuin Sillanpää-ooppera esitettiin nobelistin synnyinkodissa. Oopperan työmyyränä toimi hämeenkyröläinen Vilja Pylsy, joka vei suurta hanketta eteenpäin hillittömällä tarmolla tuottajana ja toiminnanjohtajana.
Näytökset myytiin loppuun ja kriitikot ihmettelivät, miten pieneen kuntaan on saatu luotua näin laadukas oopperateos.
– Kahden kesän menestys yllätti meidät kaikki, Torikka kertoo nyt.

Parin vuoden hengähdystauko

Nyt Torikka ja työryhmä ovat luomassa toista oopperaa. Tavoitteena on tälläkin kertaa ammattimaisuus ja laatu, vaikka suurimmalle osalle työryhmästä kyse on enemmän tai vähemmän talkootyöstä. Kaikki ohjaajista solisteihin ovat taiteen ammattilaisia, useat palkittuja sellaisia. Esitystä tehdään muiden töiden ohella ja ”rakkaudesta lajiin”, kuten Torikka asiaa kuvailee.

Suuri produktio vaatii tekijöiltään paljon.
– Sillanpää-oopperan jälkeen ensimmäinen ajatus oli, että ei koskaan enää, Torikka naurahtaa.
– Se oli niin suuri henkinen lataus, että tarvitsimme kaikki hengähdystauon.
Tauko venyi, kun koronapandemia laittoi kaikki esitykset tauolle välissä. Ideoita kokeiltiin ja hylättiin: yhdestä käsikirjoitusajatuksesta tilattiin jo librettokin, jota ei kuitenkaan lähdetty edistämään. Lopulta oikea teos löytyi: Ihmiset suviyössä. Yhdestä heinäkuisesta viikonlopusta kertova tarina mahduttaa sisälleen koko ihmiselämän kirjon syntymästä kuolemaan. Elina Snicker on libretossaan kirjoittanut pienieleiseen ja tunnelmalliseen tekstiin draaman kaarta, musiikin on säveltänyt hämeenkyröläistaustainen Paavo Korpijaakko, ja oopperan ohjaa Riikka Oksanen. Päärooleissa laulavat Torikan lisäksi Johanna Rusanen, Tuomas Miettola, Päivi Nisula ja Ilkka Hämäläinen. Musiikki kaikuu viime kerran tapaan monikanavaäänityksenä Tampere RAW -orkesterin soittamana.
Henkilöhahmot kohtaavat eri tavoin heinäkuisessa yössä. Torikan rooli on Taiteilija, joka on koottu monesta eri romaanin henkilöstä.
– Hän on ulkopuolinen hahmo, tarkkailija. Taiteilija toimii eräänlaisena kertojana, Torikka kuvailee.
– Olemme pyrkineet tekemään oopperan alkuperäisteosta kunnioittaen, mutta totta kai muutoksiakin on. On täytynyt valita, kenen tarinaa kerrotaan ja mitä painotetaan. Tässä oopperassa keskitytään enemmän kylän osattomiin, ei niinkään rikkaisiin talollisiin.
Ooppera on monelle yksi vaikeimmista kulttuurinlajeista. Torikan mukaan Myllykoluun saapuva esitys ei ole vaikeasti avautuvaa korkeakulttuurikoukeroa.
– Musiikilla on tietenkin merkittävä rooli siinä, miten tarina liikkuu eteenpäin, mutta tässä kuitenkin mennään kesäteatteriympäristössä tarinan keinoin eteenpäin.
Kynnys on siis matala, vaikka ooppera ei olisikaan tuttu laji.
– Monelle tulee oopperasta mieleen sarvipäinen naishenkilö keihäs kädessä huutamassa. Ei se sellaista ole, Torikka toteaa.
– Tosin Johanna Rusanen juuri esitti Kansallisoopperassa Brünnhildeä... mutta molemmat ovat mielestäni yhtä tärkeitä. Meidän teoksessamme Johanna esittää maalaistalon Santraa. Jotkut teokset ovat vaikeita, toiset eivät. Tämä ei ole vaikea ooppera.

Vapaaehtoiset ovat korvaamattomia

Kesän oopperasta toivotaan enemmän kuin kesäesitystä. Oopperan tekemisessä on mukana vapaaehtoista väkeä. Mukana on myös Hämeenkyrön kunta ja paikallisia yrityksiä. Lisääkin vapaaehtoisia mahtuu mukaan. Torikka kertoo, että vapaaehtoisilta viime kerralla saatu palaute kertoi kokemuksen olleen ikimuistoinen.

– Haluamme tehdä mahdollisimman kovan luokan, valtakunnallisen tason kulttuuritapahtumaa. Toisaalta meille on tärkeää, että paikalliset pääsevät osaksi tapahtumaa. Minulle on tosi tärkeä juttu, että kaikilla mukanaolijoilla on hyvä olla. Tätä hommaa tehdään kaikki yhdessä, Torikka kertoo.
Diivailulle ei Myllykolun maisemissa ole tilaa. Katettu katsomo suojaa yleisön pahimmilta kesäsään oikuilta, mutta esiintyjillä ei ole aina niin hyvä tuuri. Välillä esiintymisympäristö muuttuu mutavelliksi, välillä helle paahtaa.
– Kerran Sillanpää-oopperassa rankkasade iski juuri ennen väliaikaa. Siellä yritimme sitten saada erään esiintyjän pellavahametta kuivaksi ainoalla hiustenkuivaajalla, mikä lavasteista löytyi, Torikka kertoo.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

JÄMIJÄRVI 20.3.2024 14:00 Tilaajille

Jämijärveläinen seikkailupuisto myynnissä – Mukana tulevat vaijeriliuku ja kiipeilyvaljaat

IKAALINEN, JÄMIJÄRVI 28.1.2024 14:00 Tilaajille

Seitsemisen kävijämäärä pysyi ennallaan – Koveron perinnetila kasvatti suosiotaan

OIVASEUTU 24.1.2024 09:00 Tilaajille

Talven matkailulehti ilmestyi tänään – Lue se täältä!

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, JÄMIJÄRVI 22.1.2024 07:00 Tilaajille

Kunnat markkinoivat itseään monin keinoin – ”Jos tuote on kunnossa, ei siihen tarvitse ylettömästi tuputtaa rahaa”

OIVASEUTU 20.1.2024 10:00 Tilaajille

Vesa-Matti Loiri kirjoitti Viljakkalasta, Jämijärvellä lumilautaillaan – Tekoäly kertoilee kaikenlaista