IKAALINEN/HÄMEENLINNA 12.9.2022 19:00

Nouskille jälleen SM-viestihopea – Savolainen ratkaisi mitalin vauhdikkaalla lopulla

Juho-Veikko Hytönen



Ikaalisten Nouseva-Voima suunnisti hopealle, kun SM-viestien parhaat ratkottiin Hämeenlinnan Kalvolan pitäjässä sunnuntaina. Nouski on sijoittunut SM-viestissä hopealle nyt kolme kertaa viimeisen neljän vuoden aikana. Vuosi sitten joukkue oli neljäs, mutta sitä ennen vain joko Helsingin Suunnistajat tai Tampereen Pyrintö on ehtinyt edellä maaliin.

Sunnuntaina oli Helsingin Suunnistajien vuoro juhlia mestaruutta. Topi Syrjäläinen ratkaisi viestin helsinkiläisille toisella osuudella, eikä Nouskin ankkurilla Eetu Savolaisella ollut mahdollisuuksia suunnistaa Olli Ojanahoa kiinni.
Suvereenin voittajan takana Savolainen kilpaili hopeamitalista muutaman muun seuran kanssa. Erinomaisessa syysvireessä oleva Savolainen kiihdytti radan puolivälissä vauhtia, eikä muilla ollut mahdollisuutta enää pysyä mukana. Kolmikko Mikko Knuuttila, Teemu Oksanen ja Savolainen saivat tuuletella rauhassa SM-hopeaa.
Seura pysyi koko viestin ajan kärjen tuntumassa. Knuuttila vaihtoi avausosuudelta kärkiletkassa alle 20 sekuntia kärjestä ja toisella osuudella Oksanen piti muut joukkueet iskuetäisyydellä voittajia lukuun ottamatta vaihtaen kuudentena. Maalissa Nouskin ero Suomen mestareihin oli kaksi minuuttia.
Mikko Knuuttila kuvaili Nouskin joukkuetta tasaiseksi. Hän on itse tottunut tekemään varmoja avauksia, ja Teemu Oksanen on pitänyt asemansa kärkiletkoissa toisella osuudella.
– Lisäksi Eetu on yksi Suomen parhaista ankkureista, ellei jopa paras. Voittoa täällä yritettiin. Sitä ei tullut, mutta ei se ollut ihan huono yritys. Mitaliin pitää olla joka tapauksessa tyytyväinen, Knuuttila kuvaili.
Nouskin seuraava mahdollisuus kultajuhliin tulee vuoden kuluttua Hollolassa. Pronssia miesten viestissä otti Turun Metsänkävijät.


Ylinen ja Kotro loistivat kakkosjoukkueessa

Seuran kakkosjoukkue venyi upeasti kahdeksanneksi. Juho Ylinen kirmasi vaihtosuoraa avausosuudelta kärjessä. Vesa Taanila teki monen muun joukkueen ohella virheitä toisella osuudella, mutta sijoitus oli edelleen 20 parhaan joukossa ja aikaerot olivat pieniä. Hurjassa suunnistusvireessä oleva Tuomas Kotro ohitti ankkuriosuudella kilpakumppaneita vasemmalta ja oikealta. Näin ollen ikaalilaiset saivat kaksi joukkuetta kymmenen joukkoon.

Viestin lisäksi SM-mitalit jaettiin viikonloppuna lauantain keskimatkalla Hyvinkäällä. Savolaisen mitali jäi minuutin päähän ja sijoitus oli neljäs. Edelle ehtivät Kalevan Rastin Miika Kirmula sekä Helsingin Suunnistajien kaksikko Ojanaho-Syrjäläinen.
Savolainen ei ollut täysin tyytyväinen suoritukseensa.
– Alku meni todella hyvin, mutta radan keskivaiheilla tuli pari pientä virhettä. Niiden kanssa suoritus olisi ollut vielä ihan hyvä, mutta lopussa oli yksi tiukka piste, jossa tuli hakemista. Hyvä juoksu kaatui siihen, Savolainen harmitteli.
Teemu Oksanen oli keskimatkalla 16. ja Mikko Knuuttila sijalla 25.
sSeuraavaksi Nouski taistelee kakkospaikasta Viestiliigan lopputilanteessa, kun sarjan finaaliosakilpailu suunnistetaan lauantaina Porvoossa aivan vuoden 2023 Jukolan viestin naapurimaastossa. Seuralla on pienet mahdollisuudet jopa liigan kokonaisvoittoon, mutta se vaatisi muutaman muun joukkueen epäonnistumista.

Hajontavirhe mitätöi viiden sarjan tulokset

Maanantaina Suunnistusliitto tiedotti SM-viestissä havaitusta hajontavirheestä, jonka vuoksi viiden sarjan tulokset mitätöitiin.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter

Lue lisää

IKAALINEN/SKELLEFTEÅ 20.5.2023 15:00 Tilaajille

Valoisa suurviesti jäähallin uumenista suunnistetaan tänään – Nouskilla on kasassa kilpailukykyisin joukkue moneen vuoteen

IKAALINEN/SAUVO 27.4.2023 18:00 Tilaajille

Nouski nousi kakkossijalle Viestiliigan avauksessa – liiga jatkuu Naantalissa

IKAALINEN 20.4.2023 16:00 Tilaajille

Nouskin Eetu Savolainen ja Teemu Oksanen edustavat Suomea maailmancupin avauksessa

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN 10.4.2023 15:00 Tilaajille

Rastit odottavat löytäjiään – suunnistuskausi alkaa runsaan viikon kuluttua

IKAALINEN 19.1.2023 10:00 Tilaajille

Nouski aloittaa kauden neljä miestä vahvempana – nuori tšekkisuunnistaja hakee kehitystä Nouskista