Lukijat 2.1.2022 17:00

Lukijalta: Lyhdyt jäässä Mäntyrinteellä – "Oli varmasti monelle yllätys, kun olivat tuomassa kynttilää läheisen haudalle"


Mennessäni jouluaaton aattona viemään kynttilää äitini haudalle Mäntyrinteen hautausmaalle, lyhty oli kerätty pois jo toisen kerran.

Kysyessäni työntekijältä miksi näin tehdään sain selitykseksi, että ruohoa leikatessa männynkävyt rikkovat lyhdyn lasin. Sanoin ottavani sen riskin ja jos lasi rikkoutuu, niin korjaan sen tai hankin tilalle uuden lyhdyn.


Lyhdyt oli viety kappelin taakse männyn juurelle. Osa lyhdyistä oli painettu maahan pystyyn, osa oli maassa lumen seassa. Lyhdyt olivat jäätyneet maahan kiinni, eikä niitä saanut irti ilman, että ne olisivat rikkoutuneet.

Seurakunnalla olisi varmasti varasto tai vastaava, jonne lyhdyt olisi voinut viedä. Niitä kun ei olisi saanut haudallekaan pystyyn maan ollessa jäässä.

Oli varmasti monelle yllätys, kun olivat tuomassa kynttilää läheisen haudalle. Lyhdyt oli merkitty pienillä lapuilla, jotka kuitenkin olivat jäässä eikä niistä saanut selvää.

Minun pitää tulla keväällä katsomaan ja hakemaan lyhty pois, kunhan maa sulaa.

Harmistunut omainen

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ 3.10.2024 17:00 Tilaajille

Mäntyrinteen kiviristi rakentuu vähitellen – Yksi sakara sai harjateräskannen

MIELIPIDE 10.1.2024 09:00 Tilaajille

Napakat mielipiteet 10.1. – ”Tarpeettoman kärsimyksen aiheuttaminen on julmaa”

Mielipiteet 29.6.2023 13:15 Tilaajille

Lukijalta: Miksei voi ostaa vain kastelua? – ”Kasteluhoito on hoitomuodoista työllistävin”

HÄMEENKYRÖ 6.10.2022 13:00 Tilaajille

Hämeenkyrön vanhalta hautausmaalta keväällä kaadetut puut näyttivät ulospäin hyvältä, mutta olivat umpilahoja – nyt loputkin huonokuntoiset pihtakuuset kaadetaan pois

MIELIPIDE 12.7.2022 17:00 Tilaajille

Lukijalta: Ikaalisten haudat voisi hoitaa paremminkin