


Piirin 50-vuotisjuhla oli Jämijärven eläkeliittolaisten talkoovoiman näyte – Jämillä juhli 480 eläkeliittolaista ympäri Satakuntaa
Jämijärveläisestä talkoovoimasta saatiin vahva näyte, kun Jämi Areenalla järjestettiin viime viikon torstaina Eläkeliiton Satakunnan piirin 50-vuotisjuhla 480 juhlavieraalle. Eläkeliiton Jämijärven yhdistyksen puheenjohtaja Anja Tunturi kertoo, että paikallisyhdistyksen jäsenistöstä parinkymmenen hengen porukka teki ison osan juhlapaikan järjestelyistä.Ikaalilaiset saavat juuri nyt äänestää toteutettavia kohteita – ehdotuksissa on monenlaista liikuntaa, valokuvien digiarkisto ja yhdistyksille kokoontumispaikka
Parhaillaan on menossa osallistavan budjetoinnin äänestys, jossa ikaalilaiset pääsevät äänestämään mielestään parasta ehdolla olevaa hanketta toteutettavaksi. Äänestettävänä on kaikkiaan kahdeksan ehdotusta.
Lasten suosikit löytyvät kylpylässä allasosastolta – ”Laskin isosta liukumäestä 12 kertaa”
Tamperelainen Petra Koho on tullut Ikaalinen Spahan tyttärensä Kerttu Kohon kanssa. Hän kertoo kaksikon käyneen kylpylässä useita kertoja, tällä kertaa heidät houkutteli Ikaalisiin saatu lahjakortti.
Krista Pärmäkoski pääsi pitkästä aikaa koulukierrokselle – ”Onko kuuluisuus raskasta?”
Korona pakotti tauolle monia perinteitä, kuten hiihtäjä Krista Pärmäkosken koulukierroksen. Nyt sellainen järjestettiin ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen.
Elämyksiä ja ekologista lähiruokaa verkosta – Kyrösjärvessä riittäisi monipuolista saalista paljon nykyistä useammallekin kalastajalle
– Kyrösjärvestä on löydettävissä kalaa ympäri vuoden, keskitalvella ehkä kaikkein heikoimmin, sanoo Matti Hyypöläinen, Kyrösjärven kalatalousalueen hallituksen jäsen ja Viljakkalanselän osakaskunnan puheenjohtaja. Hyypöläinen kertoo käyvänsä järvellä kaksi-kolme kertaa viikossa ympäri vuoden.
Parkanon kaupungin lausunto Tevaniemen tuulivoimaloista: etäisyys asutukseen voisi olla 3–4 kilometriä
Tevaniemeen suunniteltavien tuulivoimaloiden vähimmäisetäisyys asutuksesta voisi olla suunniteltua suurempi, noin 3–4 kilometriä. Näin todetaan naapurikaupunki Parkanon lausunnossa, jonka se on antanut Ikaalisten kaupungille tuulivoima-aluetta varten laadittavan osayleiskaavan ehdotuksesta.
Liisa Hietasen Kyläläiset-teossarja loi hänelle uuden linkin kotipitäjään – ”Vaikka Hämeenkyrö onkin kotipaikkani, tuntui, että tulin aika eri paikkaan, kuin mistä olin 12 vuotta aiemmin lähtenyt”
Kuvataiteilija Liisa Hietasen työhuoneessa tulijan katse kohdistuu ensimmäisenä vauvaa imettävään äitiin ja pitkään, punaruutupaitaiseen nuorukaiseen. Hieman taaempana työvaatteisiin pukeutunut mies lukee kirjaa ja vanhempi herrasmies nojailee rollaattoriinsa.
Iso-Röyhiön perintötilan maaginen tunnelma kiehtoo käsikirjoittaja-pariskuntaa
Vähä-Iitun tilalla Iso-Röyhiön Alaskylän kylänraitin varrella eletään uutta vaihetta. Historialtaan 1400-luvulle ulottuvaa tilaa isännöivät käsikirjoittaja ja kirjailija Riku Siivonen ja hänen puolisonsa, kansainvälisestikin palkittu elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Selma Vilhunen.
Repullinen tietoa lähijärvestä – Mahnalan ympäristökoulun neljäsluokkalaiset testasivat Vesirepun tutkimusvälineitä
– Ensimmäiseksi mitataan näkösyvyys. Sitä varten kävellään tuonne sillalle, ohjeistaa opettaja Elise Kolho Mahnalan ympäristökoulun 4A-luokan oppilaita Miharin rannassa.
