MIELIPIDE 20.11.2021 14:00

Lukijalta: Nyt ei ole syytä huolettomuuteen: ilmaantuvuusluku kertoo koronavaaran asteen

Suomessa ja kansainvälisestikin käytetään koronatilanteen mittarina niin sanottua ilmaantuvuuslukua. Se kertoo uusien tartuntojen määrän kahden viimeisen viikon ajalta suhteessa 100 000 asukkaaseen. Suomessa kyseinen luku on viime aikoina ollut 20–400 välillä maakunnasta riippuen. Paikkakuntaiset erot ovat siis suuria.


Iltapäivälehdet, Hesari ja Yle julkaisevat arkipäivisin uudet lukemat tartunnoista maakunnissa ja suurilla paikkakunnilla. Mutta mikä on ilmaantuvuusluku pienillä paikkakunnilla, kuten Hämeenkyrössä, ei tiedotusvälineistä selviä.

Oman paikkakunnan lukeman saa kuitenkin selville helposti pienellä päässälaskulla. Avuksi tarvitaan kerroin, jonka saa jakamalla luvun 100 000 paikkakunnan asukasluvulla. Hämeenkyrön likimääräinen kerroin päässälaskua varten on kymmenen, Ikaalisten 15 ja Kankaanpään kahdeksan. Likiarvo antaa hivenen verran todellista isomman lukeman.

Yllä olevat luvut tarkoittavat, että jos Hämeenkyrössä on uusia tartuntoja kahdessa viikossa kymmenen, niin ilmaantuvuus on 100. Ikaalisissa sama luku tarkoittaa ilmaantuvuutta 150 ja Kankaanpäässä ilmaantuvuutta 80. Pienellä paikkakunnalla yksikin uusi tartunta vaikuttaa aika merkittävästi ilmaantuvuuteen.

Tuo 100 on ihan merkittävä luku kertomaan koronan haitta-asteesta. Se kertoo, että paikkakunta kuuluu koronan leviämisalueeseen. Tällöin ei ole syytä ylimielisyyteen tai huolettomuuteen koronan suhteen. Ilmaantuvuutta seuraamalla pysyy tilanteen tasalla pienelläkin paikkakunnalla.

Markus Kiviniitty


Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA 9.10.2023 08:00 Tilaajille

Influenssakausi kurkkii ovensuussa – Pirha aloittaa rokotukset koronaa ja influessaa vastaan lokakuun lopussa

HÄMEENKYRÖ 12.9.2022 15:00 Tilaajille

Jussi Markkola halusi elannon musiikista, mutta korona muutti kaiken – ”Minähän olin siinä vaiheessa yrittäjämuusikko. Eli työtön”

HÄMEENKYRÖ 22.8.2022 15:00 Tilaajille

Hämeenkyrön seurakunta siirtyi digiaikaan – osa korona-ajan muutoksista tuli jäädäkseen

OIVASEUTU 27.7.2022 13:00 Tilaajille

Vihkimisten suosio on laskussa – ”Häiden lisääntyminen on vain hetkellinen ilmiö”

OIVASEUTU 20.7.2022 12:40 Tilaajille

Hämeenkyrö ja Ikaalinen alkavat jakaa laajemmin neljänsiä koronarokotteita – rokotuksen pääasiassa ilman ajanvarausta