Urheilu 22.9.2022 17:00

Apassit saivat tärkeän voittonsa – seuraavaa jahdataan ensi sunnuntaina

Hannu Toola


HÄMEENKYRÖ. Apassit kohtasi viime perjantaina Kyröskosken tekonurmella Kylmäkosken Veikot hyvin tärkeässä ottelussa.

Miesjoukkue oli hyvällä pelipäällä ja maaleja syntyi vanhaan malliin. Pekka Lahtinen teki avausmaalin jo alkuminuuteilla. KylVe tasoitti melko pian, mutta sitten Joni Lahtinen puski Tomi Niirasen kulmasta taas Apassit johtoon. Demba Camara kiersi vielä maalivahdin ennen taukoa ja kotijoukkue johti 3–1. Toisen jakson ensimmäisellä minuutilla Valtteri Leppälä voitti hienosti pallontavoittelussa maalivahdin ja siirsi irtopallon maltilla maaliin. Kylmäkoskelaiset taistelivat ja kavensivat komealla ylänurkkalaukauksella. Demba Camara kuitenkin ratkaisi ottelut läpiajollaan loppuminuuteilla sijoittamalla pallon alanurkkaan.
Apassit voitti 5–2 ja on nyt sarjassa kolmanneksi viimeisenä 17 pisteellä, jossa on myös NoPy ja LaVe.
Ensi sunnuntain kotiottelusta olisivat pisteet taas tarpeen. Tällöin kello 15 vastaan asettuu Vesilahden Visa, joka on sarjan viimeisenä, mutta on kuitenkin ollut Apasseille aiemmin hankala vastustaja.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ 18.4.2023 13:00 Tilaajille

Apassit nostaa omia kasvattejaan edustukseen – ”Meillä on muutama kova ikäluokka”

IKAALINEN 17.4.2023 10:00 Tilaajille

IkU jahtaa sarjanousua jalkapallon nelosessa – ”Ikaalisissa suurin ongelma on tekonurmen puuttuminen”

HÄMEENKYRÖ 4.2.2023 15:00 Tilaajille

Vuoden lasten valmentaja painottaa tiimityötä – ”On vähän epäreilua, että yksi palkitaan”

VILJAKKALA 23.12.2022 15:00 Tilaajille

Ilkka Virtanen tehtailee otteluohjelmia jalkapalloilijoille – ”Keväällä ja kesällä ohjelmia laatiessa töitä tehdään kirjaimellisesti yötä päivää”

Uutiset 14.11.2022 16:00 Tilaajille

Kolmelle hämeenkyröläisseuralle tonnin lahjoitus – ”Jokaisen harrastajan pysyminen seuran piirissä on tärkeää”