JÄMIJÄRVI 27.10.2022 15:00

Lukijalta: Jämijärvellä purettiin vanhoja tunnekuormia naputtelemalla – ”Selkäkivun taustalta saattaa löytyä lapsuuden pelottava kokemus”




Jämijärven uudella koulukeskus Pääskyllä sukellettiin hyvinvoinnin saloihin sunnuntaina. Vihun kyläyhdistyksen Anna Raitinpää toimi Rennompi syksy -tapahtuman järjestäjänä ja oli kutsunut stressikuorman purkuun perehtyneen Anu Jaakkolan luennoimaan hyvinvoinnista.

Luennolla opittiin, miten monenlaiset elämäntapahtumat jäävät kuormittamaan huomaamatta hermojärjestelmää ja kuinka keho koittaa tasapainottaa tilannetta niin kauan kuin mahdollista.
Oireet ovatkin avaimia kehon kuormituksen purkamiseen. Esimerkiksi selkäkivun taustalta saattaa löytyä lapsuuden pelottava kokemus, joka vuosikymmeniä myöhemmin ilmoittaa itsestään kipuna. Kipu johtuu pelkotilan aiheuttamasta aineenvaihdunnan häiriöstä.
Stressikuorman purkamiseen Anu Jaakkola opetti Amerikasta vuonna 1980 maailmalle lähteneen menetelmän eli EFT (Emotion Freedom Techniques) -naputtelun. Siinä sormilla akupisteitä käsittelemällä päästään rauhoittamaan hermojärjestelmä ja silloin myös stressin aiheuttamat kuormitukset purkautuvat pois.
Kaikkea sellaista kannattaa naputella, joka on tapahtunut kauan sitten, mutta tunnekuorma on edelleen löydettävissä. Esimerkiksi lause: ”En anna ikinä anteeksi”, kertoo että menneisyys kulkee edelleen taakkana mukana.
Anna Raitinpään mielestä aihe oli todella mielenkiintoinen ja tilaisuus kannatti järjestää. Kuulijoita oli tullut myös naapurikunnista ja useampi mainitsi, ettei olisi uskonut menetelmän toimivan, mutta oma kokemus siitä, kuinka naputtelu tehosi, vakuutti heidätkin.

Anu Jaakkola


Jaa artikkeli

Facebook Twitter

Lue lisää

IKAALINEN 17.8.2022 13:00 Tilaajille

Treenistudio Kammari liikuttaa ikaalilaisia – ”Liikunnan ei tarvitse olla välineurheilua”

JÄMIJÄRVI 13.8.2022 10:00 Tilaajille

Jämijärvi selvittää kuntalaistensa hyvinvoinnin tarpeita – mitä haluaisi nuoriso, millaista liikuntaa pitäisi järjestää?

JÄMIJÄRVI 27.6.2022 13:25 Tilaajille

Jämijärvellä halutaan tukea luontosuhdetta ja nuorten liikkumista

IKAALINEN 2.6.2022 13:00 Tilaajille

Hyvinvointi alkaa hetkessä elämisestä – ikaalilainen Mira Rantanen toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja perusti yrityksen

MIELIPIDE 19.1.2022 18:00 Tilaajille

Lukijalta: Hyvä mieli, terve elämä – "Iltapäivälehtien lööpit suoltavat sodan uhkaa, ilmastokriisiä, syövät, sepelvaltimotaudit vaanivat ja vievät juuri sinut hautaan, ellet muuta elintapojasi"