IKAALINEN 17.10.2022 17:00

Nouski hallitsee erikoispitkää matkaa – draaman jälkeen Jämsän kilpailusta sukeutui kaksoisvoitto

Juho-Veikko Hytönen



Ikaalisten Nouseva-Voima osoitti jälleen olevansa suunnistuksen ykkösseura erikoispitkillä matkoilla. Loppusyksyn kilpailu on ollut seuralle melkoinen mitalisampo, eikä Jämsän Turkinkylässä vihmaisessa ja viileässä kelissä lauantaina käyty kilpailu muodostanut poikkeusta.

Tällä kertaa tuloksena oli jättipotti, kun Eetu Savolainen ja Juho Ylinen ottivat kaksoisvoiton vajaan 26 kilometrin yhteislähtökilpailussa.
Savolaisen voittomarginaali oli lopulta viisi minuuttia. Tosin yksi mies oli Savolaistakin kovempi, mutta epäonnisempi. Savolainen karkasi omille teilleen ensi kilometreillä. Vain Helsingin Suunnistajien Arttu Syrjäläinen pysyi kannoilla.
Loppuradalla Syrjäläinen tippui Savolaisen kyydistä, mutta Artun velipoika Topi Syrjäläinen sai vauhtinsa kohdilleen juosten Savolaisen kiinni. Viimeisillä kilometreillä Savolainen ei pysynyt Topi Syrjäläisen kyydissä ja mestaruus näytti matkaavan Helsingin Suunnistajille. Kisan dramaattisin tilanne koettiin kuitenkin maalissa, kun leimantarkastuksessa kävi ilmi, että Syrjäläinen oli käynyt radan puolivälissä väärällä rastilla noin 100 metrin päässä omastaan. Tuloksena oli armotta hylkäys ja reilu minuutti Syrjäläisen jälkeen maaliin tullut Savolainen kruunattiin mestariksi.
– Kisa oli pitkä, mutta suoritus oli onnistunut. Taidollisesti ei ollut ongelmia ja etenkin alku oli fyysisesti vahvaa. Viimeinen tunti oli taistelua, kun alaselkä ja jalat kramppasivat. Topin vauhtiin ei ollut lopussa mitään mahdollisuutta vastata, mutta mestaruus tuli nyt kuitenkin minulle, Savolainen summasi.
Reilu viikko ennen kauden viimeistä SM-kilpailua Savolainen edusti Suomea maailmancupin finaalissa, mutta korkealla käydyssä kilpailussa pian sairasteluiden jälkeen tulokset jäivät vaatimattomiksi. Tämä toi pienen epävarmuuden erikoispitkän matkan kilpailuun.
– Tosin Sveitsissä ongelmia oli lähinnä erittäin kovan kisavauhdin kanssa. Tämä erikoispitkä kilpailu on niin pitkä, että matkavauhti ei ole ihan yhtä kova. Olin sen suhteen ihan luottavainen, että tästä kilpailusta selvitään hyvin maaliin, voittaja mietti.


Ylisen vahva loppu toi hopeaa

Juho Ylinen jäi Savolaisen ja Topi Syrjäläisen kyydistä kilpailun alkupuolella, mutta hyvällä reitinvalinnalla ja vahvalla juoksulla varusteltu loppu toi hänet mitalitaistoon. Viimeisillä kilometreillä hän jätti taakseen Arttu Syrjäläisen ja Tampereen Pyrinnön Anton Kuukan tuulettaen hopeamitalia loppusuoralla. Kaksikosta Kuukka voitti loppukirin pronssista puolisen minuuttia Ylisen takana.
Nouski on saavuttanut kuuden vuoden aikana SM-erikoispitkiltä kolme kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Näitä mitaleita on kerännyt neljä eri miestä. Mestaruus oli Savolaiselle toinen ja Ylisellä oli ennen lauantain hopeaa pronssi Oriveden kilpailusta vuodelta 2020.
– Kyllä tämä kilpailu sopii Nouskin miehille, kun me harjoittelemme määrällisesti niin paljon. Kun katsoo muiden palkinnoille päässeiden miesten olemusta, niin näyttää aika koville ottaneen. Itsellä ei oikein edes tunnu kovin pahalta. Huomenna voisi mennä juoksemaan pitkän lenkin, hopeamies Ylinen kertoi lauantaina maalissa.
Nouskin kaksikosta Savolainen pääsee jo ottamaan taukoa urheilusta ja huilaamaan ennen kuin harjoittelu kohti ensi kautta alkaa. Ylinen sen sijaan virittelee vielä kuntoaan. Suomen parhaimpiin polkujuoksijoihin kuuluva mies kilpailee vajaan kolmen viikon kuluttua polkujuoksun MM-kilpailuissa Thaimaassa.
– Siellä on kisamatkana 40 kilometriä ja radalla on kolme tuhatta nousumetriä. Lämpötila on kolmessakymmenessä, joten keli on varmasti lämpimämpi kuin täällä Jämsässä. Thaimaassa ei tarvitse maalissa palella toppatakki päällä, Ylinen ennakoi.
Naisten mestaruus meni Espoon Suunnan Ida Haapalalle. SM-erikoispitkillä kilpaili tuhat suunnistajaa 15-vuotiaista aina 85-vuotiaisiin asti. Muista nouskilaisista miesten 40-vuotiaiden sarjassa Vesa Taanila nappasi pronssia. Tyttöjen 15-vuotiaissa Meeri Niemenmaa oli 12:s ja 65-vuotiaissa naisissa Outi Borgenström kahdeksas.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN/SALO 7.10.2024 17:00 Tilaajille

Nouskille kakkossija Viestiliigan kokonaiskilpailussa – ”Tänään ei ollut ihan kevyimmät jalat”

IKAALINEN/KUOPIO 30.9.2024 13:00 Tilaajille

Eetu Savolainen huippuvireessä maailmancupin päätöskierroksella – Viestin kolmossija kruunasi suomalaisittain mainiosti sujuneen kisaviikonlopun

IKAALINEN/UUSIKAARLEPYY 17.9.2024 17:00 Tilaajille

Suunnistusmestaruuskisassa oltiin tosissaan kisaten, mutta hymyssä suin

IKAALINEN/RAUTALAMPI 16.9.2024 15:00 Tilaajille

Vettä ja mitaleita satoi Rautalammilla – Oksanen vei Pirunpesänvuoren maastoista hopeaa, Savolainen pronssia

IKAALINEN 5.9.2024 17:00 Tilaajille

Eetu Savolaiselle taas hopeaa SM-pitkältä – Hopeat alkaisivat miehelle tosin jo riittää