Aleksi Savolaisella hurja kisakauden avaus – oma ennätys parani 499 pisteellä
Moniottelija Aleksi Savolainen sai kesän kisakaudelle suorastaan unelma-alun. 19.
Korsukylä kutsuu luonnon helmaan rentoutumaan –uusi aluevaltaus ovat sähköpyörät
Leppoisaa liikuntaa, kahvittelua, makkaranpaistoa tai vaikka riippumatossa loikoilua luonnon ääniä kuunnellen – rentoutumista luonnon helmassa tarjoaa yrittäjä Sanni Luomahaaran luotsaama Korsuretket. Ohjelmapalveluiden ja juhlien järjestäjä Korsuretket alkoi palvella myös itsekseen tulevia vieraita kesällä 2020 – tuolloin olosuhteiden pakosta, kun korona peruutti juhlat ja ryhmien ohjelmapalvelut.
Miltähän näyttävät maisemat Australian länsirannikolla? – pistäydy Viljakkalassa katsomassa
Vappuviikon päätteeksi Viljakkalan kirkonkylällä vietettiin ”aussihenkisen” baarin avajaisia. Kyläpuodin yrittäjäpariskunnan, Mirve ja Janne Mäkelän viimeisin idea kuulostaa kirjaimellisesti melko kaukaa haetulta.
Roskien poltto ei pysynyt hallinnassa – ”Metsäpalovaroituksen aikaan ei avotulta pidä tehdä edes tynnyriin”
Hätäkeskus sai torstaina kello 13 jälkeen hälytyksen maastopalosta Hämeenkyrössä. Ylipalomies Kari Isoviita Pirkanmaan pelastuslaitoksen Hämeenkyrön paloasemalta kertoo kyseessä olleen hallinnasta karannut roskien poltto, joka saatiin pelastuslaitoksen yksikön toimesta nopeasti sammutettua.
Työttömien määrä kasvoi hieman Hämeenkyrössä – Ikaalinen keikkuu samoissa luvuissa kuin vuosi sitten
Työttömien määrä huhtikuussa Hämeenkyrössä 7 prosentilla. Ikaalisissa työtä tarvitsi täsmälleen sama määrä ihmisiä kuin vuotta aikaisemminkin.Ikaalisten valtuuston puheenjohtaja Arto Ojakoski (ps.) irtisanoutui perussuomalaisten 16 kohdan aloitteesta
Ikaalisten kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Arto Ojakoski (ps.) on tänään torstaina toimittanut kaupungille kirjeen, jossa hän ilmoittaa vetävänsä allekirjoituksensa pois viime keväänä perussuomalaisten jättämästä aloitteesta, jossa vaadittiin kaupungilta lukuisia selvityksiä.
Tarmon miehet tahkoavat muuttuneella rungolla – ”Puolet joukkueestamme pelaa Mansen B-pojissa”
– Vielä ei olla oltu parhaimmillamme. Siitä huolimatta olemme haastaneet hyvin kaksi sarjan kärkiseuraa ja voittaneet niistä toisen.
Perussuomalaisten 16 kohdan valtuustoaloite kirvotti kipakan keskustelun Ikaalisten valtuustossa
Perussuomalaisten valtuustoryhmän viime vuoden keväänä jättämä valtuustoaloite kirvoitti valtuutettujen Ari Heiskan (ps.) ja Tapio Tienarin (sd.)
Sasin päiväkoti Vuoden päiväkodiksi 2023 – ”Olemme saaneet rakentaa omanlaistamme pedagogiikkaa ja päiväkotia”
Sasin päiväkoti Hämeenkyröstä on voittanut Vuoden koulu, oppilaitos tai päiväkoti -kilpailun 2023. – Kisaan tuli runsaasti loistavia ehdotuksia erilaisista kouluista, oppilaitoksista ja päiväkodeista ja vertailu oli vaikeaa, OAJ:n erityisasiantuntija Katja Järvinen kiittelee.
Yhteiskoulun kunto kirvoitti infotilaisuudessa tiivistä keskustelua – tutkimusten mukaan korjattavaa löytyi mutta rakenteet ovat pääsääntöisesti hyväkuntoisia
Ikaalisten yhteiskoulun rakennuksesta löytyi tänä keväänä tehdyssä sisäilmatutkimuksessa sisäilman laatua heikentäviä tekijöitä, mutta rakenteet todettiin kuitenkin pääsääntöisesti hyväkuntoisiksi. Tutkimuksen perusteella rakennukselle suositellaankin tehtäväksi joukkoa erilaisia korjaus- ja säätötoimia, joilla sisäilman laatua pyritään parantamaan.
