Luettuani UutisOivasta 26.8.2021 Eeva-Liisa Juurijärven kirjoituksen ”Vanhemmille ja valtuutetuille varhaiskasvatuksesta” mieleeni tuli hyvin vahvasti vastaan tullut tapaus. Ilman tätä kokemusta en osaisi ajatella, miten tärkeä on varhaiskasvatus siinä vaiheessa, kun on itse vanhempi.

En tiedä, löytyykö kohtalotovereita kuinka, mutta minä tiedän tämän yhden. Vanha sanonta ”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää” sopinee tähän hyvin.

Koko tilanne kulminoitui siinä vaiheessa, kun tuli omia lapsia. Olisi pitänyt osata laulaa lastenlauluja tai edes etsiä niitä netistä. Millä etsit, kun et tiedä edes yksinkertaisinta laulun nimeä? Millä loruttelet, kun sinulle ei olla loruteltu? Millä leikit loruleikkiin liittyviä sormileikkejä, kun et edes tiennyt sellaisia olevan olemassakaan? Entä mitä sanot asiaa ihmettelevälle puolisolle, joka tietää kaikki etu- ja takaperin? Yrität selittää, että et ole ollut missään päivähoidossa? – Kai nyt sentään edes jossain?

Onneksi minä lopulta tulin kertoneeksi koko tarinan, mikä oli johtanut tähän, ettei varhaiskasvatusta ollut tuntiakaan. Voidaan ihmetellä, että miten pärjäsivät edelliset sukupolvet? Ajat olivat silloin erilaiset. Minun omassa lapsuudessa ei varhaiskasvatus ollut näin viimeisen päälle ”viilattua”, kuin se on nykyään, mutta aikuiset osasivat ulkoa lastenlauluja, loruja, arvoituksia.

Nykyään meillä kaikilla on kiire suorittaa päivän toimia. Minä ainakin joudun tunnustamaan, että ilman päiväkodin varhaiskasvatusta olisivat omat lapseni saman edessä, kuin on ollut varhaiskasvatusta ilman jäänyt kuvailemani henkilö.

Vanhempi