HÄMEENKYRÖ 11.1.2022 17:00

Valotapahtuma Lux Pinsiö värjäsi hanget ja taivaan: Idea muuttui tapahtumaksi kahdessa päivässä

Jonna Lahti



Pinsiö-seura järjesti lauantaina 8. tammikuuta kaikille kyläläisille avoimen valotapahtuman Lux Pinsiö. Idea syntyi loppiaistorstain upean ulkoilusään innoittamana ja toteutettiin siis kahden päivän varoitusajalla.

Jäälle oli jo aiemmin aurattu luistelurata ja kaksi kenttää, ja tapahtumaa varten niiden väliin vedettiin vielä hiihtolatu. Mökin pihaan asennettiin valotaidetta. Tulta pidettiin yllä koko illan ja makkaraa paistettiin nuotiolla.

Päivä onnistui hienosti ja tapahtumasta tuli juurikin vision näköinen: tunnelmaa, ulkoilun riemua ja turvallista yhdessäoloa.


Pinsiö-seura on hankkinut tapahtumapaikan mökin kyläläisten yhteiseen käyttöön ja sitä on kunnostettu mittavilla talkootöillä viimeisen vuoden aikana, ja on hienoa kun tästä talkootyöstä päästään vihdoin nauttimaan.

Tavoitteena onkin koko ajan ollut kylän yhteinen kohtauspaikka missä voidaan järjestää erilaisia tapahtumia ja tavata ystäviä.

Näinä aikoina kun kaikki tekeminen on niin rajoitettua on mittaamattoman arvokasta että tällainen ulkotapahtuma saatiin järjestettyä tuomaan kaikille iloa ja valoa!

Jaa artikkeli

Facebook Twitter

Lue lisää

IKAALINEN 15.9.2023 09:00 Tilaajille

Kylpylä luottaa tähtiartisteihin ja iltamenoihin – Ikaalinen Spassa tapahtuu joka keskiviikosta joka sunnuntaihin

HÄMEENKYRÖ 18.8.2023 14:30 Tilaajille

Landefest etkoiltiin käyntiin – pyöräkulkue kiertää Hämeenkyrön yrityksiä

HÄMEENKYRÖ, NOKIA 5.7.2023 19:00 Tilaajille

Pinsiön Yltä ja alta -maataideteos kunnostetaan – alue palautetaan alkuperäiseen kuntoonsa

HÄMEENKYRÖ/NOKIA 23.6.2023 15:00 Tilaajille

Puujumalpuisto kertoo tarinoita muinaisista uskomuksista – ”Otettiin sitten puupölkky mukaan ja lähdettiin Ruotsiin”

Uutiset 8.6.2023 13:00 Tilaajille

Hämeenkyröläisten oma päivä, Landefest, tulee elokuussa suurempana kuin koskaan