Jaana Perholehto ajattelee kirjoittamalla – novelli migreenikohtauksesta sai kunniamaininnan Pirkanmaan kirjoituskilpailussa
Parin vuoden maailmanlaajuinen pandemia saa aikaan kummallisia asioita. Yksi niistä oli se, että Jaana Perholehto alkoi lukea uudestaan, ja syvemmin, ja enemmän.
Ikaalisten kaupunki tukee IPP:n nykyjohtoa – puheenjohtajan ääni ratkaisi, kun kaupunginhallitus äänesti konserniohjeesta
Ikaalisten kaupunginhallitus päätti tiistaina tiukan äänestyksen jälkeen kaupungin edustajan konserniohjeesta Ikaalisten-Parkanon Puhelin Oy:n yhtiökokoukselle. Äänin 4–4 ja puheenjohtajan Matti Äijön (kesk.)
Pyörähuoltoa kotiverstaalla – ”Plussaa ovat pienet kulut ja lyhyt työmatka”
Polkupyörien huoltamista ja korjaamista ei varsinaisesti voi opiskella muutoin kuin itseopiskeluna. Paavo Kokkosen opiskelu alalle alkoi jo hiukan yli kymmenvuotiaana, kun vanhemmat eivät suostuneet jatkuvasti maksamaan pojan BMX-pyörän korjauksia, vaan patistivat korjaamaan itse sen, minkä harrastuksessaan hajottaa.Ikaalisten nuorisoavustusten kriteereitä päivitettiin – avustukset myönnetään suunnitellun toiminnan mukaan
Liisa Raipala Kaupungin myöntämien nuorisoyhdistysten toiminta-avustusten kriteereitä ovat vastaisuudessa muun muassa se, miten suuren määrän yhdistyksen toiminta ja tilaisuudet tavoittavat alle 29-vuotiaita, toiminnan ajallinen kesto sekä yhdistyksen arvio toimintansa vaikuttavuudesta. Lisäksi vaikuttavat hakijan taloudellinen tilanne eli oma varainhankinta, avustuksen käyttötarkoitus ja hakijan muualta hakemat tuet ja avustukset.
Tehtaan jätevedenpuhdistamolla korjaustarve – selkeytettyä vettä juoksutettava jokeen
Metsä Board Kyron jätevedenpuhdistamon esiselkeytysaltaassa on ilmennyt korjaustarve. Korjaustyö on mahdollista suorittaa tehtaan seisokkien aikana, jolloin likaisia prosessivesiä ei tule.
Inka Arheniukselle voimanoston SM-kultaa oman luokan maailmanennätyksellä – ”Uskon, että olisin voinut nostaa enemmänkin”
Ensimmäiset voimanoston SM-kisat toivat heti mestaruuden hämeenkyröläiselle 14-vuotiaalle Inka Arheniukselle. Voimanosto on laji, joka koostuu kolmesta osasta: kyykystä, penkkipunnerruksesta ja maastavedosta.Ikaalisten osallistavan budjetin kohteista pääsee äänestämään perjantaista alkaen, ehdotuksia saatiin kaikkiaan 15
Pian alkaa äänestys, jossa ikaalilaiset pääsevät äänestämään mielestään parasta hanketta toteutettavaksi kuntalaisten tekemien ehdotusten joukosta. Tässä osallistavan budjetoinnin ensimmäisessä vaiheessa paikkakuntalaiset esittivät kaikkiaan 15:tä kohdetta toteutettavaksi tähän tarkoitukseen varatuista 20 000 eurosta.
Toivolansaarikodin yksi kodeista suljetaan kesäksi ja Markunkoti kuukaudeksi hoitajapulan takia
Markunkoti sulkee ovensa 26. kesäkuuta ja 30.
Kyröskosken kerrostalon rakennustyöt alkavat – edessä 15 kuukauden urakka
Kyröskosken vuokrakerrostalon rakennustyöt alkavat toukokuun aikana. Hämeenkyrön Asunnonhankinta Oy:n rakennuttaman viisikerroksisen talon rakentaa kilpailutuksen voittanut Rakennustoimisto Pekka Kynnös Oy.Hirsitalon paloa tutkitaan törkeänä vahingontekona
Kolkon kylässä Ikaalisissa rakenteilla olleen hirsitalon paloa epäillään tahallisesti sytytetyksi. Asiasta kertoi Yle.
