HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA 21.1.2022 12:00

Jos saat koronatartunnan, jää kotiin omatoimisesti – viralliset eristykset loppuvat

Nina Ylinen



Pirkanmaa luopuu virallisesta eristyskäytännöstä yhdessä pääkaupunkiseudun ja muiden suurimpien sairaanhoitopiirien kanssa.


Koronatilanne on nopeasti huonontunut, joten tartunnan saaneiden tulee eristäytyä omaehtoisesti. Tartunnan saaneen tulee myös olla yhteydessä altistumisesta henkilöille, joiden kanssa hän on ollut lähikontaktissa.

Omikronmuunnos on moninkertaistanut koronatartuntojen määrän joulukuun alun jälkeen.
Muunnos tartuttaa merkittävästi jo ennen oireiden alkua ja näytteenotossa on viiveitä, joten suurin osa jatkotartunnoista on jo tapahtunut testituloksen tullessa tartuntatautiviranomaisen tietoon.
Näin ollen henkilön eristykseen asettamiseen ei sairaanhoitopiirin mukaan ole epidemiologista perustetta.


Jälkikäteen tehdyillä eristyspäätöksillä ei voida ehkäistä tartuntojen leviämistä. Kotitestillä todetut tartunnat eivät tule lainkaan tartuntatautiviranomaisten tietoon.

Jos sairastut, vältä kontakteja


Jää oireisena kotiin ja vältä kontakteja muihin kunnes oireesi ovat lieventyneet tai ainakin viiden vuorokauden ajan.

Koronatestissä ei tarvitse käydä, mutta voit tehdä kotitestin halutessasi.

Myös oireettomien tartunnan saaneiden tulee noudattaa voimassa olevia suosituksia ja rajoituksia. Ne löydät Taysin verkkosivuilta.



Työnantaja ei voi vaatia eristyspäätöstä

Ansionmenetyksen korvaamisesta ei siitäkään synny perustetta määrätä henkilöä eristykseen. Työnantajakaan ei voi vaatia työntekijältä eristyspäätöstä.


Ansionmenetykset tulee korvata ensisijaisesti muilla tavoin: normaalilla sairauspäivärahakäytännöllä tai työntekijän laajennetulla oikeudella olla poissa omalla ilmoituksella.


Sosiaali- ja terveysministeriö tekee parhaillaan selvitystä, miten asia voitaisiin ratkaista.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA 9.10.2023 08:00 Tilaajille

Influenssakausi kurkkii ovensuussa – Pirha aloittaa rokotukset koronaa ja influessaa vastaan lokakuun lopussa

HÄMEENKYRÖ 12.9.2022 15:00 Tilaajille

Jussi Markkola halusi elannon musiikista, mutta korona muutti kaiken – ”Minähän olin siinä vaiheessa yrittäjämuusikko. Eli työtön”

HÄMEENKYRÖ 22.8.2022 15:00 Tilaajille

Hämeenkyrön seurakunta siirtyi digiaikaan – osa korona-ajan muutoksista tuli jäädäkseen

OIVASEUTU 27.7.2022 13:00 Tilaajille

Vihkimisten suosio on laskussa – ”Häiden lisääntyminen on vain hetkellinen ilmiö”

OIVASEUTU 20.7.2022 12:40 Tilaajille

Hämeenkyrö ja Ikaalinen alkavat jakaa laajemmin neljänsiä koronarokotteita – rokotuksen pääasiassa ilman ajanvarausta