”Kaikella on aikansa, ja aikansa joka asialla maan päällä”. Näin myös Jämijärven veteraanikuoron tie on tullut päätökseen liki neljänkymmenen vuoden jälkeen. Toiminnan päättymisen merkkinä ja kauniina eleenä kuoro päätti sijoittaa jäljellä olevat varat kynttilöihin, jotka se lahjoitti seurakunnalle. Kynttilät ojensi Riitta Mäkelä. Pohjois-Satakunnan perinneyhdistystä edusti Juhani Rajala. Kappalainen Taina Karvonen vastaanotti kynttilät yhdessä suntio Pasi Pitkärannan kanssa.

Veteraanikuoro syntysanat lausuttiin 1980-luvun puolivälissä Jämijärven veteraanien kokoontumisessa. Ohjelmaan kuului myös laulua. Tämä sai Matti Peijarinniemen toteamaan, että joukko olisi riittävän suuri ja laulutaitoinen jopa kuoron perustamista ajatellen. Tuumasta toimeen: mukaan lähti 28 henkilöä, puolet naisia ja puolet miehiä. Kolmiäänisen kuoron ensimmäiseksi johtajaksi saatiin Liisa Hiekka. Hänen jälkeensä sitä johtivat Tauno Wrang ja Heikki Havi.

Aktiivisina aikoina kuoro kokoontui viikoittain harjoittelemaan lauluja, jotka sitten esitettiin erilaisissa tilaisuuksissa Pohjois-Satakunnassa ja kauempanakin – kerran jopa Kaunialan sotavammasairaalassa. Kuoroon kuului aluksi sotaveteraaneja ja heidän puolisoitaan, myöhemmin siihen liittyi ”sodan lapsia” eli sen sukupolven edustajia, joka koki sodan lapsuusvuosinaan. Vuosikymmenten varrella kuoro on vähitellen pienentynyt. Vielä 2010-luvulla laulajia oli toistakymmentä. Nyt elossa olevia jäseniä on vain muutama.

Kuoron toiminnalla oli suuri merkitys sodan kokeneille sukupolville. Se loi yhteisöllisyyttä laulamisen ja kahvittelunkin merkeissä. Ennen kaikkea se tarjosi luonnollista vertaistukea kipeiden kokemusten käsittelyssä ja välitti myös eletyn elämän kauneutta paitsi laulajille itselleen myös kuulijoille sukupolveen katsomatta. Lauluissa välittyivät sekä sodan ankaruus että se yhteishenki ja rakkaus, jonka varassa jaksettiin katsoa eteenpäin. Monet laulut, kuten Iltahuuto tai Laps Suomen, ällös vaihda pois koskettivat niin laulajia kuin kuuntelijoitakin.

Nyt äänet ovat vaienneet, ja moni laulajista on siirtynyt taivaalliseen kuoroon. Tämän toteaminen saa mielen haikeaksi, mutta toisaalta se kertoo, että olemme saaneet elää rauhan aikaa jo ihmisiän. Samalla on tärkeää, että laulu ei lakkaa, että sotiemme sankareiden muistoa pidetään yllä, ja tätä kautta vahvistetaan rauhantahtoa maassamme. Se jää nykyisten sukupolvien tehtäväksi.