Vanhan Esson pihaan pääsee taas sujuvasti – liikennemerkkimysteerin käänteet edelleen hämärän peitossa
Nuijamiestentieltä saa ajaa ST1-tankkauspisteelle Vanhan Esson pihaan, kun ajokieltomerkki on peitetty ja kääntymiskieltomerkki Nuijamiestentien varrelta on poistettu. Pihan liikennejärjestelyt herättivät hämmennystä, kun muutama viikko sitten liittymä Häijääntien suuntaan suljettiin työmaa-aidalla.Hämeenkyrön hybridiyksikölle lisämääräraha – toiminnan jatko määrä turvata
Hämeenkyrössä sijaitseva yksin maahan tulleita alaikäisiä majoittava hybridiyksikkö on saanut lisämäärarahan. Reilun puolen miljoonan euron suuruisesta lisämäärärahasta päätti Pirkanmaan hyvinvointialueen (Pirha) aluehallitus osana talousarvion muutosesitystä.
Ikaalisten Urheilijoille menestystä piirimestaruusmaastoista – neljä henkilökohtaista mitalia kotiintuomisina
Ikaalisten Urheilijoiden yleisurheilijoiden kesän kilpailukausi käynnistyi tuttuun tapaan pm-maastoista. Tänä vuonna Hämeen seudun maastojuoksun piirinmestaruudet ratkottiin Tammelassa aurinkoisena lauantaina 13.
Ylöjärven perussuomalaisten valtuustoryhmä hajosi – Mauri Heiska ja kolme muuta valtuutettua ovat nyt Suomen Kataja
Ylöjärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja, aluevaltuutettu ja perussuomalaisten kannatuksen kasvua Ylöjärvellä yli vuosikymmenen ajan rakentanut Mauri Heiska on lähettänyt eronpyyntönsä perussuomalaisten jäsenyydestä. Heiska ja kolme muuta perussuomalaisten ylöjärveläisvaltuutettua ovat muodostaneet uuden valtuustoryhmän, Suomen Katajan.
Yksityinen sosiaalipalveluala lakkoon – Pilke päiväkoti sulkeutuu kahdeksi päiväksi
Yksityisen sosiaalipalvelualan lakko alkoi tiistaina. Lakko koskee osaa yksityisistä päiväkodeista ja ympärivuorokautisen palveluasumisen kohteista.
Jämijärven Miilunvartijat ja Kankaanpään seurakunta sopivat yhteistyöstä – partio lasketaan osaksi seurakunnan toimintaa
Kankaanpään seurakunta ja partiolippukunnat ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Mukana sopimuksessa ovat myös Jämijärven Miilunvartijat.
Ikaalisten valtuusto saa tänään tiedoksi vastauksen perussuomalaisten laajaan valtuustoaloitteeseen kaupungin asioiden hoidosta
Ikaalisten kaupunginvaltuusto kokoontuu tänään maanantai-iltana. Listalla on muun muassa hyvinvointiraportti ja Saskyn koulutuskuntayhtymän perussopimuksen päivittäminen.Pirkanmaan liitto suhtautuu nihkeästi Hämeenkyrön haaveilemaan ekokylään
Pirkanmaan liitolla oli lähinnä positiivista palautetta Hämeenkyrön Sasi-Mahnala-Laitila-Metsäkulma -osayleiskaavasta. Yhden kriittisen huomion liitto kuitenkin teki.
Hämeenkyrön Kameraseura lähestyy keski-ikää – 40 vuoteen mahtuu monta retkeä ja näyttelyä
Toukokuun viimeisenä lauantaina Hämeenkyrön Kameraseura juhlistaa 40-vuotista taivaltaan kaikille avoimella näyttelyllä Kyröskoskella torin kulmalla sijaitsevalla Seurahuoneella. Yhdistyksessä on neljän ensimmäisen vuosikymmenen aikana muun muassa tehty retkiä lähelle ja kauas sekä osallistuttu lukuisiin valokuvakilpailuihin ja -näyttelyihin – Ja kokoonnuttu yhteen samanhenkisten ihmisten kesken, lisää Markku Musakka.
Jari ”Jasse” Koskinen pidensi Inkulan historiaa tuhannella vuodella – ”Kun jotain löytää, siitä tulee epävarma olo”
Harrastus voi toisinaan viedä mennessään. Näin näyttää käyneen Kyröskoskella syntyneelle, Viljakkalassa varttuneelle ja sittemmin kihniöläistyneelle Jari "Jasse" Koskiselle.
