Jussi Snellmanin muistelu menneeltä ajalta: ”Jaakon moottoripyörän kyytiin minä aina kinusin, vaikka pyörässä ei ollut takana edes jalkatappeja”
Jaakko oli veljessarjasta toiseksi vanhin, minua 16 vuotta vanhempi. Meitä sisaruksia oli yhdeksän, minä olin kuopus. Runsas ryyppymies sanoi Rekon Pikku-Tatu torilla, kun tarjosi ryypyt pullostaan. Sitä se oli isänikin. Äidin sydän oli jo surusta raskas. Niin minä sen koin, että että yksi on joukossa liikaa.
Jaakko nousikin joukossa ylitse muiden, joka välitti pikkuveljistään. Esimerkiksi kun tulin kouluikään Jaakko haeskeli minua kyliltä ja sanoi: ”Jussi, sun täytyy lähteä kouluun”, osteli minulle sukset ja luistimet ja oli muutenkin tukena ja turvana.
Jaakko oli hyvin urheilullinen. Hänen päälajinsa oli nyrkkeily, mutta hän harrasti myös musiikkia (haitari), moottoripyöräilyä, kalastusta ja hienoja vaatteita.
”Minä kiipesin Jaakon olkapäille”
Vilho Haapala tuli kerran kehuskelemaan minulle, kuinka hän ja Jaakko olivat tilanneet Luhalahdesta veneentekijältä kalaveneet. Polkupyörillä mentiin hakemaan uudet veneet ja soudettiin kotiin. Mahtoi tämä olla hänelle riemukas retki, kun Vilho, jo eläkepäivillään, tuli siitä minulle kertomaan.
Jaakon moottoripyörän kyytiin minä aina kinusin, vaikka pyörässä ei ollut takana edes jalkatappeja, istuimena tiiliskiven kokoinen pehmuste. Tästä seurasi isot palovammat sääriin niiden osuessa kuumaan pakoputkeen, mutta ei valitettu.
Kerran naapurin poika hinkusi mukaan. Minä kiipesin Jaakon olkapäille ja näin naapurin poikakin pääsi kyytiin. Kierrettiin koko Järvenkylänjärvi ympäri.
”Mennääs Jussi aamulla mato-ongelle..”
Kerran Jaakko ehdotti, että ”mennääs Jussi aamulla mato-ongelle”. Valmistelut aloitettiin jo illalla. Kaivettiin tunkion tienoilta isoja punapäiviä matoja. Jaakko otti äidin jauhokulhosta vähän nisujauhoja ja teki niistä taikinan. Reppuun varattiin vähän leipää ja muuta särvintä.
Matkaan lähdettiin kylän vielä nukkuessa. Kiivettiin Harjun laelle suunnilleen nykyisen vesitornin kohdalle. Siitä laskeuduttiin alas kauniille nurmikolle. En tiedä, mistä tämä oli syntynyt, halkaisijaltaan noin 20 metriä kaunista nurmikkoa keskelle metsää.
Siitä haarautui monta polkua, joita käyttivät eniten työmatkalaiset eri työpisteisiin: höyläämölle, sahalle, kuorimolle, kosken rantaan myllyille.
Meidän polkumme haarautui vinosti vasemmalle kohti kuorimoa. Lähellä kuorimoa oli risteävä polku. Se tuli jostain Kauhtualta ja jatkui kohti höyläämöä. Risteyksessä oli kaunis metsälähde, johon sahan miehet olivat tuoneet lautoja ympärille. Siinä se pulppusi kirkas lähde. Poikkesimme lähteelle juomaan ja otettiin vähän pulloon mukaan.
Metsikkö alkoi jo harveta kun kuljimme kohti kuorimoa, joka jo häämötti edessämme. Nykyään kaunis metsikkö polkuineen on jo tuhoutunut asutuksen ja pururadan myötä.
”Matoon piti vielä sylkäistä”
Ohitimme kuorimon ja matka jatkui kohti Lapinnokkaa. Siellä lainasimme tukinuitossa käytössä olleen keluveneen ja soudimme massanipuille. Ne olivat halkaisijaltaan noin kaksimetrisiä rautalangalla sidottuja nippuja, jotka kelluivat järvessä. Aluetta, jolla niput kelluivat, kutsuttiin laariksi. Jaakko varoitti meluamasta kun kuljimme nipulta toiselle. Sopivan aukean kohdalla viritimme onkemme. Mato piti saada koukkuun niin, ettei kärki näkynyt. Koho, "pullon korkki", aseteltiin sopivaan syvyyteen. Matoon piti vielä sylkäistä.
Ei aikaakaan, kun koho alkoi pumpata, ja sieltähän se tuli, ensimmäinen kala. Se oli ahven, noin 300 grammaa. Jaakko otti taikinan esiin ja pyöräytti siitä pallon koukun nokkaan. Siima laskettiin ilman kohoa lähelle pohjaa. Tätä sanottiin pohjaongeksi. Lahnoja tällä pelillä tuli tälläkin kertaa.
Kommentit
Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.
Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.
Kiitos kommentistasi!