MIELIPIDE 23.3.2023 11:00

Lukijan mielipide: Kun oikeasta tehdään väärää ja väärästä oikeaa – ”Homo deus, ihmisjumala, on korvannut Jumalan”



Tuntuuko sinusta joskus siltä, että missään ei tunnu olevan enää mitään järkeä? Se mikä ennen on ollut oikeaa onkin nyt väärää. Mitä on pidetty vääränä vuosituhansien ajan onkin yhtäkkiä oikeaa.

Arkkipiista Gustaf Johanssonille (1844–1930) ilmoitettiin 111 vuotta sitten Suomea kohtaavan kolme koettelemusta. Kaksi ensimmäistä sotaa toteutui hänelle kerrottujen aikataulujen mukaisesti. Kolmannen ja kauheimman koettelemuksen kerrottiin olevan ideologinen, uskontoon perustuva, joka tulisi samalla olemaan se viimeinen sota, jossa “orättvisan får sist och slutligen sitt straff” (vääryys saa lopulta rangaistuksensa).
1940-luvulla alkunsa saaneen new age -liikkeen ohjenuoriksi nostettiin kristillisen TV7-kanavan dokumentin mukaan seuraavat 10 kohtaa, joita liikkeen tulisi ajaa: 1. Poistetaan Jumala ja rukous koulujärjestelmästä, 2. Heikennetään vanhempien auktoriteettia lapsiinsa nähden, 3. Tuhotaan perinteinen kristillinen perhemalli, 4. Jos seksi on vapaata, tehdään abortista laillinen ja helppo, 5. Laillistetaan helppo avioero ja vapautetaan ihmiset elinikäisen liiton käsitteestä, 6. Tehdään homoseksuaalisuudesta vaihtoehtoinen elämäntapa, 7. Turmellaan taide, 8. Käytetään mediaa vaikuttamiseen ja mielipiteiden muokkaamiseen, 9. Luodaan uskontojen välinen liike ja 10. Huolehditaan, että valtiot laillistavat tämän kaiken ja kirkko hyväksyy muutokset.
Elämme todellakin ajassa, jossa nämä kaikki ovat toteutuneet. Homo deus, ihmisjumala, on korvannut Jumalan. Mihin se on johtanut? Suomen kouluissa oppilaat on jätetty itseohjautuvasti selvittämään elämän tarkoitusta ja olemassaolon merkitystä. Kysymykseen, kuka minä olen aikuiset eivät suinkaan vastaa ilmeisintä vaan sekoittavat pienet ihmiset oudoilla valheillaan. Erityisesti Suomessa kuvitellaan, että pienen maamme erityistehtävä on pelastaa koko maailma uhraamalla omamme. Sitä mukaa kun Amazonin sademetsiä tuhotaan, ruoskii suomalainen poliitikko suomalaista maataloustuottajaa suurempiin ilmastotekoihin. Viherpolitiikan tuloksena maaseutu, sen ihmiset, eläimet, elinympäristöt, metsät ja luonto tuhotaan, jolta hätähuudolta poliitikot sulkevat korvansa. Maailma ensin. Sitten Eurooppa. Lopuksi Suomi, jos jotakin jää. Jääkö? Kuollut maaseutu ei elätä eikä pelasta ketään.
Suomi tarvitsee Jumalaa enemmän kuin koskaan, mutta uskoo Häneen vähemmän kuin koskaan. Mikäli emme halua arkkipiispalle ilmoitetun kolmannen koettelemuksen toteutuvan on Suomessa tapahduttava todellinen suunnanmuutos. Erityisesti siellä, missä lakeja säädetään.


Johanna Ylihaveri

Eduskuntavaaliehdokas, KD
Ikaalinen

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

MIELIPIDE 10.4.2024 11:00 Tilaajille

Lukijalta: Koulujen turvallisuutta voidaan lisätä – ”Evankeliumin esillä pitäminen on käynyt vaikeammaksi”

MIELIPIDE 20.9.2023 16:00 Tilaajille

Vastaus mielipidekirjoitukseen: Kriteerit tuulivoimalle ovat samat – ”Esitetty lainaus vastauksestani on virheellinen”

KOLUMNI 21.4.2023 18:00 Tilaajille

Kirjoittajavieras: Pitäisikö Mahnalaan luoda kolmas äänestyspaikka? – ”Kansa on puhunut ja demokratia on toiminut”

OIVASEUTU 6.4.2023 17:00 Tilaajille

Hamarin äänimäärä kasvoi kahdeksalla, Bergin laski yhdeksällä – tarkastuslaskenta varmisti vaalituloksen

HÄMEENKYRÖ 3.4.2023 12:44 Tilaajille

Mirka Löf jäi hieman aluevaalien saaliista – ”Mehän emme tällaisista lannistu”