117 roskapussia täyttyi, kun Jämijärvellä eläkeläiset ja koululaiset lähtivät siistimään nurkkia
Iso joukko nuoria ja iäkkäämpiä jämijärveläisiä on valmiina talkoilemaan oman kunnan keskustaa siistimmäksi. Eläkkeensaajien ja Eläkeläliiton paikallisyhdistysten järjestämät roskankeräystalkoot ovat alkamassa.
Räpsä ja Tarmo jakavat joukkueen kahdessa sarjassa – ”Tekijöitä on vähän, joten voimavaroja kannattaa yhdistää”
Tuukka Olli Seudun naispesäpallossa otetaan tänä kesänä uusi askel, sillä Hämeenkyrön Räpsän tyttöjen superpesikseen osallistuva B-tyttöjen joukkue on käytännössä sama kuin Ikaalisten Tarmon naisten suomensarjassa mittelevä kokoonpano. – Molempien joukkueiden pelaava runko on käytännössä sama.
Valoisa suurviesti jäähallin uumenista suunnistetaan tänään – Nouskilla on kasassa kilpailukykyisin joukkue moneen vuoteen
Ruotsalaisten Jukolan viestinä tunnettu Tiomila suunnistetaan viikonloppuna 20.–21.
Kontusaaressa odotti suuryllätys – tulipäähippiäisestä tehtiin Hämeenkyrössä Pirkanmaan ensimmäinen havainto
Hämeenkyrön Kontusaari nousi kuuluisuuteen lintuharrastajien piirissä, kun saaresta löytyi 9. toukokuuta suurharvinaisuus: tulipäähippiäinen.
Muovipakkauksille uudet keräyspisteet Hämeenkyrön ja Viljakkalan kirkonkylille
Muovipakkausten keräyspisteiden lukumäärä Hämeenkyrön-Viljakkalan alueella kasvoi yhdestä kolmeen, kun keräyssäiliöitä on nyt Kyröskosken lisäksi myös kirkonkylällä, terveyskeskuksen parkkipaikan ekopisteellä sekä Viljakkalan keskustassa Aittatien ekopisteellä. Suomen Pakkauskierrätys Ringin viestintäpällikkö Anna Mäkelä kertoo, että muovipakkausten keräyssäiliöiden määrää lisätään 300:lla heinäkuun alkuun mennessä.
Pirkanmaan liitto: Vähä-Ojajärven kalliot huomioitava Tevaniemen tuulivoimakaavassa
Tevaniemen suunnitellun tuulivoima-alueen läheinen Vähä-Ojajärven kallioalue on tärkeää huomioida tuulivoimakaavassa, linjaa Pirkanmaan liitto. Ikaalisten kaupunki on pyytänyt liitolta lausuntoa kaavasta ehdotusvaihetta varten.Hämeenkyrön henkilöstöpäällikkö valittu virkaan Ylöjärvelle – työt määrä aloittaa elokuussa
Hämeenkyrön henkilöstöpäällikkö Mira Hirvonen-Ylinen on valittu Ylöjärven henkilöstöjohtajaksi.
Toivolansaaren pienkodista saatu 6 375 euron ostotarjous menee kaupunginhallituksen käsiteltäväksi
Ikaalisten kaupungin nettihuutokaupassa kaupittelemasta Toivolansaaren pienkodista saatiin 6 375 euron ostotarjous. Tarjousten jättö päättyi viime maanantaina.
Laadukas perinnetyö ehtii nähdä elämää ja aurinkoa – hyvin hoidettuna pärekatto kestää neljännesvuosisadan
F.E. Sillanpään nuoruudenkoti ja hänen esikoisteoksensa syntypaikka Töllinmäki sai uuden pärekaton muutama vuosi sitten. Tänä vuonna kirjailijan nimikkoseura teetti uudet pärekatot Töllinmäen pihapiirissä nököttävään savusaunaan ja maakellariin.
Pertti Ahosen värikylläiset teokset hehkuvat ympäri maailmaa – Espanja, Italia, USA...
Taiteilija Pertti Ahosen värejä hehkuvat abstraktit maalaukset ovat tehneet invaasion Europpaan ja pian myös Amerikkaan. Osa töistä on matkannut näyttelyihin ja osa niistä on esitelty virtuaalisesti.Sivu 1/85