MIELIPIDE 4.4.2023 16:00

Lukijalta: Kaunis Ikaalinen on pian jättituulivoimaloiden viemää – ”Toivoisin, että jokainen päättäjä ja asianomainen pohtii seuraavia kysymyksiä”

Olen syntynyt ja kasvanut Ikaalisissa. Ulkomailla monta vuotta asuneena arvostan suuresti kaunista kotiseutuani. Ikaalisissa erityistä ovat kauneus, rauhallisuus, turvallisuus, uskomattoman upeat järvi- ja maaseutumaisemat sekä metsät. Meillä on kansallisesti merkittävät Vatulanharju ja Seitseminen. Kesällä saamme vieraita mökkiläisten myötä. Meillä on ikoninen Ikaalisten Kylpylä, jossa uudet tuulet puhaltavat, kiitos uusien paikallisten yrittäjien. Meillä on uusi Valkean Ruusun koulu, aktiivisia kyläkouluja ja toisen asteen koulutustarjontaa sekä paikallisille että muualta tuleville opiskelijoille. Meillä on Ikaalisissa tulevaisuutta.

Olenkin huolissani hankkeesta, joka on Ikaalisten kaupungin valtuustossa edennyt paikallisten asukkaiden vastustuksesta huolimatta kaavan hyväksymisvaiheeseen Tevaniemen osalta. Hankkeella viittaan noin 24 jättituulivoimalan rakentamiseen Tevaniemen ja Konikallion alueille. Suunnitellut voimalat tulisivat olemaan korkeimpia maailmassa rakennettuja turbiineja. Korkeimmillaan ne tulisivat olemaan 285–350 metriä (vertaa Eiffel-torniin, joka on 324 metriä korkea). Olemmeko me todella asettamassa Suomen kauneimmaksi pikkukaupungiksikin kutsuttua Ikaalista, metsiämme, maaseutuamme, virkistysalueitamme ja harjujamme koekaniiniksi teolliselle tuulivoimalahankkeelle, josta todelliset hyödyt tulevat saamaan hanketta toteuttavat tuulivoimalayritykset?

Hanketta on puollettu tuulivoimalayrittäjyyden tukemisella, kiinteistöverolla ja maanomistajien vuokratuotoilla. Hyödyt kaupungille ja asukkaille kuitenkin hupenevat, kun tarkastellaan pidemmän aikavälin negatiivisia vaikutuksia ja riskejä. Näihin lukeutuvat muun muassa rakennus- ja toimintavaiheen ympäristövaikutukset, metsien ja maa-alueiden raivaaminen tuulivoimala-alueiden tieltä, paljon keskustelua herättäneen infra-aallon oletetut terveysvaikutukset ihmisiin ja eläimiin, kiinteistöjen arvojen lasku, poismuutto voimaloiden lähialueilta, voimaloiden purku ja vastuut, riskit pohjavesistöille, esteettiset maisemahaitat ja Ikaalisten imagon ja maineen turmeleminen idyllisenä, luonnonläheisenä kaupunkina.

Toivoisin, että jokainen päättäjä ja asianomainen pohtii seuraavia kysymyksiä: Haluaisitko sinä asua alle kahden kilometrin päässä Eiffel-tornin kokoisista tuulivoimaloista, joiden todellisista terveysvaikutuksista ei ole tutkimustietoa? Haluaisitko sinä kasvattaa lapsesi infraäänen vaikutusalueella? Haluaisitko sinä katsella välkkyviä valoja ja kuunnella huminaa öisin? Haluaisitko sinä katsella vierestä, kun kotiseutuasi raivataan työmaiksi siirtolinjoja, sementtivaluja ja voimaloiden mittavia rakennustöitä varten?

Erilaiset uusiutuvat energialähteet ovat ratkaisevassa asemassa energiantuotannolle nyt ja tulevaisuudessa. Tämä ei kuitenkaan voi toimia oikeutuksena teollisen kokoluokan voimaloiden vastuuttomaan maantieteelliseen sijoittamiseen verorahojen toivossa. Toivon päättäjiltä kriittisyyttä, huolellista harkintaa ja korkeaa moraalia päätöksentekoon.

Liisa-Maria Kalliomäki

Syntyperäinen ikaalislainen, kauppatieteen maisteri ja kolmen lapsen äiti

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

VILJAKKALA 17.4.2025 07:00 Tilaajille

Noudattiko Ylöjärvi tuulivoimalinjaustaan? – Kaupunginhallituksen päätös kaavoituksen käynnistämissopimuksesta kirvoitti kolme oikaisuvaatimusta

MIELIPIDE 10.4.2025 15:00 Tilaajille

Lukijalta: Valtaosalle ikaalislaisista tuulivoima-asia on yhdentekevä – ”Sähkönkulutus lisääntyy Suomessa merkittävästi jo tehtyjen tai tekeillä olevien päätösten johdosta”

VILJAKKALA 4.4.2025 15:00 Tilaajille

Viljakkalan tuulivoima-alueen kaavoitus voi alkaa – Palautusesitys nurin kaupunginhallituksessa

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, JÄMIJÄRVI 3.4.2025 15:00 Tilaajille

Oletko jo löytänyt oman ehdokkaasi? – Tuulivoima, Hämeenkyrötalo ja Jämi jakavat mielipiteitä kuntavaalikoneissa

MIELIPIDE 6.3.2025 15:00 Tilaajille

Lukijalta: Tuulivoima on uhka myös pohjavesille Ikaalisissa, jos Konikallion hanke toteutuu