Kauno Perkiömäki

Marja Lepolan virkistävä avaus ”Myllykolun henki” (UutisOiva 20.7.) toi mieleeni ajatuksia, jotka olivat ajankohtaisia myös muutama vuosikymmen sitten.

Palaan aikaan, jolloin teatteritoiminta Myllykolussa aloitettiin. Mielestäni silloin tuo ”henki” oli jopa käsinkosketeltava. Oli yhteisöllisyyttä ja talkoita.

Tuo tapa, jolla tuolloin teatteritoimintaa Myllykolussa toteutettiin sai kolauksen kun erilaisten painostusten, niin olen käsittänyt, jälkeen kunnan sivistystoimi suostui ns. Myllykolu-sopimuksen hyväksymiseen 7.4.1994.

Tuolla sopimuksella Hämeenkyrön Näytelmäseura ry, F.E.Sillanpään Seura ry ja Hämeenkyrön kunta sopivat Myllykolussa tuotettavista näytelmistä. Sopimuksen mukaan seurat pyrkivät toteuttamaan valitun näytelmän yhdessä ja ellei yhteistyö onnistu toteuttavat seurat näytökset vuorovuosin.

Opiston rooli sopimuksessa kirjattiin seuraavasti: ”Mikäli seurat jostain syystä luopuvat seuraavan vuoden näytännön järjestämisestä, vastaa näytännön toteuttamisesta Hämeenkyrön kansalaisopisto yksin tai yhteistyössä valitsemansa yhteistyötahon kanssa.”

Seurojen tehtävänä oli ilmoittaa näytelmän valinnastaan ”edeltävän vuoden marraskuussa”.

Opiston rehtorina en voinut kyseistä sopimusta hyväksyä enkä sitä allekirjoittanut. Miksi? Syy oli ennen muuta aikataulullinen. Opistojen seuraavan vuoden ohjelmat valmistuvat kesän aikana. Olisi ollut mahdottomuus, että opisto marraskuun jälkeen olisi pystynyt valmistelemaan kunnianhimoisen esityksen seuraavaksi kesäksi.

Tein sivistystoimelle esityksen, ettei teatteritoimintaa pilkottaisi, vaan kaikilla olisi edelleen mahdollisuus osallistua teatteritoimintaan Myllykolussa, toiminta olisi kunnan kulttuuritoiminnan (kulttuurisihteeri tai vastaava) hallinnoima ja sillä olisi oma asiantuntijaryhmänsä, joka valmistelisi toimintaa kahden vuoden periodilla, jolloin varsinaisen toimintakauden jälkeen olisi jo mahdollisuus ilmoittaa seuraavan vuoden esityksestä. Menettely auttaisi myös esitysten tiedottamisessa.

Todettakoon, että alkuvuosina Myllykolun teatteritoiminta oli kansalaisopiston opetusohjelman mukaista. Tämä aiheutti hiukan hankaluuksia, kun näytelmien tuotto kasvatti opiston talousarviossa hyväksyttyä tuloja suuremmaksi.

Opiston toiminnassa tämä tuli myöhemmässä vaiheessa näkymään opetuksen laajentumisena, muun muassa avoimena yliopisto-opetuksena.

Opiston Opiskelijakunnan myötä teatteritoiminta Myllykolussa sai uutta puhtia, kun talkoolaisten määrä lisääntyi. Kaikessa vapaaehtoisessa toiminnassa onkin tärkeää, että esiintyjien lisäksi myös talkoolaiset huomioitaisiin tasavertaisina.

Myllykolun teatteritoiminnasta, Myllykolu elää -historiikki, 1992 kertoo osaltaan niin näyttelijöistä kuin talkoolaisistakin.

Mutta saammeko Myllykolusta 50-vuotishistoriikin? Töllinmäen kesäpäivätilaisuudessa 10. heinäkuuta osanottajat olivat ihmeissään, kun Myllykoulun kesäteatteri, Pyynikin jälkeen toiseksi kuuluisin alueteatteri on jäämässä ilman 50-vuotishistoriikkiaan. Miksi? Onko Hämeenkyröllä todella varaa jättää lähes ilmainen mainos käyttämättä? Kysymyksessä ei ole pelkkä näytelmien esittely, vaan paljosta isommasta asiasta, omasta paikallisesta identiteetistä, sinusta ja minusta. Aikoinani, kun tein esityksen Hämeenkyrön nimeämisestä kulttuurikunnaksi, valtuuston myönteinen päätös oli yksimielinen.

Näen historiikin erinomaisena paikallisen teatteritoiminnan esittelyn lisäksi merkittävänä osana paikallista kulttuurihistoriaa.

Lähikuukausina kiinnostus Myllykolu elää -kirjaa kohtaan on osoittanut, että paikallinen kulttuurihistoria kiinnostaa.

Tässä siis avoin vetoomus Hämeenkyrön kunnalle: esitän, että kunta varaisi enintään 8 000 euroa Myllykolun kesäteatterin 50-vuotishistoriikin tekemiseen. Samalla esitän, että sen julkaisukuntoon saattamisesta vastaa Sillanpää -asiantuntija Panu Rajala.