Mielipiteet 29.4.2021 08:00

Yrityspalvelua pitää kehittää

Luin UutisOivasta Hämeenkyrön yrityspalvelua käsittelevää kommentointia. Ei asioita näin hoideta. Yrityspalvelu ei ole koskaan päässyt sille tasolle, missä sen olisi pitänyt olla. Se on koko ajan toiminut kunnan käsikassarana, tehnyt virkamiestyötä, eikä yritystoiminnan kehittämistä. Miksi?
Siellä on ollut hallituksessa hyvin yrityselämässä menestyneitä kuntalaisia, mutta irtautuminen kunnasta ei ole onnistunut ja he ovat vetäytyneet, ei aivan pieni menetys kunnan kannalta. Eli, yrityspalvelu ei ole saanut, eikä ole uskaltanut koskaan ottaa menestyäkseen sille kuuluvaa roolia. Sen täytyisi olla itsenäisesti toimiva kunnan elinkeinoelämää ja asuttamista eteenpäin vievä ideoiva toimija, jolla on mahdollisuus päättää.
Meillä on maassa paljon vastaavia toimijoita, joille on annettu rooli toimia ja päättää kunnan parhaaksi niin kauan kuin luottamus pitää. Yrityselämä vaatii nopeita päätöksiä ja yhtä henkilöä, jonka kanssa sovitaan. Meillä en edes tiedä keneltä kysyisin, jos päätöstahti olisi sama kuin monessa verrokkikunnista.
Olen asioinut yritysasioissa muutaman kymmenen vuotta monen kunnan kanssa ja lähialueellakin. Esimerkiksi yritystonttikauppaan menee 15-30 minuuttia. Jos tarvitaan, niin tontin kokoakin on siinä ajassa muutettu. Asiakkaalle annetaan tarkat tiedot hinnasta ja velvoitteista ja allekirjoitus tilanteesta parin päivän päähän.
Tehdäänkö yrityspalvelusta samanlainen paikallaan junnaava virkamieskaartin jatke vai uskalletaanko laittaa raamit toimia kunnan parhaaksi. Jos halutaan kehittää kuntaa, sille haetaan yrityselämää tunteva hallitus jossa meidän tilanteessa politiikka on pakko unohtaa ja todelliset tavoitteet toiminnalle, jota sen hallitus seuraa oikeasti. Eikä toimita kahvikuppi periaatteella. Sekä annetaan normaali verrokkikuntien rahoitus.
Turha tällä nimikkeellä virkamieskuntaan muuttamalla on leikkiä jatkaa. Ei toiminta parane virkamiesnimikkeiden alla, vaan tekemällä tilanteen vaatimia oikeita asioita. Puhutaan oikeista asioista oikeilla nimillä, eikä revitellä lehteen katteettomia unelmia, jolle ei vuosiin ole toteutumisen mahdollisuuksia.
Oman tarinansa arvoinen olisi itäisen alueen kaavaehdotus. Juuri kun kuntalaisilla oli pieni positiivinen asennemuutos virkakoneistoa kohtaan, onnistuttiin tällä palauttamaan tilanne liian monen kohdalla entiselleen.
Tiedän, että joku vetää herneen nenään, mutta jos joku ei kitise, ei mikään myös muutu.
Kuntamme on todellisuudessa siinä tilanteessa, että peiteoperaatiot ei sitä kanna vaan oikea toiminta. Näin vältytään mustilta autoilta, joista tulee ulos ihmiset, jotka sanovat miten toimitaan.

Olavi Pesu

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN 21.10.2024 13:05 Tilaajille

Hallinto-oikeus ei kiellä Luhalahden koulun lakkauttamisen täytäntöönpanoa

IKAALINEN 21.10.2024 09:00 Tilaajille

Ikäautoilijoille kuntokurssi saa jatkoa – ”Ikää tärkeämpää on kiinnittää huomiota ajokykyyn ja ajoterveyteen”

IKAALINEN 20.10.2024 15:00 Tilaajille

Vatulassa asuva Sanna Rantala tuntee suurta murhetta: ”On nurinkurisen väärin, että on pakko löytää liito-oravan papanoita tai susireviiri estääkseen tuulivoimahankkeen, mutta ihmisillä ei ole mitään arvoa”

IKAALINEN 19.10.2024 15:00 Tilaajille

Ikaalisten ympäristölautakunta: Tuulivoiman maisemavaikutuksista ei tarvita ulkopuolisen tahon arviota

JÄMIJÄRVI 17.10.2024 17:00 Tilaajille

Jämijärvi kilpailuttaa yksityisteiden aurauksen