MIELIPIDE 15.11.2022 15:00

Lukijalta: Tuulivoiman takia toivon muuttaneeni muualle – ”Valitettavasti näyttää siltä, että osa valtuutetuista viittaa kintaalla kuntalaisen hätään”


Muutin neljä vuotta sitten Tampereelta Tevaniemeen. Olen viihtynyt hyvin ja halunnut rakentaa kotini ja elämäni tänne maaseudun kauniisiin maisemiin ja hiljaiseen luonnon rauhaan. Tänään toivon, että olisin päätynyt muualle. Vaikka siihen taloon jonka sijaintia vertasin kartalla moottoritiehen, mutta pelkäsin äänen kuuluvan häiritsevänä. En päätynyt sinne, päädyin Ikaalisiin ja Tevaniemeen, jossa naapuriini suunnitellaan nyt yhdeksää lähes kolmesataa metriä korkeaa tuulivoimalaa.

Maanantaina 7. marraskuuta olin kaupunginvaltuustossa ilmaisemassa vastustustani nyt suunniteltavaan tuulivoimalaan. Osa valtuutetuista puheissaan vaikutti kuuntelevan meitä, kun kerroimme pelkäävämme myllyjen vaikutusta omaan elinympäristöömme, Ikaalisten maaseudun tulevaisuuden vetovoimaan ja pitovoimaan. Siitä kiitos heille. Valitettavasti näyttää siltä, että osa valtuutetuista viittaa kintaalla kuntalaisen hätään.
Yhä koen, että minulla on oikeus mielipiteeseen asiasta, joka koskettaa suoraan omaisuuttani ja kotirauhaani, ja minulla on oikeus se ilmaista. Toivon, että myös muut myllyjä vastustavat uskaltavat vielä käyttää vaikutustaan ja ilmaista mielipidettään.
Ehkä Ikaalisten pitäisi mainoslauseissaan asuinalueena mainita, jos yksittäisen kunnassa asuvan ja työskentelevän asukkaan mielipiteellä ei ole päätöksessä painoarvoa. Meitä yksittäisiä oli kokouksessa paikalla kuitenkin puolensataa.


Maija Ahonen

Tevaniemi

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN 23.3.2024 10:09 Tilaajille

Pirkanmaan maakuntakaavoitus: Paikallisilta saatu palaute pienensi Horhalanperän kaavailtua tuulivoima-aluetta

MIELIPIDE 22.3.2024 09:00 Tilaajille

Lukijalta: Tuulivoimaloiden taloudelliset riskit – ”Mitä, jos Konikallion voimaloiden takia Ikaalisista muuttaa 100 ihmistä pois?”

MIELIPIDE 20.3.2024 11:00 Tilaajille

Lukijalta: Tuulivoima tuhoaa Hämeenkyrön ja Ikaalisten parhaan kilpailuvaltin

PÄÄKIRJOITUS 20.3.2024 06:00 Tilaajille

Pääkirjoitus: Tuulivoimatoimijat tiiraavat maaseutua – ”Jokaista asuminen tuulivoima-alueen lähellä ei miellytä”

MIELIPIDE 19.3.2024 11:00 Tilaajille

Lukijalta: Kylpytakkeilua ja tuulivoimailua – ”Vaihtoehtona on luopua sähköautoista, sähkölämmityksestä ja hilavitkuttimista”