JÄMIJÄRVI 2.2.2023 13:00

Geopark halutaan vielä paremmin näkyville, Jämille mietitään alueesta kertovaa näyttelyä

Liisa Raipala

Miten tehdä Lauhanvuori–Hämeenkankaan Geoparkin alueesta vielä tunnetumpi ja kävijöille helpommin löydettävä? Tätä mietitään parasta aikaa, kun muun muassa Jämin ja muun Hämeenkankaan alueelle ulottuvassa geoparkissa tehdään monenlaista kehittämistyötä yhteistyössä Metsähallituksen kanssa maaseuturahoitteisessa Löydä LH Geopark -hankkeessa.

Geoparkin toiminnanjohtaja Terttu Hermansson kertoo, että näkyvyyttä on tarkoitus parantaa muun muassa isojen sisääntuloväylien varteen tulevilla tienvarsiopasteilla.
Opastusta parannetaan paikallisemminkin. Esimerkiksi alueen kuntien keskustoihin on tulossa alueesta kertovia opastauluja, joihin tulee muun muassa reittikartta ja kunnan valitsemat geopark-kohteet, niin geologiset kohteet kuin luonto-, maisema- ja kulttuurikohteetkin.
– Jämijärveltä nostetaan esiin muun muassa Hämeenkankaan kohteita: ainakin lähteet, Vaarinnevankeidas ja Koivistonvati. Myös kulttuurikohteet ovat tärkeitä, kuten kirkko, Äiti-muistomerkki ja kotiseutumuseo, ja Jämijärvellä on myös upeita maisema-alueita ja viehättäviä kyliä. Kulttuurikohteita pyritään myös opastamaan paremmin, jotta kävijät saavat niistä enemmän tietoa.

Näyttelypisteet suunnitelmissa

Alueen geologista perintöä, kulttuuria ja luontoa on tarkoitus esitellä myös näyttelyillä, joita ollaan rakentamassa ainakin yksi jokaiseen alueen maakuntaan eli Satakuntaan, Pirkanmaalle ja Etelä-Pohjanmaalle. Satakunnan näyttelypaikaksi on mietitty Jämiä.

– Alustava ajatus on, että alueen tarina tuodaan näyttelyissä esiin ymmärrettävällä tavalla: mitä alueen geologiassa on tapahtunut vuosisatojen, -tuhansien ja -miljardien aikana.
Myös verkkosivuja ollaan uusimassa niin, että tieto alueen kohteista ja palveluista löytyisi helpommin.
– Nyt sivut ovat vähän sekavat. Materiaalia on paljon, mutta tiedon pitäisi löytyä helpommin.

Pyörämatkailu on nousussa

Reittejä kehitetään koko alueella, ja yksi iso asia tässä on pyörämatkailijoiden houkuttelu alueelle. Kaikkiin alueen kuntiin onkin tulossa pyörien omatoimiseen huoltamiseen huoltopiste työkaluineen.

– Ihmisillä on sähköpyöriä, ja alueen yritykset vuokraavat pyöriä. Pyörämatkailu on merkittävä markkina, kun palveluita on saatavilla. Tavoitteena on, että alueen yrityksillä olisi pyöräily-ystävällisen yrityksen tunnus.
Eri puolille aluetta on linjattu digitaalisesti opastettuja pyöräreittejä, jotka on saatu geoparkin omien sivujen lisäksi bikeland.fi-sivustolle. Yksi niistä on Jämijärven vesistöalueen kiertävä 37 kilometrin Jämijärven kierros, joka kulkee sorateitä ja päällystettyjä teitä pitkin.
– Jämin ja Koivistonvadin välille on tulossa myös noin kymmenen kilometrin viitoitettu ja opastettu geobike-reitti, joka vie Jämin ympäristön hienoimpiin geokohteisiin, kuten lähteille, Niiniharjulle ja Koivistonvadille. Hämeenkankaalle on lisäksi suunnitteilla uusia maastopyöräreittejä, ja myös alueen toimijoilla on omia reittejään ja Pirkan Uraa on voinut maastopyöräillä.

Geoparkille tulee uudelleenarviointi

Lauhanvuori–Hämeenkangas Geoparkilla on ollut Unescon virallinen status vuodesta 2020. Tänä vuonna tulossa on uudelleenarviointi siitä, täyttyvätkö geoparkin kriteerit edelleen ja säilyykö status taas seuraavan nelivuotiskauden.

– Arvioijat tulevat kesällä katsomaan, miten aluetta on kehitetty. Aivan kaikkea arvioidaan: alueen näkyvyyttä, opasteita, kohteiden säilymistä, luonto- ja kulttuuritekijöitä ympäristökasvatusta ja matkailua.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

JÄMIJÄRVI 24.5.2024 09:00 Tilaajille

Lennokit täyttävät Jämin taivaan kesäkuussa – Yleisökin pääsee tutustumaan harrastukseen

JÄMIJÄRVI 20.3.2024 14:00 Tilaajille

Jämijärveläinen seikkailupuisto myynnissä – Mukana tulevat vaijeriliuku ja kiipeilyvaljaat

IKAALINEN 18.2.2024 10:00 Tilaajille

Ikaalinen ei lähde tässä vaiheessa mukaan geopark-verkostoon

JÄMIJÄRVI 12.2.2024 17:00 Tilaajille

Jämille halutaan lisää tapahtumia – tähän tähtäävää hanketta vetämään on valittu paikkakuntalainen Laura Koivumäki

JÄMIJÄRVI 27.1.2024 10:00 Tilaajille

Skicross-hiihto kehittää ketteryyttä ja tasapainoa – Vetääkö Jämin entinen laskettelurinne maastohiihtäjiä treenaamaan taitojaan?