Olen tähän saakka ollut tuulivoiman puolestapuhuja. Ostanut tuulisähköä kotiin ja mökille yli 30 vuotta. Pitänyt tähän asti tuulivoimaa vihreänä energiamuotona. Homma on nyt karkaamasta käsistä, kun joka niemeen notkoon ja saarelmaan suunnitellaan kymmenien myllyjen kasaumia. Koska parhaat paikat on rakennettu, niin huonompituulisiin paikkoihin rakennetaan jättimyllyjä.

Peli pitää viheltää poikki. Myönnetään ennen vuotta 2023 rakennetuille voimaloille vielä vihreä sertifikaatti, mutta 2023 lähtien myllyt saisivat punaisen kortin, eikä niitä rakenneta.

Ruotsissa päädyttiin vesivoimassa siihen, että ennen vuotta 1976 rakennettu vesivoima on ns. vihreää energiaa. Sen jälkeen rakennettu vesivoima ei. Syy on se, että ihmisten arvoissa ja arvostuksissa on tapahtunut muutos. Jäljellä olevat joet saavat virrata vapaina. Kalastus ja matkailu hyötyvät ja tippavoimalat jätetään rakentamatta. Jopa Suomessakin on jo purettu muutama pienvoimala energiantuotannoltaan mitättömänä, mutta luontoarvoiltaan rikkaana.

Mitä sitten minulle tapahtui? Miksi sanon jatkossa ei tuulivoimarakentamiselle?

Kuulin, että Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistojen kylkeen suunnitellaan kymmenittäin jättimäisiä tuulivoimalaitoksia. Pirkanmaan vaihemaakuntakaavaan ollaan lisäämässä uusia tuulivoima-alueita. Selvityksessä Helvetinjärven länsipuolelle voisi tulla 57 voimalaa ja Seitsemisen itäpuolelle viisi. Selvityksen mukaan 300-metrisille myllyille teknisesti ja taloudellisesti paras alue Pirkanmaalla olisi tässä.

Helvetti, sanon Helvetinjärven puolesta ja Seitseminen soikoon, Seitsemisen puolesta! Aikoinaan puhuttiin kansallismetsien vyöhykkeestä eli Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistojen yhdistämisestä. Alueitten välissä on muutama Natura-kohde ja runsaasti valtionmaita. Tätä ideaa yritin aikoinaan työnikin puolesta edistää.

Olin töissä 20 vuotta Suomen luonnonsuojeluliitolla eri tehtävissä, muun muassa aluepäällikkönä ja kaavoitusasiantuntijana. Tätä kautta tiedän, kuinka vaihemaakuntakaavaan alustavaan luonnokseen heitetyillä ideoilla on tapana toteutua.

Maakuntakaava on koko maakunnan yhteinen, yleispiirteinen maankäytön suunnitelma. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki kaavaan merkityt suunnitelmat on toteutettava. Maakuntakaavaa ollaan ryhtymässä päivittämään todennäköisesti kestävyys- ja luonnonmonimuotoisuusnäkemysten osalta. Nyt olemassa oleva kaava voidaan perustellusti todeta vanhentuneeksi. Nyt julkivuotanut vaihekaava ei lupaa hyvää.

Raivoan vielä sähköä vastaan: Koko yhteiskunta rakentuu kohta vain yhden energiamuodon eli sähkön varaan. Tämä on vaarallista häiriöitten takia. Jos sähköt menevät poikki, pilaantuvat pakastimessa olevat ruuat. Kävin Virossa 30 vuotta sitten ja ihastuin heidän säilöntämenetelmiinsä. Kuivatusta, hapatusta, suolausta ja maakellareita, jotka eivät ole sähköstä riippuvaisia. Monimuotoisuus kunniaan meilläkin sähköriippuvuuden sijaan.

Kun opiskelin ympäristöasioita, sähköä pidettiin niin jalona energiamuotona, että sitä ei missään nimessä kannata käyttää lämmittämiseen vaan esimerkiksi valaisuun. Nyt ”sähkölämmitys” ja ”maailma pelastuu” on tungettu samaan lauseeseen.

Pyöräkin kulkee nykyään polkematta ja potkulauta potkimatta. Erilaisia sähköllä toimivia hilavitkuttimia kyllä markkinoidaan. Huolestuttavaa on se, että kukaan ei puhu enää säästämisestä tai luopumisesta.

Harri Helin