JÄMIJÄRVI 4.10.2022 08:30

Vpk:n nuoriso-osasto opettaa arjen turvallisuustaitoja – Jämijärven vpk:n nuorten keskuudessa pidetään yllä hyvää yhteishenkeä

Liisa Raipala

Jämijärven vpk:n nuoriso-osaston harjoituksissa ollaan tällä kerralla tositoimissa. Nyt harjoitellaan alkusammutusta kolmella eri tehtävällä: sammutuspeitettä käytetään sekä ihmistä esittävän nuken vaatteiden palon että kattilapalon tukahduttamisessa, ja lisäksi kokeillaan palon sammuttamista nestesammuttimella.

Mukana on niin 6–9-vuotiaita varhaisnuoriso-osastolaisia kuin nuoria yli 10-vuotiaitten ryhmästä. Niinpä osalle tämä on jo tuttua, osa taas kokeilee sammutusta ensi kertaa.
– Tällaisia taitoja olisi kotona hankala harjoitella, esimerkiksi nestesammuttimen käyttöä ei kotona pääse harjoittelemaan, sanoo nuoriso-osaston johtaja Anu Koivumäki.

Tavoitteena nousu hälytysosastoon

Koivumäen mukaan nuoriso-osastossa harjoitellaan palokunnan toimintaan liittyviä arjen taitoja. Alkusammutuksen lisäksi perehdytään esimerkiksi ensiaputaitoihin ja onnettomuuspaikalla toimimiseen, tutustutaan kalustoon ja harrastetaan liikuntaa. Lisäksi tuki- ja veteraaniosasto voi käydä kertomassa vaikkapa vpk:n historiasta tai naisosasto hälytysmuonituksesta.

Esimerkkinä palokuntaharrastuksen merkityksestä Koivumäki kertoo tapauksesta, jossa palokuntanuoret olivat sammuttaneet kotona syttyneen kattilapalon matolla.
– He estivät neuvokkuudellaan isomman tulipalon, mutta jos palo olisi hellalla riehaantunut, pahimmassa tapauksessa koti olisi palanut. Olisi hienoa, jos nämä nuoret pystyisivät tarvittaessa vastaavaan toimintaan.
– Yhtenä tavoitteena on nuorten nousu aikanaan hälytysosastoon, mutta toivottavasti myös muuta oppia jää mieleen, vaikka into lopahtaisikin.

15–17 vuotta haastava ikä harrastuksessa

Mukana toiminnassa on parikymmentä nuorta, ekaluokkalaisesta ysiluokkalaisiin. Vuosittain toimintaan tulee aina muutama uusi nuori mukaan.

– Parikymmentä on kohtuullinen määrä. Uusia nuoria saadaan kivasti mukaan, mutta enemmän on ongelmia siinä, että nuoret saadaan pysymään ja murrosiän myllerryksessäkin mielenkiinto säilymään.
Harjoituksia pitävät vpk:n hälytysosaston jäsenet, naisosasto sekä tuki- ja veteraaniosasto. Nuoriso-osastoa vetää yhteistyössä Koivuniemen kanssa varajohtaja Konsta Ylikoski.
16-vuotiaana nuoret saavat siirtyä vpk:n hälytysosastoon ja osallistua sen harjoituksiin tietyin rajoituksin. Hälytystehtäviin saavat lähteä vain täysi-ikäiset ja pelastustyön peruskurssin käyneet.
– 15–17 vuotta on harrastuksessa haastava ikä, koska on paljon sellaista, mitä he eivät vielä saa tehdä hälytysosastossa. Nuoriso-osaston toiminta on kertaamista ja kertaamista, ja tämän ikäisille pitää löytää virikkeitä, joilla he pysyvät toiminnassa mukana ja työturvallisuuslaki huomioidaan. On esimerkiksi kokeiltu savusukelluslaitteita ilman maskeja.
Oppia nuoret ammentavat myös liiton leireiltä, joissa käydään kesällä, ja jopa rippikoulun voi käydä palokunnassa.

