Uutiset 18.1.2022 15:23

Koronarajoituksia esitetään jatkettavaksi kahdella viikolla – ”Joka toinen hengitystieinfektioon sairastunut potee koronaa”

Nina Ylinen


Pirkanmaan sairaanhoitopiiri esitti tiistaina aluehallintovirastolle, että nykyisiä rajoituksia jatkettavaksi seuraavat kaksi viikkoa aina 4. helmikuuta asti. Syynä on koronan omikron-muunnoksen aiheuttama epidemia-aalto, joka asettaa edelleen terveydenhuollon kestävyyden koetukselle. Henkilökunann ja heidän perheidensä sairastuminen haastaa sairaalahoidon järjestämistä. Taysissa koronapotilaiden määrä on kasvussa: hoidossa on yli 40 potilasta ensisijaisesti koronan takia. Teho-osaston potilasmäärä on pysynyt viikon ajan samana.




Joka toinen flunssa on koronaa

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin mukaan testattujen perusteella voidaan arvioida, että joka toinen hengitystieinfektioon sairastunut potee itse asiassa koronaa. Viime viikolla Pirkanmaalla todettiin laboratoriotestein 5 325 koronatartuntaa, mutta todellinen tartuntamäärä on vähintään kaksinkertainen.


Pirkanmaalla yhden koronarokotteen on saanut 88,8 prosenttia, kaksi rokotetta 85,3 prosenttia ja kolme rokotetta 38,3 prosenttia yli 12-vuotiaista. Rokote ei estä kokonaan tartuntaa. Sen sijaan se estää erittäin hyvin sairaalahoitoa vaativaa tautimuotoa. Rokottamattomien riski joutua sairaalahoitoon on moninkertainen.

Mitä tehdä, jos sairastun?

Jos sairastut hengitystieinfektioon ja kyse on lievistä oireista, sinun ei tarvitse tehdä koronatestiä. Voit halutessasi tehdä kotitestin. Jää kotiin, kunnes oireet ovat väistyneet.

Koronatesti tulee tehdä edelleen lievienkin oireiden kohdalla jos työskentelet sosiaali- ja terveydenhuollon alalla, olet raskaana tai kuulut riskiryhmään, jolle suositellaan neljättä rokotetta.

Jos kotona tehty koronatestisi on positiivinen, eristäydy ja ole kotona vähintään viisi vuorokautta.

Karanteenipäätöksiä ei enää tehdä. Eristyspäätös tehdään vain, jos sairastunut tarvitsee työnantajalle virallisen päätöksen.

Hakeudu terveyspalvelujen piiriin, jos et pärjää oireiden kanssa kotona.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

OIVASEUTU 19.8.2024 09:00 Tilaajille

Koronarokotukset alkavat poikkeuksellisen aikaisin – Influenssaa vastaan rokotetaan myöhemmin syksyllä

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA 9.10.2023 08:00 Tilaajille

Influenssakausi kurkkii ovensuussa – Pirha aloittaa rokotukset koronaa ja influessaa vastaan lokakuun lopussa

HÄMEENKYRÖ 12.9.2022 15:00 Tilaajille

Jussi Markkola halusi elannon musiikista, mutta korona muutti kaiken – ”Minähän olin siinä vaiheessa yrittäjämuusikko. Eli työtön”

HÄMEENKYRÖ 22.8.2022 15:00 Tilaajille

Hämeenkyrön seurakunta siirtyi digiaikaan – osa korona-ajan muutoksista tuli jäädäkseen

OIVASEUTU 27.7.2022 13:00 Tilaajille

Vihkimisten suosio on laskussa – ”Häiden lisääntyminen on vain hetkellinen ilmiö”