HÄMEENKYRÖ 14.7.2022 09:00

Juha-Pekka Pesonen ajoi rallicrossin SM-avauksessa finaaliin – ”Huomasin heti, että jotain meni rikki”

Vesa Rauhala



Hämeenkyröläinen Juha-Pekka Pesonen oli hyvässä vauhdissa rallicrossin SM-sarjan kauden avauksessa Jalasjärvellä. SRC-luokan finaalissa tullut rengasrikko pilasi mahdollisuudet parempaan.

SM-sarjan avaus ajettiin vasta heinäkuun yhdeksäntenä päivänä. Sarjassa ajetaan viisi osakilpailua. Juha-Pekka Pesonen jatkaa sarjaa kaksivetoisten SRC-luokassa viime vuodesta tutulla Toyota Corollalla.
Murtoharjun radalla päästiin ajamaan kolme alkuerää ja semifinaalit kuivalla kelillä, mutta ennustettu sade muutti olosuhteet finaaliin. Pesonen onnistui lähdöissä hyvin ja Toyota lähti liukkaasti viivalta. Hyvin alkanutta päivää pilasi toisesta alkuerästä saatu nollatulos.
– Ensimmäisessä alkuerässä olin kokonaistilanteessa neljäs. Toisessa erässä sain oikomisesta mustan lipun ja nollatuloksen. Päätöstä emme kyllä hyväksyneet, mutta vastalausettakaan ei haluttu tehdä. Kolmannessa taas tuli onnistuminen ja olin kolmas. Huoltotiimi vaihtoi autoon kolmanteen erään uuden raidetangon, Pesonen tiivisti alkuerät.
Semifinaalin takarivistä Pesonen sai todella hyvän lähdön ja pääsi toiseksi. Kaikki toimii koko lähdön ajan ja ruutulippu heilui semin toisena, joten paikka finaaliin aukesi.

”Huomasin heti, että jotain meni rikki”

Pesonen sai kuuden auton finaaliin sadekelissäkin hyvän lähdön. Mutta ajotilanteessa auton vasen eturengas meni rikki ja Pesonen jäi joukon hännille ollen maaliin tulleissa viides.
– Tuli osumaa toiseksi sijoittuneen Ville Mikkosen kanssa. Huomasin heti, että jotain meni rikki. Nilkutin maaliin, jos muillakin olisi tullut ongelmia, Pesonen kuvaili finaalin vaiheita.
Pesonen jatkaa toiseen osakilpailuun Joensuuhun kahdeksantena pistetilantteessa.
– Luottavaisena jatkamme sarjaa. Auto on iskussa ja koko tiimi on valmiina menestymään, Pesonen toteaa.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ 21.12.2023 19:00 Tilaajille

Juha-Pekka Pesosen pääpaino kaudella 2024 rallin F-cupissa – ”Tykkäsin ja vauhtikin oli kohdallaan”

HÄMEENKYRÖ/ALAVIESKA 5.3.2023 10:00 Tilaajille

Juha-Pekka Pesosella hyvä oli vauhti jääradan SM-avauksessa – vilppilähtö laittoi hermot kireälle

HÄMEENKYRÖ/HONKAJOKI 22.9.2022 13:00 Tilaajille

Pesonen ajoi kauden finaalissa neljänneksi – ”Huonolle kaudelle paras kisa”

HÄMEENKYRÖ/OULU 28.8.2022 15:00 Tilaajille

”Ei meinaa vastustus alata loppumaan”, toteaa epäonninen rallicrossikuski – auton perä tippui soralle ja rengas lähti vanteelta

HÄMEENKYRÖ/JOENSUU 3.8.2022 20:00 Tilaajille

Rallicrossin Joensuun kilpailu jäi Pesoselta yksipäiväiseksi – ”Varmaankin mäntä meni”