Uutiset 21.9.2024 10:00

Tutkimus: Sanomalehtiin luotetaan ylivoimaisesti eniten – Blogeja ja Facebookin sisältöä pitää luotettavana alle kolme prosenttia vastanneista

Nina Ylinen

Suomalaisista jopa 77 prosenttia pitää painettuja tai digitaalisia sanomalehtiä luotettavina, kertoo tuore Iro Researchin Uutismedian liiton toimeksiannosta tehty tutkimus.

Seuraavaksi eniten luotetaan televisioon tai kanavien verkkopalveluihin (60 %) ja radiokanaviin tai niiden verkkopalveluihin (45 %).

Sanomalehtien luotettavuus on kasvanut entisestään. Nykyinen tulos on tutkimustiedotteen mukaan kolme prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuonna 2018.

Eroja eri ikäluokissa

Tutkimuksen mukaan sanomalehtiin luottavat selkeästi eniten yli 18-vuotiaat. Kuitenkin television ja radion luotettavuus painottuu erityisesti yli 65-vuotiaiden ikäryhmään.

Epäluotettavaksi koetaan enitenkin sosiaalinen media, kuten Facebook, verkossa olevat uutisportaalit, tubettajat ja blogit. Näihin tiedonlähteisiin luotettavuuden liittää vain 1–5 prosenttia suomalaisista. Blogeihin ja vaikuttajiin luotetaan kaikkein vähiten: vain prosentti kertoo luottavansa blogien tuottamaan mediasisältöön.

– Jopa kansallisen turvallisuuden takia on hienoa nähdä, että suomalaiset tunnistavat selkeästi erot erilaisten medioiden, tietolähteiden ja ajanviettoalustojen välillä, Uutismedian liiton markkinointi- ja tutkimusjohtaja Sirpa Kirjonen toteaa tiedotteessa.

Luotettavuus tärkein kriteeri

Suurin osa tutkimukseen vastanneista kertoi luotettavuuden ja asiantuntevuuden tärkeimmiksi uutis- ja ajankohtaismedian ominaisuuksiksi. Luotettavuutta piti tärkeänä 87 prosenttia ja asiantuntevuutta 75 prosenttia vastanneista.

Asiantuntevina pidettiin yhtälailla eniten sanomalehtiä, joiden asiantuntemukseen luotti 72 prosenttia. Vähiten asiantuntevina pidettiin sosiaalista media ja blogeja, joihin sanan liitti vain kolme prosenttia vastanneista.

Riippumattomuuteen ei luoteta

Kun tutkimuksen vastaajia pyydettiin yhdistämään sana ”riippumattomuus” medioihin, jopa 36 prosenttia oli sitä mieltä, ettei sana sovi mihinkään mainituista medioista.

Eniten riippumattomina pidettiin kuitenkin sanomalehtiä (38 % vastanneista), televisiokanavia (36 %) ja radiota (31 %).

Tutkimus on osa Iro Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimusta. Tutkimusta varten haastateltiin yhteensä 1 000 vähintään 18-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinpaikan tyypin sekä maakunnan mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti. Tutkimuksen tiedonkeruuaika oli 20.–28. elokuuta. Tilastollinen virhemarginaali on maksimissaan +/- 3,2 prosenttiyksikköä.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

OIVASEUTU 4.11.2024 12:00 Tilaajille

Seutulehti UutisOiva on viiden parhaan joukossa Vuoden paikallismedia -kilpailussa – Voittaja selviää marraskuun lopulla

MIELIPIDE 24.10.2024 13:00 Tilaajille

Napakat 23.10. – ”Pirha säästää ja peruu lehtitilauksiaan”

OIVASEUTU 20.9.2024 13:00 Tilaajille

UutisOiva tavoittaa 18 100 lukijaa viikossa – Verkkojuttujen lukijamäärä kasvaa tasaisesti

VILJAKKALA 26.7.2024 13:00 Tilaajille

Jenny Klemetti on koiraihminen Viljakkalasta – ”Koirat eivät ole koko elämä, mutta koirat tekevät elämästä kokonaisen”

VILJAKKALA 4.6.2024 07:00 Tilaajille

Tiktok herättää mielipiteitä myös viljakkalalaisnuorissa – ”Sovelluksen poistaminen jättäisi aikaa myös oikealle elämälle”