HÄMEENKYRÖ 2.6.2021 13:00

Apassit haluaa vakiinnuttaa paikkansa nelosessa

Tuukka Olli

Hämeenkyrössä nähtiin viime kesänä toinen sarjanousu peräjälkeen, kun viime kesäksi jalkapallon vitoseen noussut Parkunmäen Apassit päätti kautensa nousemalla jälleen sarjaporrasta ylemmäs. Joukkueen tavoitteena onkin vakiinnuttaa paikka nelosessa seuraavien kausien aikana.

Valmentaja Timo Silvan näkee tavoitteen realistisena, sillä joukkue on saanut viidestä kuuteen vahvistusta, mukana hyvinkin osaavia pelureita.
– Hämeenkyröön muutti 17-vuotias gambialainen Demba. Hän on todella kova vahvistus. Lisäksi meillä jo hetken pelannut Nebar houkutteli pomonsa Tampereelta meille. Hänkin on osoittautunut selkeäksi vahvistukseksi, Silvan luettelee.
Hän odottaa tasaista sarjaa, jossa nousijallakin on mahdollisuus päästä syksyllä ylempään jatkosarjaan.
– Alemmissa sarjoissa kutosen kärki on sama kuin vitosen keskikasti. Uskon eron vitosen ja nelosen välillä olevan saman. Neloseen nousi meidän lisäksi kolme muutakin joukkuetta. Sen ansiosta siellä on useampi tuttu joukkue vastassa.
Suurimmaksi eroksi nelosen ja vitosen välillä Silvan kokee yksisuuntaiset vaihdot. Tämän vuoksi pelaajaringin ei kannata olla liian iso, koska peliaikaa ei yksinkertaisesti riitä kaikille.
– Sen vuoksi perustimme kakkosjoukkueen 7. divariin. Mutta jos tasoeroista puhutaan, uskon kolmosen ja nelosen välillä olevan ihan selkeän eron. Kolmonen on jo todella laadukas sarja.
Koronarajoitukset pakottivat Apassit harjoittelemaan koko talven ajan omatoimisesti. Osalla pelaajista se myös näkyi, mutta toisaalta nuoret pelaajat ovat olleet innoissaan kentälle pääsystä.
– He ovat kuin villioria, Silvan nauraa.
Hämeenkyrössäkin siis kannattaa suunnata kentän laidalle, kun jalkapalloa pelataan. Silvan on tyytyväinen siitä että sarjatasosta riippumatta Hämeenkyrössä on aina väkeä ja tunnelmaa kentän laidalla.
– Onhan se kivempaa pelata, kun on yleisöä.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN 16.5.2024 17:00 Tilaajille

Näitä ikaalislaiset äänestivät: 20 000 euroa käytetään uimarantoihin, jalkapalloon, Kolmipuistoon ja Vestivaaleihin

HÄMEENKYRÖ 16.5.2024 16:18 Tilaajille

Apassien naisille kunnon mittari: Pääsarjan Åland United saapuu Hämeenkyröön kesäkuussa

HÄMEENKYRÖ/TURKU 17.4.2024 15:00 Tilaajille

Apassien naiset avasivat pistetilinsä kolmosen ensimmäisessä ottelussa – Tunnelma oli kohdallaan Turussa

HÄMEENKYRÖ/EURA 9.4.2024 17:00 Tilaajille

Apassien naiset Suomen Cupin toiselle kierrokselle voitolla EuPa:sta

HÄMEENKYRÖ 7.4.2024 15:00 Tilaajille

Apassinaiset lähtevät kolmoseen menestymään, eivät selviytymään – ”Kylällä tuntuu olevan kiinnostusta”