Yhdessä on hauskaa

Koivumäen mukaan nuorten keskuudessa on kiva ilmapiiri.

– Olen kokenut, että jos nuorilla on huolia tai murheita, niistä uskalletaan puhua, vaikka minulle kahden kesken. Kiusaamisen suhteen pidetään tiukka raja. Nuorille on puhuttu, että pitää sanoa, jos jotain tapahtuu ja asiat pyritään heti selvittämään.
Harrastusta kuvailee kivaksi 15-vuotias, yhdeksän vuotta mukana ollut Tomi Rajakallio.
– Yhteistyössä toimitaan, kaikkien pitää auttaa jokaista.
Rajakallion mielestä nuoriso-osaston porukka on hyvä.
– Jutellaan vapaa-aikanakin aina, ja yhdessä on hauskaa.
Tavoitteena on aikanaan nousta hälytysosastoon.
– Sen takia tähän on lähdettykin.
Jämijärven vpk:n nuoret osallistuvat myös pelastusalan kilpailuihin. Viime kesänä palokuntanuorten tietokilpailuista saatiinkiin täyspotti, kun Tomi Rajakallion, Aleksi Koivumäen ja Veeti Sjömanin muodostama joukkue saavutti suomenmestaruuden.
– On monta vuotta harjoiteltu, ja kun tiesi asiat, kysymykset olivat helppoja, Rajakallio sanoo.
Aleksi Koivumäki on vpk-nuorissa mukana kahdeksatta vuotta, ja häntä kiinnostaa harrastuksen tarjoama toiminnallisuus.
– Tämä voi olla mahdollinen tulevaisuuden ammatti. Harrastus on mielenkiintoinen, ja toisen asteen opintojen jälkeen voi hakea pelastusopistoon, hän kertoo.
– Ryhmähenki on erittäin hyvä ja ystävällinen. Välillä voi tulla jotain kinaa, mutta nopeasti ne selvitetään.

Auttaminen kiinnostaa

Kolmasluokkalainen Miina Soini on mukana toista vuotta.

– Täällä on kiva käydä. Kaveri pyysi ja lähdin mukaan, hän kertoo.
Mikä häntä harrastuksessa kiinnostaa?
– Auttaminen.
Opittuna on muun muassa sammutusta ja ensivastetta. Mieleen on jäänyt muun muassa kylkiasento ja vähän muutakin.
Reippaasti hän niin kuin muutkin porukan nuorimmat kokeilivat sammuttamista. Vähän jännitti, olihan kyseessä vasta toinen kerta, mutta edelliseltä kerralta oli jäänyt oppia mieleen.
– Sekin on hyvä, että uskaltaa sanoi, jos ei halua vielä harjoitella tulella. Sen voi tehdä myöhemminkin ja on tärkeintä, että harjoitellaan, Anu Koivumäki sanoo.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN, JÄMIJÄRVI 17.3.2024 15:00 Tilaajille

LähiTapiola Länsi-Suomelta heltisi tukea Ikaalisten Tarmolle ja Jämijärven VPK:lle

JÄMIJÄRVI 13.12.2023 09:00 Tilaajille

VPK:n nuoret pääsevät lahjoitusvaroilla Tappara–Ässät-otteluun, partiolaiset saavat tukea Puolan jamboreelle

JÄMIJÄRVI 26.4.2023 09:00 Tilaajille

Jämijärven voitokkaat palokuntanuoret saivat kunnan tunnustuspalkinnon

JÄMIJÄRVI 7.1.2023 10:00 Tilaajille

Mervi Parkkosen jämijärveläinen vpk-kokemus antaa perustaa alan liiton johtotehtäviin

JÄMIJÄRVI 18.5.2022 11:00 Tilaajille

Jämijärven vpk:n nuoret nappasivat SM-kultaa palokuntanuorten tietokilpailuista