Tyynyjä ikkunoiden edessä ja nimismiehen kohtalo – ”Kotona ei kevättalven 1918 tapahtumista juuri puhuttu”
Heikki Astrénin kirjoittama ”1950-luvun koulupojan muistoja kevättalvesta 1918” on julkaistu alunperin UutisOivassa 22.3.2018.
Kotona Hämeenkyrön Mahnalassa ei tuon kevättalven tapahtumista juuri puhuttu.
Ehkä syynä oli myös se että Mahnala jäi syrjään valtavirralta. Punaisten perääntyessä Mannanmäen taistelujen jälkeen Nokiaa kohti heidän reittinsä kulki Simunan (Laitilan) salmesta vesistön länsipuolelle vanhaa tietä myöden.
Ainoa asia, joka on jäänyt elävästi mieleeni, on äitini kertomus ratsulla liikkuneesta sotilaasta, joka oli käynyt meillä ja kehottanut laittamaan tyynyjä ikkunoiden eteen siltä varalta että sota tulisi myös Mahnalaan. Muistan kysyneeni oliko mies valkoinen vai punainen mutta sitä ei äiti, joka silloin oli ollut 12 vuoden ikäinen tyttö, tiennyt tai halunnut tietää. Joukkojen sijainnin vuoksi ratsumies on voinut olla punaisten johtajia tai partiomatkalla ollut jääkäri. Sodan taistelut eivät tulleet Mahnalaan.
Katso Kalalahden kohdalla mäelle
Sillanpää kirjoitti erään pääteoksistaan, Hurskas kurjuus, heti 1918 tapahtumien jälkeen. Yhteiskoulussa äidinkielenopettajamme Eeva Numminen ainakin kehotti lukemaan kirjan ja minäkin sen tein. Ja siitä lähtien olen matkalla kirkolle aina muistanut katsoa Kalalahden kohdalla oikealle mäelle, mistä näkyy Paitulan talon torni.
Samalla olen miettinyt kirjan päähenkilöä Toivolan Juhaa, joka talolle käskettynä vartiomiehenä on joutunut näkemään Paitulan herran ampumisen. Perustuuko Sillanpään kertomus todelliseen tapaukseen Paitulassa vai onko se siirretty sinne Osaran kartanon tai Laitilan virkatalon verisistä tapahtumista?
Uuden kerran sama kohtaus näytellään Linnan kirjassa Täällä Pohjantähden alla.
Yhteiskoululta kotiin pyöräillessä Soinilan ahde oli ylivoimainen ajaa ylös asti. Ahteen päällä on kivipylväinen portti, jonka läpi vie tie Nyströmien huvilalle. Kouluaikana en vielä mieltänyt, miten tuo huvila ja sen asukkaat liittyvät vuoteen 1918. Huvila oli tuolloin nimismies Nyströmin perheen koti ja sieltä nimismies poikansa kanssa lähti rauhoittamaan tilaisuutta, jolta matkalta he eivät palanneet. Heidän hautansa löytyy Hämeenkyrön hautuumaalta. Panu Rajala on kirjassaan Intoilija kuvannut nimismiehen veljen sanoin tapauksen kulun.
Mahnalassa oli nyt jo purettu työväentalo. Jostakin me pikkupojat olimme kuulleet, että työväentalon takaisesta hiekkatörmästä löytyisi hylsyjä, koska siellä oli aikanaan ammuttu vastapuolella olleita. Hylsyjä ei ahkerasta kaivamisesta huolimatta löytynyt ja epäselväksi jäi myös kummalta puolelta mahdolliset ammutut olivat olleet.
Jälleen Panu Rajala. Hän on hämeenkyröläistrilogiassa Senaatin Ratsumies todennut, että Mahnalan työväentalo olisi ollut paikkaseudun punaisten keskus. Minun nuoruudessani työväentalo oli myös kylän elokuvateatteri. Ihmettelin silloin miksi naapuritalon pojilla oli vaikeuksia saada lupaa elokuviin pääsyyn.
Olihan tietysti niin että työväentalon omisti vasemmisto mutta kuitenkin, oltiinhan jo 1950- luvulla. Rajalan kirjan kuvaus työväentalon asemasta tekee muistot ja asenteet puolin ja toisin ymmärrettävämmiksi.
Hinkan renki oli salatehtävissä Tammisaaren leirillä
Omakohtaisesti vuoden 1918 tapahtumat tulivat esille heinäpellolla abiturienttikesänä. Olin tuolloin päivämiehenä Mahnalan Hinkalla ja talon rengin Jokisen Kallen komenneltavana. En muista miten siihen tultiin, mutta Kalle kuitenkin ryhtyi ruokatauolla kertomaan kokemuksistaan Tammisaaren leirillä. Hän oli sinne joutunut nuorena poikana ja vilkkaana kaverina kyennyt sopeutumaan ja selviämään. Erityisesti mieleen jäi kuinka Kalle kertoi toimimisestaan salaisena viestinviejänä eri vankiryhmien välillä. Katkeruuttaan Kalle ei ainakaan minulle ilmaisssut.
Jos muistan oikein niin Kallen kanssa puhuimme myös vuoden 1918 sodan nimityksestä. Minäkin olin Hurskaan kurjuuden lukenut ja historiasta kiinnostunut.
Vaihtoehtoina olivat meillä kahdella varmasti silloinkin sisällissota, kansalaissota, vapaussota ja kapina. Pääsimmepä yksimielisyyteen vai ei, niin yksissä miehin ryhdyimme ruokailun jälkeen hankoamaan heinää seipäille.
Sillanpää lausuu kirjassaan mielestäni viisaasti siitä miten maaseudun väestö vuoden 1918 tapahtumiin suhtautui ja ne käsitti:
– Tällä uudella olotilalla ei paikkakuntalaisten kesken ollut mitään erityistä nimeä, se oli sitä mitä se oli; sen yksityiskohdista vain arkaillen puhuttiin. Vasta valkoisten tultua kuultiin, että tämä oli kapinaa ja Suomen vapaussotaa.
Kommentit
Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.
Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.
Kiitos kommentistasi!