Näinä kovina aikoina tehdään helposti päätöksiä, joita ei myöhemmin voida peruuttaa. Huoltovarmuus on tärkeä asia, mutta sähkö pitää tuottaa siellä missä sitä käytetään ja välttää pitkät siirtoyhteydet, jotka ovat aina riski huoltovarmuuden kannalta.

Kerronpa hieman kyröläisen luonnon historiaa viimeisten vuosikymmenten ajalta. Kun katsomme peruskarttoja 1950-luvulta ja sitä ennen näemme, että metsäalueet ovat tasaisesti soiden kuvioittamia ja monin paikoin levittäytyvät laajemmatkin suokuviot. Kalliot ja suot vaihtelevat ja maisemaa halkaisee komea hiekkaharju. Kartat, jotka on painettu 1980-luvulla ja myöhemmin ovat täynnä sinisiä ohuita viivoja, sorakuoppien merkkejä ja teitä.
Ennen toisiinsa linkittyneet suot ovat poissa. Hämeenkyrön viimeinen riekko kuoli joskus noin vuonna 2000 eikä riekko enää palaa. Sille ei ole enää asuinaluetta eikä lakkoja enää poimita ämpärikaupalla. Mustikka on vähentynyt lähes räjähdysmäisesti metsätalouden kurimuksessa.
Nyt nämä viimeiset yhteenlinkittyvät metsäalueet ollaan tuhoamassa tuulivoimaloilla. Minne menevät hirvet talvehtimaan, vai tapetaanko ne tieltä pois? Missä metsot ja teeret keväisin soittelevat soitimensa? Pois tieltä sellainen mikä ei tuota taloudellista tulosta.
Mitä siitä saavat ne paikalliset asukkaat, jotka ovat hakeutuneet alueelle juuri sen luonnon ja rauhan vuoksi? Mitä siitä saavat ne jotka ovat omistaneet maita sukupolvia? Mitä siitä saavat lähikuntien asukkaat – kiinteistöveroja kunnalle, työpaikkoja? Hah, olen nyt vierestä seurannut asiaa täällä Ruotsinmaalla ja voin kertoa sen yksinkertaisesti: paikalliset asukaat saavat ympäristöongelmat, ihan ilmaiseksi, vuosikymmeniksi. Mitään muuta ei alueelle jää, kiinteistöverotuloilla ei koskaan pystytä rakentamaan sitä infrastruktuuria joka näiden mastojen ympärille tarvitaan.
Työpaikat taas on sellaisia, jotka eivät hyödytä aluetta mitenkään, reissutyömiehiä, jotka asuvat asuntovaunuissaan milloin eivät ole työssä ja maksavat veronsa suuriin kaupunkeihin missä heidän perheensä asuvat.
Tuulivoima on useimmiten kansainvälisessä omistuksessa ja sen hyödyt eivät päädy kunnan verokassaan saati paikallisten asukkaiden pussiin.
Suomi ja Ruotsi ovat paikkoja, joissa maa on halpaa, ympäristölait aika helpot ja asukkaat tottuneet noudattamaan suosituksia. Maailmalla asia on toisin, vai luuletteko että Saksan viimeiset metsät käytettäisiin tuulivoimapuistoksi? Ei varmasti, siellä tuulipuistot ovat viljelymaan yllä samoin kuin Tanskassa. Eikä aina rakenneta niitä kaikkein korkeimpia.
Miettikää nyt kuitenkin. Ottakaa selvää asioista ja vaatikaa ainakin riittävät ympäristötakuut, suomalainen omistus ja se, että paikalliset asukkaat saavat kunnolliset korvaukset.

Marianne Kortesoja

Älvsbyn, Ruotsi
Vesajärvellä kasvanut ja metsiä kolunnut

Tämä tuulivoimaa käsittelevä mielipide sisältää väitteitä, joiden todenperäisyyttä toimitus ei pysty vahvistamaan.

• tuulivoima
• Luonnonsuojelu