HÄMEENKYRÖ 29.5.2021 14:00

Universaali olento kutsuu kokemaan tunteita taidenäyttelyssä Mahnalassa

Anne Salminen

Hevonen ei ole pelkästään hevonen – ainakaan Mahnalan marjatilan Kivinavettagalleriaan pystytettävässä Tulikavio – hevosen matkassa<

– Hevonen on symboli, hahmo, jonka avulla voin esittää hyvin monenlaisia asioita, tunteita ja tunnelmia. Ei-hevosihmisetkin ovat taiteeni löytäneet, sillä hevonen on universaali olento, hyvinkääläinen taiteilija Stiina Hovi kuvailee.
Hovi tuo näyttelyyn sekä aivan ennennäkemättömiä että aiemmissa näyttelyissä mukana olleita teoksia. Hovi koostaa näyttelynsä aina samoin: koska taide ei kulu katsoessa ja uusi tila ja sen valaistus muuttavat teoksia, teokset näkee uusin silmin eri ympäristöissä.
– Yhdistävä teema on hevonen, tunteet ja värit, Hovi kertoo.
Jokaisen teoksen mukana on runo, joka avaa maalauksen syntyprosessia ja merkityksiä.
Millaisia merkityksiä teoksista pitäisi sitten etsiä? Mitä taiteilija sanoisi henkilölle, joka arastelee taidenäyttelyssä sitä, ettei ymmärrä taidetta?
– Haluan teoksillani madaltaa kynnystä taiteen kuluttamiseen. Mielestäni taiteen ymmärtämiseen riittää se, pitääkö teoksesta vai ei. Tuleeko kosketetuksi, liikuttuuko vai jääkö välinpitämättömäksi tai jopa inhoaako. Muu on epäolennaista. Se on taiteen syvin tarkoitus, herättää tuntemuksia, Hovi sanoo.

Taide kanavoi tunteita

Hovi tekee kaikki teoksensa akryyliväreillä itse kehittämällään tekniikalla. Mukana on aina myös sattuman elementti.
Päivätyökseen Hovi on media-alan graafikko. Vaikka työ on varsin monipuolista ja mielekästä, maalaaminen on hänelle tärkeä henkireikä työn vastapainona.
– Se antaa energiaa ja kanavoi tunteita. Ilman taidetta tuntisin oloni vajavaiseksi, se on minulle tapa olla ja elää.
Hämeenkyrössä Hovi on vieraillut, mutta Kivinavettagalleria ei ollut hänelle entuudestaan tuttu.
– Oli mieleinen yllätys, kun Mahnalan Kulttuuriyhdistyksestä otettiin minuun yhteyttä ja ehdotettiin yhteistyötä. Kivinavettagalleria on hieno paikka ja ainutlaatuinen mahdollisuus.
Tulikavio – hevosen matkassa on esillä Yrjölän marjatilan Kivinavettagalleriassa 29. kesäkuuta.–4. elokuuta. Jos taiteen nälkä yllättää aiemmin, galleriassa on esillä Pia Koposen näyttely Luovuuden kehällä. Näyttelyn teemana on luomisen kuusi elementtiä. Koposen näyttely on esillä 23. kesäkuuta asti.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ 18.6.2024 09:00 Tilaajille

Kivinavetassa nähdään tutun taiteilijan taidetta – ”Taide tuntuu kodilta”

IKAALINEN 11.3.2024 09:00 Tilaajille

Reetta Koski tallentaa maagiset kohtaamiset metsän asukkaiden kanssa – Eläimiä hän oppi havainnoimaan eräoppaana Nuorgamissa

IKAALINEN 3.2.2024 10:00 Tilaajille

Värikkäät muotokuvat pyytävät ajattelemaan Ikaalisten kylpylässä – ”Ihmisen hahmo on kiehtova”

IKAALINEN 23.10.2023 17:00 Tilaajille

Luonnossa nähty hetki jalostuu tauluksi pitkässä ja harkitussa prosessissa – Kuvataiteilija Eeva Saine pelkistää työhönsä olennaisen

HÄMEENKYRÖ 22.9.2023 15:00 Tilaajille

Ystävysten taideteokset täydentävät toisiaan – runot ja maalaukset vaativat tekijöiltään aikaa